27.5.2021 Ajoneuvot Maistiainen: Hyundai i20 N – hauskuuden ytimessä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hyundai panostaa mallistonsa sähköistymisen lisäksi sporttisuuteen. Urheilullisten N-mallien joukkoon on liittynyt uutena tulokkaana kompakti i20 N. Hyundai on kunnostautunut automarkkinoilla monella osa-alueella. Suurille massoille suunnattavien mallien kohdalla kärkenä kulkevat sähköistetyt mallit. Tuotekehitys etenee myös laajalla rintamalla ja Hyundai on aktiivisesti mukana esimerkiksi polttokennoteknologian kehityksessä. Ja näiden lisäksi panostusta riittää myös perinteiseen polttomoottoritekniikkaan ja urheilullisiin malleihin.Hyundai urheilullisimmat mallit voi tunnistaa N-logosta. Tämän tarinan ensimmäinen osa Euroopassa oli i30 N, joka on kerännyt alusta alkaen paljon kiitosta ajamisen hauskuudesta ja onnistuneesta fiiliksestä. Nyt N-mallisto saa mielenkiintoisen laajennuksen alaspäin uuden i20:n koriin tehdyn N-version myötä.i20 on perinteinen pikkuauto, jolla on mittaa hieman yli neljä metriä. Jo N-mallin ulkonäkö antaa viitteitä siitä, että nyt olemme jonkin hieman reippaammin kulkevan version vierellä. Sekä edessä että takana puskurit ovat saaneet uutta ilmettä. Katon takaosasta löytyy spoileri ja pakoputkiston yksi ulostulo on huomiota herättävän iso. 18-tuumaisten vanteiden takaa puolestaan pilkittovat punaiseksi maalatut jarrusatulat.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPerinteinen pikkusportti parhaimmillaanKäynnistypainikkeen painaminen herättää 1,6-litraisen nelisylinterisen bensaturbon murahduksen kera. Äänimaailmassa on heti i30 N:stä tuttu räyhäkkä nuotti. Ajoasennon saa hyväksi ja istuin tarjoaa jämäkän tuen joka suuntaan, joten on aika suunnata radalle.Pääsimme ottamaan maistiaiset uutuudesta vesisateisella Vantaa Circuitilla. Ajoympäristöstä johtuen napautamme heti ohjauspyörästä löytyvää N-painiketta, joka säätää moottorin vasteen teräväksi, ohjauksen jämäkäksi, aktivoi moottorin kierrosluvun automaattisen täsmäytyksen alaspäin vaihdettaessa ja avaa pakoputkiston läpät äänimaailman vahvistamiseksi.Moottori vetää nöyrästi alakierroksilta lähtien ja lämmittelykierrokselle kokonaisuus tuntuu vaivattomalta. Moottorin kierrosluvun noustessa reagointi luonnollisesti paranee ja moottori vetää innokkaasti aina huipputehon ylälaidalle 6 000 minuuttikierrokseen saakka. 150 kW (204 hv) huipputehon ja 275 Nm turvin pikkusportti liikahtaa parhaimmillaan satasen nopeuteen 6,7 sekunnissa.Kuva: Stelios Kirtselis / HyundaiVaihdekepin sijainti on nopeita vaihtoja ajatellen hieman turhan alhaalla ohjauspyörään nähden, mutta itse vaihtotapahtuma sujuu helposti. Alaspäin vaihdettaessa automatiikka helpottaa kuljettajan tehtävää, sillä moottorin kierrosluku täsmätään automaattisesti. Kytkimen nosto kesken jarrutuksen ei siis aiheuta milloinkaan epämiellyttävää töksähdystä.Liukkaasta ajoalusta huolimatta myös teho saadaan hienosti tiehen. Kiitos tästä kuuluu mekaaniselle kitkalukolle, jonka ansiosta teho ei huku sutimiseen. Auto kulkee myös tarkasti kuljettajan osoittamaan suuntaan ja kaarteisiin jarrutettaessa i20 N osoittaa jopa yliohjaavaa luonnetta. Auto sallii myös vasemman jalan jarrutuksen, mikä ei ole kovin yleistä nykypäivän katuautoissa. Jämäkän oloinen alusta kruunaa hauskan ajoelämyksen.Hyundai i20 N osoittaa, ettei hauskan auton tekeminen ole välttämättä vaikeaa. Kun paino pidetään kurissa, tässä tapauksessa alle 1 200 kiloa, tehoa on sopivasti ja alusta komppaa tätä kokonaisuutta on kasassa varsin hauska paketti. Teksti ja kuvat: Mikko AutioLisää aiheestaKoeajo: Hyundai i20 vaihtoi tyylinsä, mutta onko se yhtä selkeä käyttää? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 18.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin sisätilat tarjoavat todellista arjen luksusta 17.5.2025 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900 – teknisempi lähestyminen klassikkoon 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?