27.5.2021 Ajoneuvot Maistiainen: Hyundai i20 N – hauskuuden ytimessä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hyundai panostaa mallistonsa sähköistymisen lisäksi sporttisuuteen. Urheilullisten N-mallien joukkoon on liittynyt uutena tulokkaana kompakti i20 N. Hyundai on kunnostautunut automarkkinoilla monella osa-alueella. Suurille massoille suunnattavien mallien kohdalla kärkenä kulkevat sähköistetyt mallit. Tuotekehitys etenee myös laajalla rintamalla ja Hyundai on aktiivisesti mukana esimerkiksi polttokennoteknologian kehityksessä. Ja näiden lisäksi panostusta riittää myös perinteiseen polttomoottoritekniikkaan ja urheilullisiin malleihin. Hyundai urheilullisimmat mallit voi tunnistaa N-logosta. Tämän tarinan ensimmäinen osa Euroopassa oli i30 N, joka on kerännyt alusta alkaen paljon kiitosta ajamisen hauskuudesta ja onnistuneesta fiiliksestä. Nyt N-mallisto saa mielenkiintoisen laajennuksen alaspäin uuden i20:n koriin tehdyn N-version myötä. i20 on perinteinen pikkuauto, jolla on mittaa hieman yli neljä metriä. Jo N-mallin ulkonäkö antaa viitteitä siitä, että nyt olemme jonkin hieman reippaammin kulkevan version vierellä. Sekä edessä että takana puskurit ovat saaneet uutta ilmettä. Katon takaosasta löytyy spoileri ja pakoputkiston yksi ulostulo on huomiota herättävän iso. 18-tuumaisten vanteiden takaa puolestaan pilkittovat punaiseksi maalatut jarrusatulat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Perinteinen pikkusportti parhaimmillaan Käynnistypainikkeen painaminen herättää 1,6-litraisen nelisylinterisen bensaturbon murahduksen kera. Äänimaailmassa on heti i30 N:stä tuttu räyhäkkä nuotti. Ajoasennon saa hyväksi ja istuin tarjoaa jämäkän tuen joka suuntaan, joten on aika suunnata radalle. Pääsimme ottamaan maistiaiset uutuudesta vesisateisella Vantaa Circuitilla. Ajoympäristöstä johtuen napautamme heti ohjauspyörästä löytyvää N-painiketta, joka säätää moottorin vasteen teräväksi, ohjauksen jämäkäksi, aktivoi moottorin kierrosluvun automaattisen täsmäytyksen alaspäin vaihdettaessa ja avaa pakoputkiston läpät äänimaailman vahvistamiseksi. Moottori vetää nöyrästi alakierroksilta lähtien ja lämmittelykierrokselle kokonaisuus tuntuu vaivattomalta. Moottorin kierrosluvun noustessa reagointi luonnollisesti paranee ja moottori vetää innokkaasti aina huipputehon ylälaidalle 6 000 minuuttikierrokseen saakka. 150 kW (204 hv) huipputehon ja 275 Nm turvin pikkusportti liikahtaa parhaimmillaan satasen nopeuteen 6,7 sekunnissa. Kuva: Stelios Kirtselis / Hyundai Vaihdekepin sijainti on nopeita vaihtoja ajatellen hieman turhan alhaalla ohjauspyörään nähden, mutta itse vaihtotapahtuma sujuu helposti. Alaspäin vaihdettaessa automatiikka helpottaa kuljettajan tehtävää, sillä moottorin kierrosluku täsmätään automaattisesti. Kytkimen nosto kesken jarrutuksen ei siis aiheuta milloinkaan epämiellyttävää töksähdystä. Liukkaasta ajoalusta huolimatta myös teho saadaan hienosti tiehen. Kiitos tästä kuuluu mekaaniselle kitkalukolle, jonka ansiosta teho ei huku sutimiseen. Auto kulkee myös tarkasti kuljettajan osoittamaan suuntaan ja kaarteisiin jarrutettaessa i20 N osoittaa jopa yliohjaavaa luonnetta. Auto sallii myös vasemman jalan jarrutuksen, mikä ei ole kovin yleistä nykypäivän katuautoissa. Jämäkän oloinen alusta kruunaa hauskan ajoelämyksen. Hyundai i20 N osoittaa, ettei hauskan auton tekeminen ole välttämättä vaikeaa. Kun paino pidetään kurissa, tässä tapauksessa alle 1 200 kiloa, tehoa on sopivasti ja alusta komppaa tätä kokonaisuutta on kasassa varsin hauska paketti. Teksti ja kuvat: Mikko Autio Lisää aiheesta Koeajo: Hyundai i20 vaihtoi tyylinsä, mutta onko se yhtä selkeä käyttää? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan