2.6.2025 Uutinen Lehdistörallin päätös – vanha Peugeot kesti lähes 3 000 kilometrin roadtripin ralleineen lähes ongelmitta Teksti Eetu Kokkonen Kuva Press Rally Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liettuan lehdistöralli oli ja meni. Tapahtumasta jäi käteen kokemuksien lisäksi myös ehjä auto – omista epäilyksistä huolimatta! Moottori otti osaa Liettuassa järjestettyyn lehdistöralliin, jossa kilpaillaan siviiliautoilla hitailla erikoiskokeilla. Raportoimme aiemmin reissuun valmistautumisesta, matkustuspäivästä ja ensimmäisestä kilpailupäivästä. Myös toisesta kilpailupäivästä oli tarkoitus julkaista raportti tuoreeltaan, mutta rallin ja sitä seuranneiden päätösjuhlien intensiivisyys yllätti – joten kerrotaan nyt hieman myöhässä poimintoja viimeisistä tapahtumista. Aloitetaan korjaamalla aiempaa artikkelia: emme olleetkaan ensimmäisen ajopäivän jälkeen luokkamme viimeisiä. Toinen autokunta joutui jättämään teknisten ongelmien vuoksi monta erikoiskoetta väliin, josta rankaistiin sen verran jämerillä aikasakoilla, ettei vaaraa viimeiseksi putoamisesta enää ollut. Samassa artikkelissa kerrottiin, että toisena ajopäivänä oli tarkoitus ajaa kiinni myös muita autokuntia. Oikein tarkasti tavoitteen asettelua tarkastelemalla voidaankin todeta, että tavoitteeseen päästiin. Ohitimme kaksikin autokuntaa, kunnes saimme taas lisää aikasakkoja väärältä puolen väistetyistä keiloista – ja putosimme takaisin alkuperäiselle sijoituksellemme. Olennaisempaa on kuitenkin se, että ajaminen alkoi olemaan päivän päätteeksi hauskan lisäksi myös luokassamme kilpailukykyistä. Viimeisellä neljällä erikoiskokeella ajoimme jokaisella kolmanneksi nopeimman ajan – edelle kiilasi vain paikalliset autokunnat huomattavasti tehokkaammalla Subaru BRZ -urheiluautolla ja hieman nopeammalla Peugeot 206 RC -viistoperällä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kehuja kovemmilta kuskeilta Vauhti oli noteerattu muuallakin – kyseinen 206 RC -autokunta kävi päätösjuhlissa erikseen kehumassa viimeisten pikataivalten vauhtia. Kyseessä oli kuulema tyypillinen suomalaisen autokunnan ensiesiintyminen lehdistörallissa: vauhti oli kovaa, mutta välillä ajetaan väärää reittiä. Saimme kehotuksen tulla tapahtumaan myös seuraavana vuonna – sillä kertaa taistelemaan oikeasti sijoituksista, kun tapahtuman konsepti on nyt selvä. Lupasimme ehdottomasti harkita asiaa. Sunnuntaina 1.6. oli aika palata kotiin. Lähdimme matkaan varmuuden vuoksi oikein hyvissä ajoin – jotta mahdolliset tekniset ongelmat voitaisiin selättää. Isompia ongelmia ei kuitenkaan kohdattu. Ainoa pieni takaisku oli, kun sisätilan puhallin lakkasi toimimasta. Seuraavalla pysähdyksellä vika saatiin kuitenkin nopeasti korjattua releen irti käyttämisellä. Varsin paljon rullattu Peugeot siis suoriutui kotimaan siirtymineen lähes 3 000 kilometrin mittaiseksi kertyneestä matkasta ongelmitta, vaikka saikin etenkin viimeisillä erikoiskokeilla melkoisesti kenkää. Ennen reissua vaivannut jännitys, tai pikemminkin ahdistus, auton luotettavuudesta osoittautui kuitenkin turhaksi. Onneksi tämä alkoi valkenemaan itsellenikin jo rallin aikana, joten autosta stressaaminen jäikin taka-alalle rallin ajaksi. Etenkin niiden minuuttien ajaksi, kun autossa istuttiin kypärä päässä. Lehdistörallin tapahtumiin palataan myöhemmin laajemman raportin muodossa, jolloin syvennytään tarkemmin niin auton ensivalmisteluihin, erikoiskokeilla ja siirtymillä sattuneisiin tapahtumiin ja kilpailun aikaiseen tunteiden vuoristorataan. Lue lisää Kaikki artikkelit 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 3.8.2025 Uutinen Stellantiksen johtoportaassa tapahtuu – Euroopan muotoilupomoksi palaa Peugeoteista tuttu nimi 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 29.10.2023 Ajoneuvot Fordin kimppuun: Stellantiksen loput kahdeksan uutta asetta maailman pakettiautomittelöön 14.5.2023 Ajoneuvot Peugeot E-2008:n kampanja-autoista syntyi sotku – maahantuojan mukaan myös facelift-mallin riittävyys vielä kysymysmerkki 6.5.2023 Ajoneuvot Peugeot 2008 päivittyi sukulaismalliensa vanavedessä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Koeajo Maistiainen: Volkswagen Golf GTI Edition 50 – niin raju, että vaimo ei välttämättä usko kyseessä olevan vain "järkevä perheauto" 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 4.2.2026 Autokauppa Useiden autokauppojen uskotaan kiertävän arvonlisäveroa – valtio menettää kymmenien miljoonien eurojen verotulot vuodessa 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 31.1.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Volvo EX60:n mallivastaava: "jos yli 800 kilometrin sähkötoimintamatka yritettäisiin irrottaa XC60:sta, auto painaisi noin kolme tonnia" 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt