8.1.2020

Tulta, tappuraa ja todisteita: Carlos Ghosn puolustautui lehdistön edessä

Carlos Ghosn

Renaultia ja Nissania rautaisella otteella luotsannut Carlos Ghosn piti Beirutissa odotetun lehdistötilaisuuden. Autopomo esitteli todisteita, kertoi oman versionsa tapahtumista ja haukkui Nissanin ja japanilaisen lakijärjestelmän.

– Japanissa syytettyjen tuomitsemisprosentti on 99,6% ja voin vakuuttaa, että prosentti on ulkomaalaisille vieläkin suurempi, kertoi entinen Renaultin ja Nissanin automoguli Carlos Ghosn odotetussa lehdistötilaisuudessa Beirutissa.

Ghosnin oikeustapaus nousi takaisin otsikoihin hänen paettuaan Japanista soitinlaatikkoon piiloutumalla. Hänen mukaansa pakenemisessa oli kyse oikeuden hakemisesta, sillä Japanin pahamaineinen oikeusjärjestelmä on syytettyä vastaan.
– Pakenin, sillä minulla oli nollamahdollisuudet saada reilu oikeudenkäynti.

Silminnähden helpottunut Ghosn järjesti nyt lehdistötilaisuuden Libanonin pääkaupungissa Beirutissa kansainväliselle toimittajajoukolle. Viimeisenä niittinä Japanin tapahtumille hän koki syyttäjän päätöksen, että syytteet pitää käydä läpi järjestyksessä ennen seuraavan oikeudenkäynnin aloittamista. Tämä oli Ghosnin mukaan vastoin pikaisen oikeudenkäynnin takaavaa ihmisoikeutta.
– Kysyin lakimiehiltäni kauanko joudun olemaan täällä. He arvioivat, että varmaan viisi vuotta. Vaihtoehtona oli kuolla Japanissa tai paeta.

Carlos Ghosn

Ghosn oli aikonut järjestää lehdistötilaisuuden osana äärimmäisen värikästä oikeusprosessia jo Japanissa ollessaan, mutta syyttäjät vastasivat aikomuksiin lukitsemalla hänet uudelleen tutkintavankeuteen. Japanin uusi pääsyyttäjä kommentoi lehtihaastattelussa, että syytetyillä on toki oikeus puhua medialle, mutta syyttäjilläkin on oikeus löytää uusia syytekohtia.

Ghosn viittasikin lehdistötilaisuudessaan Japanin oikeusjärjestelmään kummastellen, mutta omien sanojensa mukaan hän halusi säästää syyttäjät ja viranomaiset pahimmalta nolaukselta helpottaakseen Libanonin ulkopolitiikkaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kansainvälinen oikeusvyyhti

Libanon on tarjonnut Ghosnille luontevan turvapaikan, sillä Lähi-Idän valtio ei luovuta kansalaisiaan. Ghosn on viettänyt maassa lapsuutensa ja käynyt osan kouluistaan. Myös vaimo Carole Ghosn oli lehdistötilaisuudessa läsnä. Japanin syyttäjänvirasto ilmoitti myös Carole Ghosnin etsintäkuulutetuksi väärään todistukseen vedoten. Tämä huvitti aviomiestä suuresti.
– Yhdeksän kuukautta myöhemmin he keksivät päivää ennen lehdistötilaisuutta, että vaimoni antoi heistä väärän todistuksen. Yhdeksän kuukautta heillä kesti keksiä tämä. Uskomatonta.

Ghosn vakuutti halki lehdistötilaisuuden olevansa syytön kaikkiin syytekohtiin. Hän esitteli joukon todisteita ja kertoi oman näkemyksensä lukuisiin syytekohtiin. Todisteiden ja erinomaisesti puhuneen Ghosnin kantavana teemana olivat, että Nissan ja syyttäjät ovat esittäneet yllättyneitä ja vääristelleet jo tiedossa olleita faktoja. Monissa Ghosnin todisteissa oli Ghosn-jupakassa tuomitun lakimies Greg Kellyn ja Nissanilta jo häipyneen toimitusjohtaja Hiroto Saikawan nimikirjoitukset. Saikawa sai lähteä loppuvuodesta 2019, kun yllättäen kävi ilmi hänenkin saaneen enemmän korvauksia kuin hän oli ilmoittanut.

Nissan aloittaa kattavan säästökuurin

Ghosnin esiintymisestä tuli selväksi tämän yli 400 päivän oikeusprosessin aikana kokema turhautuminen.
– Meillä on nauhallakin, miten syyttäjät kuulustelevat minua ja sanovat "myönnä syyllisyytesi niin tämä on ohi, muuten jahtaamme perhettäsi ja löydämme lisää".

– Esitutkinnan aikana olimme kaikki siellä, tuomarit, puolustus ja syyttäjät. Luulin tuomareiden toimivan seremoniamestareina. Väärin, syyttäjät johtavat siellä toimintaa, Ghosn kommentoi.

