14.1.2019 Ajoneuvot Koeajo: Kesää odotellessa – Mazda MX-5 RF Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kova katto ja automaatti helpottavat Mazda MX-5:n arkista käytettävyyttä, mutta vievät osan viehätyksestä. Hyvää: ajettavuus, keveys, painopiste, kompaktit mitat, tyköistuva ohjaamo. Huonoa: tavaratila, melu, lyhyet kesät. Mazda MX-5 on maailman eniten myyty kaksipaikkainen roadster. Tänä vuonna mallin valmistuksen aloittamisesta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Suosio perustuu alun perin brittien aloittamaan pienten, keveiden ja ennen kaikkea edullisten avoautojen perinteiden jatkamiseen.Autotyypin tunnuspiirteisiin kuuluu tietysti takaveto ja mataluus – kuljettaja istuu lähellä tien pintaa ja taka-akselia. Moottori on etuakselin takapuolella, ja keula suhteellisen pitkä. Alhainen painopiste ja tasainen painonjakautuma ovat optimaalisia ajettavuuden kannalta. Napakka jousitus ja tunnokas ohjaus täydentävät kokemuksen. Tällä autolla Helsingistä Turkuun ajaa mieluiten vanhaa Kuninkaantietä moottoritien sijaan, jo melukin takia.Reissussa on pärjättävä käsimatkatavaroilla, sillä tavaratila on pieni. Ohjaamokin on isoimmille kuskeille ahdas, eli myös esikuvien huonot puolet ovat tallella. Koska puritaaninen avoauto ei sovi kaikille, Mazda yrittää laajentaa MX-5:n potentiaalia kovalla aukeavalla katolla, automaattivaihteistolla ja lisäteholla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYlätehoaMX-5:n isompaa kaksilitraista moottoria on viilattu uusimpien päästömääräysten mukaisiksi, mutta samalla myös teholukemat ja suoritusarvot ovat kohentuneet. Mazda välttelee edelleen turboahtamista, ja käyttää sen sijaan perinteisiä virityskeinoja. Imuilman ja pakokaasun kulkua on helpotettu, pyöriviä massoja ja sisäistä kitkaa vähennetty sekä polttoaineen suihkutusta optimoitu.Tuloksena tehoa on nyt 184 hevosvoimaa, mutta ne piilottelevat korkealla ylärekisterissä. Kone kiertääkin iloisesti aina 7 500 kierrokseen asti. Ahtamattomaksi moottoriksi maksimivääntöä löytyy kelvot 205 newtonmetriä, sekin vasta isommilla kierroksilla kuin nykyturboissa. Moottorin äänet on jätetty selkeästi kuuluviin, mutta ne peittyvät matka-ajossa rengasmelun alle. Tällaiseen autoon sopii parhaiten käsivaihteisto, mutta nyt tarjolla on myös kuusivaihteinen automaatti. Se osaa hakea huipputehon yläkierroksilta, mutta hukkaa silti kiihtyvyydestä parhaimman terän. Taloudenpitokaan ei kuulu laatikon vahvuuksiin, sillä kulutus karkaa helposti kahdeksaan litraan sadalla.Talvi ei tuota avo-Mazdalle ongelmia. Pieni ohjaamo lämpiää nopeasti, mutta kevyesti verhoiltu katto päästää ajomelua lävitse. Tasaisen painonjakautumansa ansiosta takavetoinen MX-5 on hauska ja nopea mutta silti helppo ajettava – jopa sähköiset apuvälineet irti kytkettyinä.Lisää varusteitaMX-5:n keveyteen ja minimalismiin ei varusteilla koreilu sovi. Silti tarjolla on uusina juttuina muun muassa törmäyksenesto, liikennemerkkien tunnistus, kuljettajan vireystilan valvonta ja peruutuskamera, tosin vain nyt koeajettuun kalleimpaan varustetasoon liitettynä.Kojelauta on ennallaan, ja toiminnot selkeitä käyttää perinteisten nappuloiden kautta. Kosketusnäyttöäkään ei ole: monitoimiruutua käytetään pyörökytkimellä. Lokeroita pikkutavaroille on niukasti, hansikaslokerokin on ohjaamon takaseinässä.Ratin etäisyyssäätöä on kasvatettu, ja ajoasento on miellyttävän tyköistuva. Recaron sportti-istuimet ovatkin ainoa asia, mitä jää tästä kalleimmasta versiosta kaipaamaan.Automaattivaihteisto ja takakonttiin napin painalluksesta katoava kovakatto hämärtävät alkuperäistä ideaa kohtuuhintaisesta avosportista, kun hinta karkaa lähes 50 000 euroon.MX-5:n perusmalli manuaalivaihteistolla, rättikatolla ja pienemmällä puolitoistalitraisella 132-hevosvoimaisella moottorilla täyttää tehtävän paremmin. Helmikuussa laivattavissa autoissa on päästöjä viilattu vielä alemmiksi, jolloin viimeksi mainitun version hinta laskee lähes viisi tonnia tasan 30 000 euroon.Teksti ja kuvat: Petri MunukkaLisätietoja: www.mazda.fi/mazda-mx-5/rf Mazda MX-5 RF 2.0 Skyactiv-G Luxury Sport 6AT Hinta alkaen 46 405 € Koeajetun auton hinta varusteineen 49 093 € Moottori Bensiinimoottori 1 998 cm³, 4 sylinteriä, 6-v. automaattivaihteisto, takaveto. Teho 135 kW (184 hv), 7000 r/min Vääntö 405 Nm (4000 r/min) Vääntö 405 Nm (4000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 7,9 s Huippunopeus 199 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 7,6 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 171 g/km Mitat pituus 3915 mm, leveys 1735 mm, korkeus 1230 mm, akseliväli 2310 mm Muu tieto Perävaunumassa 0 kg Euro NCAP 4 tähteä Takuu 3 vuotta / 100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 16.4.2025 Koeajo Koeajo: Mini Aceman SE Favoured Trim – uusi ässä hihasta 15.4.2025 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max EV – kuorma-auto pakettiauton kuorissa 14.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Kona Electric N Line – sporttisempi lähestyminen kansansuosikkiin 13.4.2025 Koeajo Koeajo: Toyota Land Cruiser – työkalu tiettömille tekijöille 12.4.2025 Ajoneuvot Smart #5 Brabus on 646 hevosvoiman taskuraketti, joka ei mahdu taskuun 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat – ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 17.4.2025 Käyttötesti Käyttötesti: pääseekö Volkswagen Tiguan -lataushybridi yli 100 km pelkällä sähköllä? 16.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Toyota RAV4:ään asennettiin Tesla Model S:n voimalinja ennen Tesla Model S:ää 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan