1.3.2024 Ajoneuvot Päivän kuva: varo heräteostoksia – tarttuuko pian ruokakaupasta mukaan uusi auto? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autokauppa muuttuu jatkuvasti yhä helpommaksi. Jyväskylässä uuden auton voi ostaa vaikkapa ruokaostosten yhteydessä. Autokauppa on kokenut viime vuosina suuria muutoksia. Tänä päivänä ei ole enää mitenkään poikkeuksellista, että autoja saatetaan ostaa jopa täysin näkemättä etämyyntinä verkkokaupan, sähköpostin tai puhelimen kautta, jolloin ostaja ostaa auton usein suoraan kotiovelle tuotuna. Tällöin asiakaskokemuksesta jää puuttumaan varsinainen autoliikkeessä vierailu. Enää autoliike ei välttämättä tarkoita automaattisesti sijaintia syrjäisellä teollisuusalueella, jonne saapuminen edellyttää yleensä omaa autoa. Siinä missä ennen ostaja joutui menemään autokaupoille autoliikkeen luo, nykyään autoliike voi tulla eri tavoin myös ostajan luo. Seppälän Citymarketin yhteydessä olevassa liikkeessä oli esillä Cupran malleista Born ja Formentor. Yksi tuoreimmista erikoisuuksista löytyy Jyväskylän Seppälästä, jossa helmikuun alussa paikallisen Citymarketin yhteyteen aukesi Cupra-liike. Liikkeen sijoittaminen juuri Citymarketin yhteyteen ei ole sinällään yllätys, sillä Cupran takana oleva K-auto ja Citymarket kuuluvat molemmat Keskoon. Pienikokoinen, mutta näyttävällä sijainnilla kassojen välittömässä läheisyydessä varustettu Cupran näyttely- ja liiketila, eli Cupra Corner on toteutettu Cupra Garage-konseptin mukaisesti. Moottori tutustui Cupra Garage -konseptiin elokuussa, jolloin ensimmäinen brändimyymälä avattiin Vantaalle. Sittemmin Cupra on avannut vastaavanlaisen myymälän myös Ouluun. Vuoden 2024 puolella suunnitelmissa on avata jopa seitsemän toimipistettä ympäri Suomen. Toistaiseksi Jyväskylän Seppälässä sijaitseva Citymarketin yhteydessä oleva liike on ainoa Suomessa. Tämä on kuitenkin tärkeä avaus koko K-autolle. Cupra Corner ja Cupra Garage on suunniteltu Cupran mukaan heijastamaan brändin syvintä ydintä ja DNA:n ainutlaatuisuutta, hienostuneisuutta ja suorituskykyä. Lisäksi molempien perustana on brändin vahva identiteetti, joka keskittyy muotoiluun ja materiaaleihin, joista merkittävimpiä ovat puu, teräs ja kupari. - Haluamme haastaa perinteistä automyymäläkonseptia. Jyväskylän liikkeen sijainti heti hypermarketin yhteydessä tarjoaa ihmisille mahdollisuuden tutustua Cupraan vaikka arkisen kauppareissun yhteydessä, K-Auton Cuprasta vastaava liiketoimintajohtaja Jukka Kiuru totesi myymälän avauksesta. Jyväskylän liikkeessä on näytillä ja koeajettavissa kaksi Cupra-mallia, jotka ovat automerkin suosituimmat mallit Born ja Formentor. Lisäksi Jyväskylässä on mahdollista päästä koeajamaan myös Leon Sportstourer ladattavana hybridinä. Autoliikkeen ilmestyminen päivittäistavarakaupan yhteyteen näytti herättävän ohikulkijoiden huomion. Teksti ja kuvat: Rikhard Wacker Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2024 Ajoneuvot Opel Frontera on sitä mieltä, että seitsenpaikkainen täyssähköcrossover noin 30 000 eurolla on mahdollinen 14.5.2024 Ajoneuvot Tällainen on uusi, entistä ehompi Kia EV6 – muun muassa aiempaa isommalla akulla mennään 13.5.2024 Ajoneuvot Cupra päivitti näyttävästi Formentorin, ja vielä riittää virtaa myös Leóniin 12.5.2024 Ajoneuvot Suomen autokanta – millä Suomi oikeasti ajaa? 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä – sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 10.5.2024 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior vihdoin pressikuvissa – ei ollut muuten ensimmäinen kerta kun auton mallinimi vaihdettiin viime tipassa 10.5.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Mikä tämä kulmikas ilmestys on? 8.5.2024 Ajoneuvot Rolls-Royce päivitti pyydetyimmän mallinsa – tällainen on Cullinan Series II 8.5.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Nouda auto suoraan tehtaalta! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Alfa Romeo 159 on perustaltaan ruotsalainen - Saab-sisarmalli oli jo tulossa 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 16.5.2024 Ajoneuvot Opel Frontera on sitä mieltä, että seitsenpaikkainen täyssähköcrossover noin 30 000 eurolla on mahdollinen 16.5.2024 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – paranee vain vanhetessaan 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 14.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja kun mikään nimi ei kelpaa lukijoille 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä - sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe