15.9.2021

Nimi muutettu: Audi amerikkalaisella moottorilla ja punalipuilla – muun muassa sitä oli Hongqi CA7220

Hongqi CA7220

Kun Audi 100 matkusti 1990-luvulla Kiinaan, juuri mikään ei ollut enää entisellään.

Ja ei, Hongqi ei ole tehnyt kopiota, vaan rehellisen kiinalaisversion Audi-esikuvastaan. Volkswagen-konserni jalkautui pysyvästi Kiinaan 1990-luvun alussa, kun kiinalais-saksalainen FAW-Volkswagen -yhteisyritys perustettiin VAG-autojen tuotantoa varten kansantasavallassa. Juuri noihin aikoihin Kiina oli muotoutumassa nykyisenkaltaiseksi ”markkinasosialistiseksi” valtioksi. Se tarkoittaa, että järjestelmä perustuu markkinatalouteen, mutta on edelleen yksinomaan kommunistisen puolueen hallinnassa. Tämä taas tarkoitti automaattisesti, että esimerkiksi juuri saksalaisen premium-auton ostamiseen ei välttämättä tarvittu puoluekirjaa.

C3-korinen eli kolmossukupolven Audi 100 muistetaan täälläpäin maailmaa 80-luvun autona. Isokokoinen, tilava ja virtaviivainen sedan oli tuotannossa Saksassa vuodesta 1982 vuoteen 1991. Voimanlähteinä mallissa nähtiin VAG-konsenin harmonisia suora-4- ja -5-moottoreita. Audi 100 on nykyisen A6:n suora esivanhempi.

Kun sitten FAW-Volkswagenin Audi-tuotanto 1990-luvun alussa käynnistyi, Euroopassa nelossukupolven tieltä väistynyt C3 pääsi uudestaan liukuhihnoille. Kiinassa kaikki on mahdollista; viimeiset malliversiot tehtiin vuonna 2005 eli 23 vuotta mallin ensi-illan jälkeen. Virallisesti Kiinassa valmistetut 100:t kantoivat nimeä FAW Audi 100.

Näillä pohjatiedoilla lähdemme selvittämään, mitä kaikkea kiinalaiset keksivätkään Audi 100:sta tehdä.

Hongqi CA7220
Kiinassa tykätään jatkopätkistä...

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Oman versionsa

Hongqi on pidemmän linjan kiinalainen edustusautojen valmistaja. Nimi, joka lausutaan suurin piirtein [HONG-TSHÍ], tarkoittaa punalippua, tuota kommunistisen Kiinan ylintä tunnusta, sekä myös perinteistä kiinalaista onnenväriä. FAW-konsernin omistama Hongqi perusti pitkään mallinsa länsiautoille, kuten Lincoln Town Carille, Toyota Crown Majestalle ja tässä tapauksessa Audi 100:lle muun muassa punalippulogoin ja riittävän pitkin kirjain-numeroyhdistelmin varustettuna.

1980-luvulla nähtiin Chrysler-konsernin ja FAW:in välillä yhteistyökuvio, jonka tuloksena Chryslerin 2,2-litraisen KI4-moottorin tuotanto siirtyi Kiinaan. Tämän jälkeen suunniteltiin vakavasti myös Dodge 600 -sedanin ottamista kiinalaisnimelle Hongqi CA750F. Tämä kuitenkin jäi prototyypin asteelle, kiitos VAG-konsernin, jonka itään rahtaama Audi 100 alkoikin kiinnostaa enemmän.

FAW:illa oli nyt samaan aikaan hallussaan valmistusoikeudet Chryslerin nelisylinteriseen moottoriin sekä Audi 100:aan. Kun nämä sitten kohtasivat toisensa 90-luvulla, sai alkunsa Hongqi CA7220, Kiinassa tehty Audi 100 amerikkalaisella moottorilla. Oli tarjolla toki Audin oma 1,8-litrainenkin, mutta se oli ”karvalakkimallia” varten.

Hongqi CA7220
...ja vähän pidemmistä jatkopätkistä.

Monikäyttöauton

Ihan ensimmäinen sovellutus äsken esitellystä ei kuitenkaan ollut CA7220, vaan CA1021 U3. Kuten mallinimestäkin voi jo hyvin helposti päätellä, kyseessä ei ollut punalippuinen sedan, vaan erittäin punalippuinen neliovinen avolava.

CA1021 U3:sta tarjottiin kahta eri versiota, puhdasta avolavaa sekä katettua avolavaa, jonka katteen sai tarvittaessa pois. Nyt, innostuksen ollessa huipussaan, paljastamme jotain avolavan suorituskyvystä. Tullessaan tuotantoon vuonna 1993 auto sai keulalleen mainitun 1,8-litraisen Audi-moottorin. Mutta kun Chrysler KI4:n kaikki hevosvoimat päästettiin valloilleen, nousi CA1021 U3:n huippunopeus huhujen mukaan jopa 170 kilometriin tunnissa.

Mitään kansanvaunua CA1021 U3:sta ei Kiinan kokoisessa kansantasavallassa tuotantovuosiensa aikana tullut, sillä valmistusmäärän kerrotaan jääneen vain muutamaan sataan yksilöön. Koska malli on näin harvinainen, emme harmiksi saaneet tätä juttua varten yhtään pressikuvaa tästä malliversiosta. Voit kuitenkin hypätä vaikkapa tämän linkin kautta Google-kuvahakuun, josta löytyy muutama kuva. Vinkki: Kannattaa käydä vilkaisemassa.

Sporttisedanin

Hongqi CA7220

Premiumautovalmistajilla on tapana muokata tuotteistaan superauton suorituskyvyn omaavia sporttiversioita. Mercedes-AMG E63:n, BMW M5:n ja Cadillac CT5-V:n joukkoon voimme tästedes laskea myös Hongqi CA7220H:n.

Vuonna 1996 markkinoille tulleessa H-versiossa keskeistä olivat ilmanohjaimet keulassa ja helmoissa sekä kokonaisuuden kruunaava spoileri takaluukulla. Silkkoina tyylikeinoina käytettiin myös alumiinilistoja pyöränkaarien päällä sekä tummanpuhuvaa etusäleikköä. Sisällä nautiskeltiin kokonahkaverhoilusta, puuratista ja CD-soittimesta.

90 hevosvoiman Chrysler-voimanlähde sinkosi CA7220H:n 165 km/h huippunopeuteen, mikä oli kylläkin 5 km/h vähemmän kuin perusversiossa. Mistäköhän ihmeen materiaalista ne ilmanohjaimet oikein tehtiin?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Diktaattorin limusiinin

Kerrottakoon heti kättelyssä, että näiden versioiden hankintaan todellakin tarvittiin puoluekirja. Hongqi valmisti näitä limusiineja itse asiassa useillakin eri koripituuksilla ja eri kohtiin sijoitetuilla jatkopätkillä eri vuosina, ja voimanlähteenä nähtiin sittemmin myös Nissan-peräinen 2-litrainen V6. Näitä näimmekin kuvissa jo aiemmin. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että edelleen näiden Audi-pohjaisten Hongqien valtakauden jälkeenkin monet Kiinan kommunistisen puolueen jäsenet luottavat Audiin.

Mallinimien luettelointi ei olisi lukukokemuksen kannalta kovinkaan mukavaa, mutta yksi esimerkki kannattaa vielä nostaa esiin, nimittäin CA7220EL2A2. Mistä ikinä tämäkin koodi onkaan johdettu, se edustaa kansantasavallan ykkösvaunua, avokattoista limusiinia. Kuka itseään kunnioittava diktaattori nyt ei astuisi rakastamansa kansan pariin seisomalla avolimusiinissaan, Taivaallisen rauhan aukiolla?

Hongqi CA7220

Nykyään eri meininki

Voi olla, että äskeisessä riittää hetkeksi sulateltavaa, mutta sanotaan nyt perään, että nykyään Hongqi – kuten aika moni muukin kiinalaismerkki – on vakavasti otettava autonvalmistaja. Euroopassa tuntemattomalla merkillä on Kiinassa suosittu korkean tason luksusautomallisto, ja totta kai myös itse presidentti luottaa punalippumerkkiin.

Onhan Hongqilla toki edelleen sukujuuria Kiinan ulkopuolellakin. Jos pidät arvoituksista, voit yrittää hahmottaa, mikä meillekin hyvin tuttu sedan löytyy seuraavassa kuvassa olevan, vuoden 2017 Hongqi H5:n pohjalta. Oikea vastaus löytyy Lisää aiheesta -listan viimeisestä linkistä.

Hongqi CA7220
Siinä vasta pulma: Mistä on tämä tyylikäs sedan tehty?

Teksti: Benjamin Helander Lähde: CarNewsChina Kuvat: FAW

Lisää aiheesta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat