14.4.2022 Ajoneuvot Päivittynyt BMW X7 ennakoi viirusilmillään tulevaa 7-sarjaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä BMW:n kolossaalinen lippulaivamaasturi on herättänyt muotoilullaan tunteita aina, ja nyt varmaankin vielä enemmän. Myös ulkokuoren alla on maltillisia uudistuksia. Lähdetään siitä, että yllätyksettömyydestä BMW:tä ei voi syyttää. Sellaisista syytöksistä baijerilaisvalmistaja on sataprosenttisesti vapautettu. Kun maskia ei ilmeisesti enää voi tai kannata X7:n kohdalla suurentaa, lähdetään sitä korostamaan keulassa aikaisempaa pienempien ajovalojen kautta. Tulevan 7-sarjan edustusmallista taannoin nähdyistä tiiserikuvista paljastuivat hyvin samantyyppiset ajovalot. Kahteen osaan erotetuissa lyhdyissä ideana on, että päiväsaikaan syntyy vaikutelma siitä, kuin vain ylemmät viirumaiset led-valot olisivat olemassa. Ylempiin umpioihin sijoittuvat huomiovalot sekä vilkut. Alemmat umpiot ovat päiväsaikaan tarkoituksella melko huomaamattomat. Niihin kuuluvat lähi- ja kaukovalot. Ratkaisulla on saavutettu vihainen keulailme, mikä on nyt erittäin trendikästä. Myös takavalot ovat kokeneet päivityksen, ja maski hohtaa nyt pimeässä Iconic Glow -toiminnolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uudistuksia sinne ja tänne Valinnaisiin M Sport- sekä M Sport Pro -paketteihin kuuluu monia ulkoisia elementtejä, jotka korostavat urheilullisia piirteitä. 23-tuumaiset monsterivanteet lienevät myös ainakin jonkun mielestä urheilulliset, ja sellaisia tarjotaankin nyt ensi kertaa tehdasvarusteena. Perusvannekoko on edelleen vaatimattomat 20 tuumaa. Teknologiapuolelle uutuutena on tullut aiempaa kehittyneempi törmäysvaroitin. Ovien avausvaroitin on puolestaan täysin uusi varuste, ja tarkoitettu varoittamaan vaaratilanteista nimen mukaisesti ovia avatessa. Niin ikään useat erilaiset pysäköintiavustimet ovat päivittyneet. Käyttäjäkokemus puolestaan nojaa BMW iDrive -käyttöjärjestelmään BMW Curved Display -kosketusnäytöllä, jossa yhdistyvät 12,3 tuuman infonäyttö sekä 14,9 tuuman ohjausnäyttö. Mukavuusistuimet ovat tästä lähtien edessä vakio, keskiriville ne saa lisävarusteena. Sisätiloja on uudistettu myös valaistuksella, uudelleen muotoilulla vaihdevalitsimen vivulla sekä puukoristeilla. Vähintäänkin mielenkiintoiseen suuntaan uudistunut X7 tulee meikäläisille markkinoille elokuussa. Malliston kruunu X7 M60i Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: BMW Lisää aiheesta BMW X7 iPerformance – munuaisilla kuorrutettua massiivisuutta BMW X7 – herraskaista kyytiä ja tilaa BMW XM Concept – heille, jotka valitsevat tehon vaikka silmät kiinni Koeajo: Liikkuva linnake – BMW X7 Suurperheen kanssa vaikka ratapäiville – BMW Alpina XB7 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 15.9.2026 Esittely Uusittu Volvo XC60 on järjen voitto, vaikka sähköinen toimintamatka hätkähdyttää 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 10.9.2026 Esittely Näitä Volvon päivityksiä onkin jo vähän odoteltu 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Moottoripyörät Kawasaki Ninja H2 palaa mallistoon – mutta melkein light-versiona 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel