Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Ajoneuvot Koeajo 13.6.2022

Koeajo: Toyota bZ4X – RAV4:n sähköveli on edelläkävijän viivelähtö

Toyota bZ4X on ehkä yksi historian huonoimmin nimetyistä autoista, mutta sillä on iso merkitys. Japanilaisvalmistaja lähtee vihdoin mukaan ladattavien täyssähköautojen kisaan. Hyvää: kulutus, toyotamaisuus, tilat, akkuturva. Huonoa: tuotannon alun yksivaihelataus, akun esilämmityksen puuttuminen.

Corollojen ja Camryjen jälkeen Toyota bZ4X on erikoinen nimivalinta. Valmistaja on halunnut nimellä viestiä suuremmasta murroksesta mallistossa ja ajattelussa, sillä kaikkea ollaan valmiina haastamaan. Kirjaimet bZ tulevat sanaparista Beyond Zero, jolla Toyota viittaa ajatukseen, että päästöt täytyy saada nollan alapuolelle. Numero neljä puolestaan kertoo auton koosta (D-segmentti) ja X on viittaus katumaastureihin. Luvassa on myöhemmin muitakin malleja, joten esimerkiksi bZ3X voisi olla vaihtoehto C-HR:lle.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Vaikka japanilaisjätti on tavallaan myöhässä akkusähköautojen parissa, merkitsee sen saapuminen markkinoiden kypsymistä. Lämmittelyvaihe on ohi ja ensimmäinen erä voi alkaa. Mutta! Toyota toi ensimmäisen hybridinsä markkinoille 1997, joten akkuja on ladattu ja purettu liikenteessä hyvä tovi ja kokemusta akkujen hallinnasta on kertynyt rutkasti. Vetyauto Mirai, sekin täyssähköinen, on nähnyt jo toisen mallipolven.

Neljä niin kuin RAV4

Toyota bZ4X syntyi vain neljässä vuodessa uudelle e-TNGA-perusrakenteelle. Koon puolesta sen suorin sukulainen mallistossa on RAV4. Sähköauto on tosin yhdeksän senttiä pidempi (yht. 4,69 m) ja yli kahdeksan senttiä matalampi. Akselivälissä bZ4X on peräti 16 senttiä polttomoottoriserkkuaan pidempi, mutta toisaalta etu- ja takaylitykset on saatu lyhyemmiksi. Auton terävät muodot ja pyöränkaarien korostetut seikkailumuovit eivät ole livenä yhtä dramaattiset.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Sähköistyminen näkyy auton sisätiloissa. Takaistuimilla tilaa on hyvin, 452 litran (441 subwooferin kanssa) tavaratilassa ei ole moittimista ja etuistuimilla on hyvät säädöt. Keulassa ei ole tavaratilaa, mutta kojelaudasta on tehty ohut ja matala. Pienemmän mööpelin yli onkin huomattavasti parempi näkyvyys. Sekä ulko- että sisustamuotoilussa teemana on ollut länsinaapuriltamme lainattu sana “lagom”, sopivasti.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Kojelautaa on piristetty rei’itetyllä kankaalla, mutta villejä värivaihtoehtoja on turha etsiä. Erikoisin yksityiskohta liittyy keskitunneliin. Varsinaista hanskalokeroa ei ole, joten säilytyslokerot on keskitetty etumatkustajien väliin melko korkeaksi seinäksi. Keskikonsolia on haluttu hyödyntää myös uuden vaihdevalitsimen kanssa ja samalla se tarjoaa kyynärtuen kosketusnäytön käyttöön. 12,3-tuumaisen (Activessa 8-tuumaisen) kosketusnäytön alapuolelta löytyvät ilmastoinnin nappulat ja tärkeimmät ajotoiminnot.

 

7-tuumaista digimittaristoa katsotaan ohjauspyörän yli. Mittaristo on kohtuullisen selkeä, joskin hiukan kaukana kuljettajasta. Muhkeaan ohjauspyörään on keskitetty paljon painikkeita, mutta kehä on miellyttävän ohut. Ohjauspylvään yläosassa ovat kuljettajan tarkkailuvaroituksen sensorit.

