26.7.2019

Ulkopuolinen turvatyyny suojaamaan sivutörmäyksissä ehkä jo neljän vuoden sisällä

Zf_ulkopuolinen_turvatyyny

Saksalainen ZF on kehittänyt ulkopuolisen turvatyynyn, jonka tarkoituksena on pehmentää auton sivuun kohdistuvaa törmäystä. Yhtiöllä on jo käynnissä yhteistyö saksalaisen autovalmistajan kanssa, jonka nimeä ei vielä julkisteta.

Maailman suurimpiin autonosien valmistajiin lukeutuva ja muun muassa vaihteistoista tunnettu ZF on kehittänyt yhtä potentiaalisimmista turvallisuusharppauksista vuosiin, ulkopuolista turvatyynyä.

1990-luvulta lähtien turvatyynyjen määrä auton sisällä on lisääntynyt, ohjauspyörän lisäksi turvatyynyjä tuli muun muassa istuimiin ja pilareihin. Myös jalankulkijoiden suojaukseen on kehitetty turvatyynyjä.

Zf_ulkopuolinen_turvatyyny

ZF:n mielestä turvatyynyjä on hyvä soveltaa ulkopuolella myös ajoneuvojen keskinäistä törmäystä varten. Uusi keksintö havaitsee tulevan törmäyksen ja laukaisee ilmatyynyn, jolla on tarkoitus vähentää iskun autoon ja matkustajiin kohdistuvaa energiaa.

– Olemme työskennelleet tämän parissa jonkin aikaa, mutta aikaisemmin meillä ei ole ollut tarvittavaa teknologiaa, ZF:n varapuheenjohtaja Norbert Kagerer kertoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Akseleista turvatyynyihin

Tällaisten osien valmistukseen siirtyminen kertoo paljon maailmalla tapahtuvista asioista. ZF on merkittävä yksityisomistuksessa oleva saksalaisyhtiö, jolla oli vuonna 2018 41,5 miljardin dollarin liikevaihto. Muutamia vuosia sitten se valmisti pääasiassa perinteisempiä osia ja komponentteja, kuten akseleita, vaihteistoja ja jarruja.

Viimeisen neljän vuoden aikana ZF on tehnyt suuria muutoksia. Vuonna 2015 se osti toisen perinteikkään valmistajan, TRW Automotiven 13,5 miljardilla dollarilla. Näin ZF on saanut käyttöönsä muun muassa erilaista tutka- ja turvallisuustekniikkaa.

Viime kuussa ZF:n työntekijät yrittivät saada laukaistua kevyen mallinnetun testiauton kauko-ohjaton Opel Insignian kylkeen ulkopuolista turvatyynyä testatakseen. Testin onnistumiseksi törmäyksen täytyi tapahtua juuri oikeaan paikkaan. Muutaman yrityksen jälkeen testiauto oli osumassa Insigniaan ja turvatyynyt laukesivat ennen varsinaista osumaa, kuten oli tarkoitettu.

Nopeasti markkinoille turvallisuuden kehittämiseksi

– Ulkopuolinen turvatyyny on aivan uusi raja teollisuudelle. Se on ennakoivaa törmäyksen tunnistamista, joka on autonomisten ajoneuvojen tulevaisuuden kulmakivi, Valient Market Researchin toimitusjohtaja Scott Upham ennustaa.

ZF:n johtajat ovat sitä mieltä, että ulkopuolisella turvatyynyllä on tärkeä rooli tässä hetkessä, yritys haluaa edistää turvallisempaa autoilua. Kagerer kertoi, että ZF olisi voinut asentaa ulkopuoliset turvatyynyt mille puolen autoa tahansa, mutta suurimmat hyödyt he näkevät nimenomaan sivuilla. Hänen mukaan yli kolmas kuolemista ajoneuvoissa johtuu sivupuolen törmäyksestä, joten sillä alueella on turvallisuudessa paljon kehitettävää.

ZF odottaa keksinnön tulevan markkinoille vuonna 2023. Kareger kertoo tuotteen olevan jo esikehityksessä saksalaisen premium-autovalmistajan kanssa, jonka nimeä hän ei halua vielä kertoa.

Lähde: Autonews, ZF Kuvat ja video: ZF

Luetuimmat