Samalla hän moitti syyttäjää sopivien todisteiden pimittämisestä, toisten todisteiden ja väärennettyjen aineistojen tahallisesta vuotamisesta ja ihmisoikeuksien rikkomisesta. Suurimmaksi virheeksi hän kuitenkin nosti syyttäjän yhteistyön Nissanin kanssa, jossa Nissanin työntekijät olivat jopa käyttäneet syyttäjän toimivaltaa aineistoja takavarikoidessaan.

2018 marraskuussa tapahtunut pidätys oli Nissanin ja syyttäjän järjestämä yllätyshyökkäys, eikä Ghosn osannut odottaa Tokiossa lentokentällä tapahtunutta pidätystään ollenkaan.

Ghosnin lakimiehet tyrmäsivät Nissanin tekemän sisäisen tutkinnan ja ulkopuolisen lakitoimiston tekemän tarkastuksen, sillä Nissanin luottokumppani Latham & Watkins on myös antanut Nissanille lakineuvoja Ghosn-tapauksessa. Nissanin sisäistä tutkintaa johtanut Hari Nada vapautettiin tehtävistään lokakuussa 2019. Nada on tunnustanut olevansa osallinen rikoksissa, joista Ghosnia syytetään.

Valtapelien takana Renaultin ja Nissanin allianssi

Motiiviksi selkäänpuukotukselle ja vallankaappaukselle Ghosn kertoi vaikeudet Renaultin ja Nissanin allianssissa. Autojättien lähentymisyritys oli kohdannut vastarintaa voimakkaasti valtio-omisteisella Renaultilla, joka puolestaan herätti katkeruutta Nissanissa.
– Ainoa tapa katkaista Renaultin vaikutus Nissaniin oli päästä eroon minusta, Ghosn huokasi.

Carlos Ghosn

Toiseksi seikaksi hän kertoi Nissanin laskuun kääntyneen tuloksen heti sen jälkeen, kun hän luopui toimitusjohtajan tehtävistä Mitsubishi-kauppojen yhteydessä 2017. Ghosn korosti, että hänen seuraajakseen Nissanin toimitusjohtajaksi valittu Saikawa oli koko hallituksen yksimielinen valinta.
– Vallitsee yleinen harhaluulo, että toimitusjohtaja valitsee seuraajansa. Ei valitse. Hän kyllä suosittelee seuraajaa, mutta varsinainen nimitys on yhtiön hallituksen tehtävä.

– Minulla oli vaihtoehto jäädä eläkkeelle kesällä 2018, mutta minua pyydettiin jatkamaan Renaultin ja Nissanin lähentämisyrityksiä. Suostuminen oli selvästikin virhe, Ghosn harmitteli.–

Ghosn kommentoi myös, että hänelle oltiin tarjottu General Motorsin toimitusjohtajan tehtäviä tuplapalkalla, mutta hän kieltäytyi, sillä hän vilpittömästi piti Nissanista ja Japanista.
– Tein selkeästi virheen siinäkin.

Lopuksi Ghosn antoi täyslaidallisen Nissanin ja Renault-Nissan-Mitusibishi-allianssin johdoille.
– Nissanilla on haluttu kääntää "Ghosn-sivu". Sen he totisesti ovat tehneet. Ei ole teknolgoisia edistysaskelia, ei ole kuin kuihtunut kulissi allianssista, ei ole kasvua, ei ole voittoa.

– Allianssi ohitti ohittamattoman tilaisuuden Fiat Chryslerin suhteen. Uskomatonta, nyt he menevät PSA:n kanssa. Miten voit jättää käyttämättä tilaisuuden tulla alan suurimmaksi tekijäksi, Ghosn hämmästeli. Hän oli käynyt yhdistämisestä alustavia neuvotteluja FCA:n hallituksen puheenjohtajan John Elkannin kanssa ennen pidätystään.

Carlos Ghosn

Kansainvälinen pakotarina

Tokion syyttäjänviraston lausunnon mukaan Ghosn ei lehdistötilaisuudessa puolustautunut uskottavasti ja hän voi syyttää vain itseään huippuvaikeasta tutkintavankeudesta ja kotiarestista. Lisäksi virasto puolusteli erinomaista tuomioprosenttia sanomalla, että syytteet nostetaan vasta kun syyttäjät ovat varmoja, että voivat osoittaa rikoksen todeksi ilman epäilyksiä. Syyttömäksi toteaminen on Japanissa niin harvinaista, että tapaukset pääsevät lehtiin saakka ja syyttäjiä odottaa usein alempi työtehtävä.

Pidätysmääräyksistä ja Interpolin punaisesta huomautuksesta huolimatta Libanon tuskin luovuttaa Ghosnin pariskuntaa. Ghosnilla on Libanonin lisäksi Brasilian ja Ranskan kansalaisuudet. Myös Ranska on muistuttanut, että se ei luovuta kansalaisiaan.

Lähteet: Automotive News, Reuters Kuvituskuvat: Nissan, Renault Teksti: Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat