31.12.2019 Ajoneuvot Piiloon soitinkoteloon ja pakoon – Carlos Ghosn pakeni Japanista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renaultia ja Nissania luotsannut Carlos Ghosn sai japanilaisesta oikeusjärjestelmästä tarpeekseen ja pakeni lapsuutensa kotimaahan Libanoniin. Kyseessä on vain uusin käänne erikoisessa oikeustaistelussa. Hetken näytti jo siltä, että Nissanin ja Renaultin entinen ykkösmies Carlos Ghosn joutuu viettämään toisenkin uudenvuoden Japanissa viranomaisten valvovan silmän alla. Ilmeisesti hänellä oli kuitenkin muita suunnitelmia, sillä tietojen mukaan Ghosn on paennut Libanoniin. Ghosnilla on Libanonin kansalaisuus hänen muutettuaan maahan kuusivuotiaana, eikä Lähi-idän valtiolla ole luovutussopimusta Japanin kanssa. Ghosnin olisi pitänyt pysytellä Japanissa osana 13 miljoonan dollarin takuusopimusta, mutta yli vuoden kestäneet seikkailut japanilaisten viranomaisten kanssa osoittivat hänen mukaansa Japanin oikeusjärjestelmän olevan syytettyä vastaan, rasistinen ja jopa vailla perustason ihmisoikeuksia. Japanissa syyllisyys on suorastaan oletettua ja syyttäjät voittavat noin 99% tapauksista, keinojen ja tuomioiden ollessa vähintäänkin kyseenalaisia. Ghosn ja hänen asianajansa ovat puolustautuneet vetoamalla järjestelmän rikkonaisuuteen ja Ghosnin moitteettomaan maineeseen Japanissa. Japanissa on herännyt keskustelu, miten Ghosn on voinut paeta, sillä hänen kotinsa oli kameravalvonnan alaisuudessa ja hänen tietoliikenneyhteyksiään valvottin tiukasti. Viranomaiset epäilevät Ghosnin lähteneen väärällä nimellä. Ghosnin asianajajalla Junichiro Hironakalla on edelleen hallussa autopomon kolme passia, sillä Libanonin lisäksi hänellä on Ranskan ja Brasilian kansalaisuudet. Hironaka kommentoi tapausta vain toteamalla, että yleisön spekuloima juoni vaatisi melkoisia järjestelyjä. Lehtitietojen mukaan Ghosn pakeni Japanista yksityiskoneella, johon hänet kuljetettiin musiikki-instrumentin kuljetuslaatikossa. Kone saapui Beirutiin Turkin kautta, Flightradarin vahvistaessa Osakasta Istanbuliin matkustaneen yksityiskoneen reitin. Ghosn pidätettiin marraskuussa 2018 syytöksistä taloudellisista epäselvyyksistä. Hän kiisti syytökset ja värikkäiden vaiheiden jälkeen hänet vapautettiin huhtikuussa 2019 takuita vastaan. Nissanin pelastajana pidetty Ghosn on toistuvasti uhannut kertovansa totuuden tapauksesta ja siihen johtaneesta vallankaappauksesta. Ghosnin seuraajaksi valittu Hiroto Saikawa sai niin ikään lähteä palkkaepäselvyyksien takia syyskuussa 2019, hänen vihjatessa Nissanin taustavoimien vastustavan tiivistä liittoutumaa Renaultin kanssa. Myös Renault taipui vaihtamaan johtajistoaan, vaikka ranskalaisyritys ei halunnutkaan uskoa Nissanin keräämää todistusaineistoa. Lähde: Business Insider Kuva: Renault Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Ovi käy Nissanilla: toimitusjohtaja Saikawa eroaa paineen alla "Jos näette tämän..." – Carlos Ghosn vihjaa vehkeilystä videoviestissä Vilppiä vai vallankumousta – huippumenestyneen Nissan ja Renault -johtaja Carlos Ghosnin pidätyksen hämärät taustat Lue lisää Kaikki artikkelit 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan