Ajoneuvot | Uutinen | 30.8.2020

Porsche Taycanin Cross Turismo -farkkumalli siirtyy ensi vuoteen – syynä kova kysyntä

Sähkö on tullut jäädäkseen Porschen mallistoon, mutta tuloskuntoinen yhtiö saa kiittää koronapandemiasta selviytymisestä myös 911:n uusia malliversioita.

Jaa artikkeli

Sähköauto Porsche Taycanista tuleva tilavampi malli siirtyy ensi vuoteen. Cross Turismona -konseptina esitelty farmarihenkinen kori joutuu lykkäyslistalle Porschen toimitusjohtaja Oliver Blumen mukaan siksi, että perus-Taycanien kysyntä on niin vahvaa jopa koronaviruspandemian keskellä.

Tehdas ei kuitenkaan peru yhtään projektia koronaviruksen seurauksena. Yhtiö myös odottaa hyvää tulosta kuluvalta vuodelta, erityisesti kiitos toipuvan Kiinan. Alkuvuonna vain Porsche, Tesla ja Toyota pysyivät kannattavina koronaviruspandemian aikana. Blume kiittelee karsittujen kulujen lisäksi Taycanin ja 911 Turbon sekä Targan hyvin sujunutta myyntiä.

– Yhtiö on muuttunut paljon koronaviruksen aikana. On tärkeää keskittyä oleelliseen, Blume summasi.

Porsche Taycan Cross Turismo

Porschen tähtäimessä on saavuttaa 2025 mennessä noin 50% osuus sähköistetyille malleilleen. Osuus jakautunee siten, että lataushybridit muodostavat noin 10% kokonaismyynnistä ja loput 40% sähköistetyistä tulee täyssähköautoista. Panameran eurooppalaisista ostajista jo nyt yli 60 prosenttia valitsee lataushybridivaihtoehdon. Blume puhui Automotive Newsille päivitetyn Panameran esittelyn yhteydessä.

Porschen ja Audin yhteinen sähköautopohjalevyprojekti etenee Blumen mukaan aikataulussa. Hankkeen tarkoituksena on tuoda noin kolmanneksen säästöt kehityskuluissa. Uusi pohjarakenne nähtäneen esimerkiksi seuraavan Macanin yhteydessä.

– Tulevaisuus kuuluu sähköiselle liikkuvuudelle, Blume kiteytti.

Lähde: Automotive News Kuvat: Porsche

Jaa artikkeli

Keskustelu