26.7.2019 Ajoneuvot Ulkopuolinen turvatyyny suojaamaan sivutörmäyksissä ehkä jo neljän vuoden sisällä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksalainen ZF on kehittänyt ulkopuolisen turvatyynyn, jonka tarkoituksena on pehmentää auton sivuun kohdistuvaa törmäystä. Yhtiöllä on jo käynnissä yhteistyö saksalaisen autovalmistajan kanssa, jonka nimeä ei vielä julkisteta. Maailman suurimpiin autonosien valmistajiin lukeutuva ja muun muassa vaihteistoista tunnettu ZF on kehittänyt yhtä potentiaalisimmista turvallisuusharppauksista vuosiin, ulkopuolista turvatyynyä. 1990-luvulta lähtien turvatyynyjen määrä auton sisällä on lisääntynyt, ohjauspyörän lisäksi turvatyynyjä tuli muun muassa istuimiin ja pilareihin. Myös jalankulkijoiden suojaukseen on kehitetty turvatyynyjä. ZF:n mielestä turvatyynyjä on hyvä soveltaa ulkopuolella myös ajoneuvojen keskinäistä törmäystä varten. Uusi keksintö havaitsee tulevan törmäyksen ja laukaisee ilmatyynyn, jolla on tarkoitus vähentää iskun autoon ja matkustajiin kohdistuvaa energiaa. – Olemme työskennelleet tämän parissa jonkin aikaa, mutta aikaisemmin meillä ei ole ollut tarvittavaa teknologiaa, ZF:n varapuheenjohtaja Norbert Kagerer kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Akseleista turvatyynyihin Tällaisten osien valmistukseen siirtyminen kertoo paljon maailmalla tapahtuvista asioista. ZF on merkittävä yksityisomistuksessa oleva saksalaisyhtiö, jolla oli vuonna 2018 41,5 miljardin dollarin liikevaihto. Muutamia vuosia sitten se valmisti pääasiassa perinteisempiä osia ja komponentteja, kuten akseleita, vaihteistoja ja jarruja. Viimeisen neljän vuoden aikana ZF on tehnyt suuria muutoksia. Vuonna 2015 se osti toisen perinteikkään valmistajan, TRW Automotiven 13,5 miljardilla dollarilla. Näin ZF on saanut käyttöönsä muun muassa erilaista tutka- ja turvallisuustekniikkaa. Viime kuussa ZF:n työntekijät yrittivät saada laukaistua kevyen mallinnetun testiauton kauko-ohjaton Opel Insignian kylkeen ulkopuolista turvatyynyä testatakseen. Testin onnistumiseksi törmäyksen täytyi tapahtua juuri oikeaan paikkaan. Muutaman yrityksen jälkeen testiauto oli osumassa Insigniaan ja turvatyynyt laukesivat ennen varsinaista osumaa, kuten oli tarkoitettu. Nopeasti markkinoille turvallisuuden kehittämiseksi – Ulkopuolinen turvatyyny on aivan uusi raja teollisuudelle. Se on ennakoivaa törmäyksen tunnistamista, joka on autonomisten ajoneuvojen tulevaisuuden kulmakivi, Valient Market Researchin toimitusjohtaja Scott Upham ennustaa. ZF:n johtajat ovat sitä mieltä, että ulkopuolisella turvatyynyllä on tärkeä rooli tässä hetkessä, yritys haluaa edistää turvallisempaa autoilua. Kagerer kertoi, että ZF olisi voinut asentaa ulkopuoliset turvatyynyt mille puolen autoa tahansa, mutta suurimmat hyödyt he näkevät nimenomaan sivuilla. Hänen mukaan yli kolmas kuolemista ajoneuvoissa johtuu sivupuolen törmäyksestä, joten sillä alueella on turvallisuudessa paljon kehitettävää. ZF odottaa keksinnön tulevan markkinoille vuonna 2023. Kareger kertoo tuotteen olevan jo esikehityksessä saksalaisen premium-autovalmistajan kanssa, jonka nimeä hän ei halua vielä kertoa. Lähde: Autonews, ZF Kuvat ja video: ZF Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km