Koeajo: Volvo EX30 – missä kohti Volvon edullista sähköautoa on oikein säästelty?

Volvo EX30 on ruotsalaisvalmistajan uusi hinnat alkaen -sähköauto. Ensivaikutelmalta auto tuntuu tarjoavan kokoluokassaan ensiluokkaisia ominaisuuksia. Hyvää: Alusta, voimalinja. Huonoa: Ei mittaristoa, nelivetoisena ja varusteilla hinta nousee lähelle 40-sarjaa.

Volvolla on Suomessa ollut perinteisesti vahva brändi, joka näkyy vielä tänäkin päivänä. Aiemmin staattisen esittelyn yhteydessä esittelemäämme Volvo EX30 -täyssähköautoa on ennakkomyyty Suomessa jo nelinumeroinen määrä, vaikkei kukaan ole autoa vielä päässyt ajamaankaan. Maailmanlaajuisesti mallia on ennakkomyyty jutun kirjoitushetkellä noin 16 000 kappaletta.

Volvo EX30 tulee tarjolle kahdella eri akkukoolla (49,0 kWh ja 65,0 kWh). Pieniakkuinen malli on aina 200 kilowatin (272 hevosvoiman) tehoisella takavetoisella voimalinjalla, ja isompiakkuinen versio on saatavilla niin taka- kuin nelivetoisenakin. Nelivetomalli on varustettu kahdella sähkömoottorilla, jolloin teho nousee 315 kilowattiin (428 hevosvoimaan). Pieniakkuisen huippupikalataustehoksi ilmoitetaan 130 kW ja isompiakkuisen 20 kW kovemmaksi. Akusto tukee navigointipohjaista esilämmitystä, kunhan varausta on riittävästi. Tarkemmin tekniset tiedot on esitelty jo aiemmassa staattisessa esittelyjutussa, joten niitä voi käydä kertaamassa tästä linkistä.

Kokoluokaltaan EX30 asettuu B-segmenttiin, eli valmistajan aiempien XC40 ja C40 -sähköautoja pienempään väliin. Uutuus on hinnoiteltu houkuttelevasti, sillä pikkuakkuisen mallin hinta alkaa 36 900 eurosta. Nelivetoinen ja selvästi paremmin varustellun mallin hinta alkaa 48 600 eurosta.

Tutuksi tunnistettava

Ulkoapäin EX30 edustaa Volvon uudistunutta muotokieltä, mutta kiinalaisen omistajakonserni Geelyn SEA–perusrakenteesta huolimatta auto on helppo tunnistaa pintapelleiltään Volvoksi. Sama pätee myös auton sisustaan. Sisustan paneeleissa ja verhoiluissa on käytetty paljon kierrätysmateriaaleja, mutta ainakaan esisarjan autoissa ne eivät silti näytä halvoille, päästä ilmoille nitinöitä, tai tunnu poikkeuksellisen laaduttomilta.

Istuimet niin näyttävät kuin tuntuvat volvomaisille. Itse istuin on miellyttävän tukeva ja pintapehmeä. Ajoasentoa ei kuitenkaan pidemmät kuljettajat saa aivan täydelliseksi, sillä lattia on myös auton etuosassa huomattavan korkealla. Korkea lattia on sähköautoissa yleinen jalkatilaa rokottava heikkous, mutta yleensä se aiheuttaa harmia vain takapenkkiläisille. Pidemmän kuljettajan täytyy ottaa etuistuin huomattavan taakse mukavan asennon saamiseksi, joskin ratista saattaa loppua silloin pituussuuntainen säätövara ja takapenkkiläisiltä jalkatila.

Lisäleveyttä soundbarin voimin

Muuten ohjaamo tuntuu luokassaan tilavalle. Sisätilojen leveyttä on saatu lisää jättämällä ovista kaiuttimet pois, ja korvaamalla ne kojelaudan päälle sijoitetulla soundbarilla. Tavaratilan vetävyys välipohjan alla oleva syvennys mukaan luettuna on 318 litraa, mutta tila tuntuu hieman lukuja isommalle. Kontti on mallia syvä mutta kapea, ja lastausaukkokin on kapeanpuoleinen. Myös näennäinen etutavaratila löytyy.

Fyysisiä painikkeita autossa ei ole, ja käyttöliittymän perusilme ylälaitaan kiinnitetyllä mittaristonäytöllä on hyvin samankaltainen toteutus erään yhdysvaltalaisen sähköautovalmistajan kanssa. Autoon ei ole myöskään saatavilla HUD-heijastusnäyttöä.

Käyttöjärjestelmän peruslogiikka tuntuu varsin hyvälle ja nopeasti omaksuttavalle. Valikoissa ei tarvitse yleensä seikkailla kovinkaan kauaa haluamansa toiminnon löytämiseksi, mutta joitakin puutteitakin löytyy. Erityisen ilahduttavaa on nopea reitti uusissa automalleissa pakollisen nopeusrajoitusavustimen pois kytkemiseksi. Kyseisellä avustimella on toki hyvä tarkoitus, mutta se on noussut nopeasti ilmestymisensä jälkeen autojen kestoärsykiksi – aivan kuin autojen ohjaamoissa ei kuuluisi nykyään muutenkin tarpeeksi piippauksia.

Lupaava alusta

Ajoon lähdettäessä ensimmäisenä kaipaa oikeaa mittaristoa, tai edes tuulilasin heijastusnäyttöä. Keskinäytöltä saa toki nopeuden katsottua, mutta etenkin meillä tiukkojen nopeusrajoitustulkintojen maassa olisi kiva nähdä samaan aikaan niin tie, kuin hetkellinen nopeuskin.

Auto tuntuu taajamassa näppärälle, kuten koon puolesta voi olettaakin. Voimalinja toimii sulavasti, ja poljinten tuntuma on luonnollinen. Hieman yllättävästi yhden polkimen ajotila ei ole käytettävissä kaikki watit vapauttavassa max performance -ajotilassa.

Suorituskykyä on jo yksimoottorisessa mallissa riittävästi, kaksimoottorisesta puhumattakaan. Ainakaan ensikoeajon aikana kaksimoottorisen tehoja ei erityisesti osannut yksimoottorisella ajaessa kaivata, mutta etenkin meillä Suomessa neliveto on varmasti monen mieleen.

Ennen kaikkea Volvo on ensituntumalta onnistunut alustan kanssa: auto nielee töyssyt useimmiten erinomaisen mukavasti, eikä merkittävää pintakovuuttakaan Espanjan sileillä teillä tunnu. Myös äänieristys vaikuttaisi olevan hyvällä tolalla. Osasyynä näihin ominaisuuksiin lienee takapään jykevän oloinen monivarsituentarakenne. Sen sijaan ohjaus jättää etäisen vaikutelman.

Kaikkiaan Volvo EX30 saa ihmettelemään, että missä kohti autoa on muka saatu säästettyä niin paljon, että auton alkaen-hinta on saatu hilattua näinkin alas? Ehkä se selviää myöhemmin kun auto saadaan pidempään koeajoon kotimaassa.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen