Koeajo: käytännön kissapeto – Jaguar XF Sportbrake

Jaguar XF Sportbrake on yllättävän tasapainoinen yhdistelmä sporttisuutta ja käytännöllisyyttä. Hyvää: urheilullinen olemus, ajettavuus, suorituskyky, sisätilat, tavaratilan toteutus. Huonoa: muovinen laatuvaikutelma, automaattivaihteiston lievä viivyttely.

Jaguar XF Sportbrake, valmistajan keskimmäisen henkilöautosarjan farmariversio, esiteltiin viime syksynä jo pari vuotta tuotannossa olleen porrasperämallin rinnalle. Tismalleen samaa sedan ensin – farkku sitten -aikataulua noudatteli myös edeltänyt XF-sukupolvi.

Kilpailu tässä isojen premium-farkkujen luokassa on perinteisesti kovaa. Audi A6 Avant, BMW 5-sarjan Touring, Mercedes-Benz E-sarjan T ja Volvo V90 ovat niin imago- kuin ominaisuusmielessä perusvarmoja valintoja, joita vastaan pitää keksiä jotain muuta.

Jaguar iskee tähän joukkoon kiilaa ainakin urheilullisuudellaan. XF Sportbrake on jo ulkoapäin menevän oloinen, ja sisällä matalat ikkunat, alas säätyvä ajoasento sekä etumatkustajien ympärille kaartuva kojelauta saavat suorastaan haluamaan tien päälle.

Voimassa vaihtoehtoja

Koeajettu malli oli kaksilitraisista rivinelosista ruudikkain eli kahden ahtimen versio, jota voi suositella yksiahtimisten 163- ja 180-heppaisten sijaan – jos siis lompakko kestää tuossa järjestyksessä noin 15 000 tai 7 500 euron hintalisän.

Ensin mainitussa tapauksessa suuren euroeron tosin selittää nelivedon puuttuminen perusversiosta. Tämä 240-heppainen sen sijaan vetää aina neljällä pyörällä, ja vaihtamisen hoitaa luonnollisesti automaattilaatikko.

Vieläkin enemmän kaipaaville on dieseleistä kaupan myös 300 hevosvoiman kolmilitrainen V6. Ainakin F-Pace -katumaasturin keulalla tuo voimanpesä miellytti. Tosin se maksaa vielä viisinumeroisen summan lisää, eikä nelivetoa ole lainkaan tarjolla.

Tämän 25d-mallin varsin muikealla litrateholla annosteltu moottori tuottaa yhtä muikean suorituskyvyn. Kone ei oikeastaan missään normaaliajon tilanteessa joudu niin tiukille, että nelisylinterisen dieselin käyntiääni nousisi häiritseväksi.

Nelivetokin pelaa kuten urheilullisessa autossa kuuluu: liukkaalla perän saa sopivasti irti kääntymistä tehostamaan. Moitteita saa ainoastaan automaattivaihteisto, joka miettii alaspäinvaihtoja liian pitkään ja tuottaa sitten turhankin ponnekkaan potkun.

Aitoa ajettavuutta

Kun auton hinta kohoaa korkeaksi – perusmuodossaan 75 000 euron tasolle – pelkät muoto ja moottori eivät kuitenkaan riitä, vaan muidenkin ominaisuuksien on oltava linjassa. Puhutaan sitten ajotuntumasta, -mukavuudesta tai yleisestä käytettävyydestä.

Ajettavuus ottaa tästä heti kopin. Viisimetrinen sporttifarkku tottelee ohjauspyörän liikkeitä havaittavan aktiivisesti, eikä kori juuri kallistele tai tee muutenkaan ylimääräisiä liikkeitä. Suuntavakavuuskin on moitteeton.

Myös mukavuus on niin linjassa kuin tällaisella rengastuksella voi. Kuten niin monessa nykyautossa, kestopäällysteen karkeus kyllä välittyy läpi, mutta alusta vakiona olevine takapään ilmajousituksineen toimii isommissa heitoissa hienosti.

Kuskilla on tämän keskellä kiva olla. Lisävarusteisella nahalla verhoiltu istuin ei juuri jätä moitteille sijaa, ja kaiken kruunaa Sportbraken äänetön kulku, ainakin nastattomilla talvirenkailla. Istuinlämmittimien kytkimiä tosin joutuu hamuamaan valikoiden uumenista.

Takana tahtotilaa

Takatilat puolestaan viittaavat kintaalla menevälle korimuodolle. Oviaukko on yllättävän tilava, pitkänkin kuskin taakse mahtuu toinen samanmittainen ongelmitta, eikä pää kolise kattoon. Reisituki ei ole mitenkään ylenpalttinen, mutta linjassa kilpailijoiden kanssa.

Käytännöllisyyden kruunaa tavaratilan toteutus. Mikään pakettiauto ei tällaisen farkun edes tarvitse olla – yksityiskohtien toteutus ja muunneltavuuden rikkaudet ajavat arkielämässä kylmien litramäärien edelle.

XF Sportbraken konttiin on selvästi uhrattu ajatus jos toinenkin. Luukku aukeaa todella korkealle, suojapeite purkautuu itsestään tieltä, nostokynnys on olematon, tila selväpiirteinen ja laajennuskin tapahtuu kolmessa osassa vaakatasoon.

Eniten kehittämisen varaa jääkin laatuvaikutelmaan. Kojelauta näyttää suht’ siistiltä, mutta materiaalit ovat paikoitellen halvan muovisia. Pimeällä tämä unohtuu hetkeksi, siksi kaunis valaistus on, mutta mittariston navigaattorikartan nykiminen palauttaa arjen.

Uniikkeja yksityiskohtiakin riittää. Panoraamakaton suojaverho (molemmat lisähintaan) liikkuu käden heilautuksella, ja jo tuttu pyöreä vaihteenvalitsimen säädin on kätevä käyttää. Kunpa sen lomaan saisi vielä enemmän säilytystilaa pikkutavaroille.

Omassa olemuksessaan

Lyhyesti sanottuna: Sportbrake vastaa isoa perheautoa tarvitsevan olennaisimpiin vaatimuksiin hämmästyttävän hyvin, ja luokan hallitsevia kilpailijoita erikoisemmalla statuksella. Lexuksestakaan kun ei farkkurintamalla ole vaaraa.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman Razinkov

Lisätietoja: www.jaguar.fi/uusi-xf/sportbrake