Ajoneuvot Käyttötesti Toyota Corolla Cross 22.8.2023
Käyttötesti: Toyota Corolla Cross lomareissulla Hollannissa – tavaratila ei riittänyt sellaisenaan
Käyttötestin ensimmäinen ulkomaanmatka on suoritettu. Toyota Corolla Cross vaati viisihenkisen matkaseurueen lomailuun tosin pientä laajentamista.
Laivalla Travemündeen ja siitä kohti Hollantia ja viikon päästä Saksan kautta takaisin. 2 aikuista ja kolme teiniä kyydissä. Heti alkuun oli selvää, että Corolla Crossin niukka tavaratila tekee tästä haastavan. Varsinkin kun perheemme on tottuneet Skoda Superb Combin valtavaan tavaratilaan.
Corollan alle 400 litrainen kontti on siihen verrattuna onneton. Lisähaasteen muodosti se, että kaksi lomalaista matkusti lentokoneella Helsingistä Amsterdamiin ja takaisin kovien lentolaukkujen kanssa. Nekin piti perillä saada kyytiin kun siirryimme paikasta toiseen. Kovat pyörälaukut lohkaisevat tavaratilasta ison osan ja niiden sommitteleminen pystyyn tai vaakaan, kyljelleen tai mahalleen tuotti aina saman tuloksen. Ei mahdu ilman että vie suurimman osan tilasta.
Suksiboksi katolle
Ainoa tapa lisätä tavaratilaa on asentaa boksi katolle. Boksia varten tarvitaan tietysti taakkatelineet. Soitto Toyotan maahantuojalle ja telineitä tilaamaan. Harmittavasti Toyotan Corolla Crossiin sopivat taakkatelineet tulevat myöhemmin tänä vuonna myyntiin. Pelastukseksi tulee jälleen Thule, jonka valikoimista löytyy heti varastosta sopivat telineet. Telineen mallinimi on Thule WingBar Evo. Varsin aerodynaamiselta näyttävä ja tekninen teline, joka kiinnittyy tulevasti Corollan kattokaiteisiin näppärän kiinnitysmekanismin ansiosta.
Ensimmäisellä kerralla asennukseen kuluu hyvistä ohjeista huolimatta reilu tunti. Teline osoittautui erittäin hiljaiseksi siipimäisen muodon ja tarkkaan mietittyjen yksityiskohtien ansiosta. Kattoboksiksi valikoitui kiiltävän musta Autoform. 425 litran vetoinen tavarankuljetin on sopivan kokoinen ja molemmilta puolilta avautuva boksi. Kiinnitys tapahtuu pikakiinnikkeillä taakkatelineisiin.
Kiinnitysoperaatio vie vain muutaman minuutin. Luonnollisesti boksi on lukittava. Sutjakka ja väriltään sopiva Boksi näyttää hyvältä Corollan katolla. Sijoitimme sen sisään pehmeät laukut ja lukuisa määrä kenkiä ja pikkutavaraa. Boksi tuli aivan täyteen, joka ei sekään ollut yllätys.
Mutkaton matka-auto
Corollan ohjaamossa on sopivasti tilaa ydinperheen matkustamiseen. Katumaasturin korkeuden ansiosta ohjaamosta on myös hyvät näkymät ulkomaailmaan. Lisätavaratilasta huolimatta ohjaamon ajautuu monenlaista pussukkaa ja reppua. Juomapulloja ja naposteltavaa. Niille löytyy paikat ja lokerot, vaikka niiden tarve onkin loputon. Istuimet antavat sopivasti tukea ja mukava ajoasento löytyy nopeasti.
Corollan hieman arkinen ohjaamoilme on selkeä. Hallintalaitteet löytyvät nopeasti. Myös välttämätön varuste eli navigaattori ajaa asiansa hyvin. Hybridivoimalinja liikuttaa katumaasturia sujuvasti ja voimaakin riittää. Hitaassa nopeudessa Corolla kulkee sukkasillaan pelkällä sähköllä. Rivakka kiihdytys saa koneen huutamaan ja tuntuu samalta kuin perinteisessä manuaalivaihteisessa autossa kytkin luistaisi. Suurimman osan matkasta moottori ääntelee vaimeasti eikä matkustamon melu häiritse.
Taloudellinen mutta vaatii monta varikkopysähdystä
Toyota Corolla Cross Hybridi osoittautuu varsin taloudelliseksi. Kattoboksistakin huolimatta kulutus asettuu 5,4-5,6 litran tuntumaan, vaikka suurin osa matkasta ajettiin moottoritiellä nopeuden vaihdellessa 110-140 km/h välillä. Taloudellisuudesta huolimatta Corollan kanssa joutuu käymään usein huoltoasemalla. Polttoainetankin tilavuus on näet vaatimattomat 36 litraa.