Sähköä säästellen

Pinnan alla Toyota bZ4X on varustettu aina 71,4 kilowattitunnin akulla, joka on auton lattiassa. Type 2 -latausteho on enimmillään 6,6 kW (yksivaiheinen), myöhemmin tuotantoon on odotettavissa 11 kW kolmivaihelaturi. Muutoksen merkitys riippuu omasta käyttöprofilista. Pikalatauksen huipputeho on 150 kW. Latausajat vaihtelevat pikalatauksen reilusta puolesta tunnista aina 8 ampeerin suko-latauksen 39 tuntiin.
150 kilowatin etuvetomallin lisäksi tarjolla on koeajettu 80+80 kilowatin neliveto. Vaikka 177 mm maavara ei tee autosta maasturia, kykenee nelivetomalli melkoisiin suorituksiin esimerkiksi ristiriipunnan ja nousukyvyn suhteen. Kahluusyvyys on 500 mm.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Toyota on aiheellisesti panostanut matalaan sähkönkulutukseen, joten malliversion WLTP-kulutus 17,9 kilowattituntia per 100 km on vaihtelevan koeajolenkin perusteella jopa alitettavissa. Malliston WLTP-toimintamatkat vaihtelevat 516 kilometristä (etuveto, 18 tuuman vanteet) 411 kilometriin (koeajettu neliveto, 20 tuuman vanteet). Käytännön toimintamatkaan vaikuttaa vielä viilennyksen/lämmityksen tarve, joten käytännön toimintamatka jää 340 kilometrin tuntumaan tähän aikaan vuodesta. Lisäksi autossa on 8% “varatankki”, eli nollatoimintamatkan kohdalla autossa on vielä sähköä jäljellä.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Akun esilämmitystä erityisesti talvisia pikalatauksia varten ei ole, mutta auton pääinsinööri Daisuke Ido kuunteli huolemme kiinnostuneena. Akkulämmitykselle ei ole myöskään laitteiston puolesta estettä, joten kyse on toiminnon lisäämisestä tietoviihdejärjestelmään.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Akun takuu, kuten laki ja kivitaulut määrittävät, on vähintään 70% kapasiteetti kahdeksan vuoden tai 160 000 kilometrin kohdalla. Myös Toyotan akkuturva ansaitsee kuitenkin maininnan. Mikäli auton määräaikaishuollot suoritetaan virallisessa huoltoliikkeessä, akun 70% kapasiteettiraja on voimassa 10 vuoteen tai miljoonaan kilometriin saakka. Kokemus näkyy.

Toyota avaruusalusten keskellä

Liikenteessä Toyota bZ4X on suoraviivainen ajettava. Yhden polkimen ajo on kytkettävissä päälle, mutta auto ei pysähdy täysin sitä käyttäen, eli pysäyttäminen jää aina jarrupolkimen taakse. Ohjaus on tunnoton, hyvin painotettu ja nopea, joten ohjauspyörää tarvitsee harvoin pyörittää. Ajatuksena lienee valmistautua siihen, että bZ4X:ään tulee myöhemmin tarjolle täyssähköinen ohjaus. Kaasupolkimen vaste on hyvin suunniteltu, joten sähkövoimalinjan terävät nykäykset puuttuvat, vaikka jalkatyö olisi vähän karkeampaakin.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Alustan osalta bZ4X on lievästi perusnapakka ja auton liikkeet ovat kohtuullisen hyvin kontrollissa. Alusta ei kuitenkaan ole epämukavan kova eikä se nypytä turhaan suuremmillakaan vanteilla. Lopullinen arvio rengasmelusta täytyy tehdä kotimaamme karkeilla kestopäällysteillä, mutta ainakaan Kööpenhaminassa peliä ei vielä menetetty.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

MM21-tietoviihdejärjestelmä on iso loikkaus Toyotan muihin järjestelmiin sekä ominaisuuksissa että käytettävyydessä. Premium-varustetasossa käyttöön tulee MyT-älypuhelinsovelluksen kautta ohjattava etäpysäköinti, muiden tyytyessä ilmastoinnin etäohjaukseen. Toyota Safety Sense 3 -turvavarustekokonaisuus kattaa jälleen uusia kirjainyhdistelmiä, joilla auto auttaa varomaan erilaisia vaaratilanteita.

Suomessa kesän aikana

Toyota bZ4X -mallisto alkaa etuvetoisesta Activesta 48 290 eurolla. Nelivedon hinnat alkaen on 51 420 euroa ja malliston huipulla on 61 780 euron Premium AWD. Lisävarusteluettelo on lyhyt ja ytimekäs, sillä käytännössä kumimattojen lisäksi ruksia voi vain erikoisvärin.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Suomessa Toyota bZ4X -esittelymallit saapuvat kesän aikana ja tätä kirjoittaessa tilauskantaa on jäljellä vielä loppuvuoden osalta. Toyota odottaa uutuudelleen noin 1 000 auton vuosimyyntiä. Monelle asiakkaalle kyse on varmasti siitä, ovatko he valmiita siirtymään täyssähköön RAV4:n lataushybridin sijaan.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Avaruusalushenkisten sähköautojen keskellä Toyota bZ4X on erittäin… Toyota. Joillekin se riittää ostoperusteeksi, toisille vanhankantaisuus on varmasti luotaantyöntävää. Jos autossa kiinnostaa tuttu, suoraviivainen käytettävyys, kannattaa bZ4X pitää hassusta nimestä huolimatta listalla.

Toyota bZ4X sähköauto katumaasturi

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Toyota

Kaikki koeajot

Uusimmat