2.8.2021

Koeajo: Hyundai Ioniq 5 – Tyylillä kohti tulevaa

Hyundai Ioniq 5

Hyundai on ollut jo vuosien ajan vahva tekijä sähköautojen parissa. Hyundai Ioniq 5 on raikas uutuus merkin valikoimaan. Hyvää: voimalinja, tilat, mukavuus. Huonoa: tunnoton ohjaus.

Hyundai ei ole aloittelija sähköautojen parissa. Merkin valikoimasta on löytynyt täyssähköauto Ioniq jo vuodesta 2016 lähtien ja tämän jälkeen kompakti katumaasturi Kona on saanut sähköisen voimalinjan mallistoonsa. Hyundailla on kovat tavoitteet Euroopassa sähköautojen markkinoille, sillä se tähtää Euroopan ykköseksi myyntimäärillä mitattuna vuoteen 2025 mennessä. Olennainen osa suunnitelmaa on ensimmäinen pelkästään sähköautoja varten suunnitellulle perusrakenteelle pohjautuva Ioniq 5 -sähköauto.Hyundai Ioniq 5

Uutuus kääntää poikkeuksellisen vahvasti myös autoista tietämättömien katseita. Sen verran persoonallinen ilmestys uusi Ioniq 5 on. Auto noudattaa ilahduttavalla tarkkuudella vuonna 2019 nähtyä konseptiautoa yksityiskohtia myöten. Terävien pokkausten ja suorien linjojen lisäksi pikselivalot suorastaan vangitsevat katseen. Merkittävin ero konseptiin on pitäytyminen perinteisissä peileissä kameroiden sijaan ja tähänkin löytyy yksinkertainen selitys. Hinnan lisäksi energiankulutus. Kamera ja näyttö kuluttaisivat keskimääräisessä ajossa enemmän energiaa kuin peilien poistamisella säästettäisiin ilmanvastuksessa.Hyundai Ioniq 5

Kulmikkaiden muotojen ihastelun jälkeen huomio kiinnittyy auton kokoon. Mittasuhteet muistuttavat perinteistä hatchbackia, mutta kokoluokka on poikkeuksellisen suuri. Autolla on pituutta yli 4,6 metriä ja akseliväliä kokonaiset kolme metriä, mikä on perinteisten isojen sedanien luokkaa. Uutuus ei siis sijoitu selkeästi mihinkään perinteiseen autoluokkaan. Tällä hetkellä etenkin sähköautojen keskuudessa valikoima on sen verran suppeaa, että käytännössä Ioniq 5 kilpailee kaikkien samaan hintaluokkaan sijoittuvien mallien kanssa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uusi arkkitehtuuri

Ioniq 5 on ensimmäinen Hyundai-konsernin pelkästään sähköautoja varten suunniteltua modulaarista E-GMP-pohjalevyä käyttävä auto. Rakenne on tuttu moderneista sähköautoista; akku on ohjaamon alapuolella ja auto on tarjolla sekä taka- että nelivetoisena.

Hyundai Ioniq 5

Molemmilla akseleilla käytetään kestomagnetoituja synkronimoottoreita. Nelivetoisen version erikoisuus on mahdollisuus kytkeä etumoottori mekaanisesti irti alennusvaihteen jatkona löytyvällä haarukkakytkimellä. Tällä vähennetään ajovastuksia tilanteissa, joissa etumoottoria ei tarvita. Lanseerausvaiheessa Ioniq 5 tulee kansainvälisillä markkinoilla tarjolle kahdella akkukoolla, 58 ja 72,6 kWh, mutta Suomeen tuodaan ainakin alkuun vain isompaa, joka tarjoaa vetotavasta ja rengaskoosta riippuen 430–480 kilometrin toimintamatkan. Pienemmällekin voisi kuvitella löytyvän kysyntää, jos sillä saataisiin hintaa alaspäin. Silläkin toimintamatka on yli 350 kilometriä yhdellä latauksella.

Hyundai Ioniq 5

Hyundai lähtee uuden rakenteen myötä mukaan 800 voltin sähköjärjestelmiin. Toistaiseksi vain Porsche ja Audi ovat hyödyntäneet akuston korkeampaa jännitettä, mikä mahdollistaa esimerkiksi suuremmat lataustehot pienemmällä virralla. Ioniq 5 tarjoaa korkeimmillaan 220 kW lataustehon. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 100 kilometrin ajoon tarvittavan energian lataamista noin viidessä minuutissa. Se on varsin nopeaa.

Hyundai Ioniq 5

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Ioniq 5 mahdollistaa virran ottamisen autosta. Sisältä löytyy perinteinen verkkovirtapistoke, minkä lisäksi auton latausporttiin saa adapterin ulkopuolisten sähkölaitteiden käyttämiseksi. Auto siis voi toimia esimerkiksi mökillä varavirtalähteenä ja tehoa ulosotto tarjoaa 3,6 kW.

Vaivatonta mukavuutta

Ohjaamossa on avara tunnelma, mitä korostaa pitkällä eteen viety tuulilasi. Ohjaamon näkymää hallitsevat kaksi vierekkäin aseteltua 12,25-tuumaista näyttöä. Mittariston lisäksi kuljettajalle on näkökentässään heijastusnäyttö, joka hyödyntää ensimmäistä kertaa AR-tekniikkaa navigointiopastuksessa. Keskikonsolista löytyy edelleen painikkeet olennaisimmille toiminnoille, mikä helpottaa käytettävyyttä ensi-istumalla.

Myös ohjaamosta löytyy muutama mainitsemisen arvoinen erikoispiirre. Keskikonsolia voi liikuttaa pituussunnassa 14 senttiä, minkä ansiosta käsinojan lisäksi myös säilytyslokerot sijaitsevat kuljettajan mittoihin sopivilla paikoilla.Hyundai Ioniq 5

Lisäksi etuistuimet on mahdollista kallistaa nojatuoliasentoon, minkä kruunaa istuimen etuosasta esiin tulevat jalkatuet. Ylivoimasta mukavuutta esimerkiksi auton latausta odotellessa.

Hyundai Ioniq 5

Kuten akselivälistä voi olettaa, takapenkillä on reippaasti tilaa. Istuimissa on pituussäätö sekä selkänojan kaltevuuden säätö. Takapenkillä ensimmäisenä loppuu tilat varpailta. Tavaratila on selkeän muotoinen, mutta välipohjan alapuolinen tila olisi voitu käyttää tehokkaamminkin. Nyt tila on varattu subwooferille, kun auto on varustettu Bosen äänentoistojärjestelmällä. Keulassa on oma tilansa esimerkiksi latauskaapeleille.

Hyundai Ioniq 5

Ajosuunnan valinta tapahtuu hieman hassusta paikasta ohjauspyörän takaa alaviistosta massiivista viikseä kääntämällä. Toki paikan oppii tietämään, mutta ei sitä olisi ihan noin hyvin tarvinnut piilottaa. Hyundai Ioniq 5

Ensimmäinen hieman varomaton kaasupolkimen painallus aiheuttaa voimakkaan nykäisyn auton suorastaan hyökätessä eteenpäin. On vaikea ymmärtää, miksi kaasupolkimen reagoinnista täytyy tehdä jopa normaalilla ajoasetuksella niin yliherkkä. Monien sähköautojen tavoin Eco-asetus tarjoaa pehmeämmän vasteen, mikä tekee kaasun annostelusta rennompaa.

Seuraavaksi huomio kiinnittyy erittäin kevyeksi tehostettuun ohjaukseen. Siinä ei juurikaan ole vastetta eikä tilanne muutu edes ohjauspyörää käännettäessä. Tuntumasta ei juurikaan voi puhua, mutta onneksi välityssuhde tarjoaa mukavan rauhallisen reagoinnin. Sport-ajoasetus tarjoaa teennäistä jäykkyyttä ohjaukseen, mutta samalla kaasupolkimen vaste muuttuu turhan teräväksi. Eco-tila on kokonaisuutena miellyttävin vaihtoehto. Ohjauspyörän takaa löytyvillä läpysköillä voi säätää moottorijarrutuksen voimakkuutta ja tarjolla on myös mahdollisuus yhden polkimen ajoon.

Hyundai Ioniq 5

Alusta hoitaa tehtävänsä mukavuuspainotteisesti. Noin kahden tonnin omamassa tuntuu korin laajoina liikkeinä töyssyjen jälkeen, mutta ei häiritsevästi. Kovin aktiiviseen ajoon alusta tai ohjaus ei houkuttele, vaikka voimalinja tarjoaisikin siihen maukkaat eväät. Reipas suorituskyky ja takavetopainotteisuus mahdollistaisivat monenlaisen hauskan. Tässä olisi aineksia N-versiolle.

Ioniq 5 on mielenkiintoinen lisä täyssähköautojen joukkoon. Se tarjoaa tilaa, persoonallista tyyliä, mukavuutta ja hauskoja yksityiskohtia moniin tarpeisiin. Se tekee sähköautoilusta paljon mielenkiintoisemman näköistä kuin aikaisemmat Hyundait.

Takavetoisen mallin hinnat alkavat houkuttelevasti juuri alle 50 000 eurosta. Silloinkaan ei tarvitse puhua karvalakkiversiosta, vaan varustelusta löytyy kaikki oleellinen.

Teksti ja kuvat: Mikko Autio

Hyundai Ioniq 5 73 kWh AWD Premium

Hinta alkaen

59 990 €

Koeajetun auton hinta varusteineen

61 487 €

Moottori

Sähköauto neliveto. Etuakseli 70 kW (95 hv), taka-akseli 160 kW (218 hv).

Teho

225 kW (306 hv)

Vääntö

605 Nm

Vääntö

605 Nm

Akku

Akuston energiasisältö: käytössä oleva 72,6 kWh. Lataus: Type 2 11 kW 3 x 16 A, CCS 220 kW.

Toimintamatka

430 km

Kiihtyvyys 0–100 km/h

5,2 s

Huippunopeus

185 km/h

Kulutus l/ 100 km

WLTP-kulutus 19,0 kWh/100 km (vapaakenttä)

Mitat

pituus 4635 mm, leveys 1890 mm, korkeus 1605 mm, akseliväli 3000 mm
Tavaratila: 499–1 587+24 l
Omamassa: 2020 kg

Vetokyky jarrullinen/ jarruton

1600 / 750 kg

Euro NCAP

Ei testattu

Takuu

5 vuotta, ajoakku 8 vuotta / 160 000 km

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat