Koeajo: Opel Insignia 200 hv Turbo A – miksi näitä ei osteta enempää?

Tavallinen iso auto. Se alkaa olla jo epätavallista. Silti Opel Insignia Gran Sport 200 hv Turbo on oikeasti hyvä auto. Hyvää: ajettavuus, tilavuus, mukavuus. Huonoa: kulutus varauksin.

Autoja on vaikea arvostella ilman referenssejä, vertailukohtia. Ilman kiintopisteitä ei voi vetää rajaa huonolle, hyväksyttävälle ja erinomaiselle. Joskus myös autoluokasta toiseen hyppääminen voi avata silmiä uudella tavalla. Niin kävi Opel Insignia Gran Sportille.

Aiempi kokemus suuresta Opelista oli muutaman vuoden takaa. Ajoin autolla valokuvauksen yhteydessä pari päivää, eikä siitä jäänyt suurempia muistijälkiä. Siksi suhtaudun uuteen koeajoon uutena mahdollisuutena: tavallisen autonvalmistajan suuressa perheautossa on hurjan paljon potentiaalia hintavien premium-mallien ja katumaasturien keskellä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Volvosta Opeliin

Koeajoa-aikataulusta johtuen hyppään Opelin ohjaksiin suoraan Volvo V60:stä. Automaailman epävirallisella jaloustaulukolla valtaosa sijoittanee ruotsalaisen designtuotteen saksalaista perheautovalmistajaa korkeammalle. Vaan kaksikosta juuri Insignia on se, joka tuntuu – jos ei ehkä näyttänyt – enemmän premiumille.

Toisessa sukupolvessa Insignia vihdoinkin tarjoaa autoluokalta odotettavat väljät tilat. Myös ajoasento säätyy mainioksi. Auton sisäilme ei nyt sinänsä ole kovin tunteita herättävä, mutta toimivuus on kunnossa.

Mukavuuden äärellä

Ero Volvoon syntyykin vasta liikkeellelähdön jälkeen. Opelin alusta toimii hyvin. Terve annos pintapehmeyttä suodattaa tienpinnan pikkukarkeudet, jotka Volvo päästää takapuoleen saakka. Koeajoauto on toki varusteltu säätyvällä iskunvaimennuksella, joka saattaa tehdä oman osansa suoritukseen. Kuljettaja voi myös vaikuttaa alustan käytökseen esivalinnoilla, mutta edes ääripäiden välillä ei ole valtavaa eroa. Kitkarenkaiden vuoksi ohjauksesta on vaikea sanoa tarkkoja kommentteja, mutta ainakaan mikään ei talvikelissä häirinnyt tai haitannut. Matkaa taittaa mielikseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Bensamallien huippu

Vaikka perusauto ilahduttavasti muistutti hyvyydellään, on tämänkertaisen koeajon varsinaisena motiivina uusi bensiinimoottori. Turboahdettu 1,6-litrainen 200-hevosvoimainen on nykyisin Insignian tehokkain bensiiniversio, sillä 260-hevosvoimaisen nelivedon valmistus päättyi jo vuoden 2018 kesällä – vain vuoden tuotannon jälkeen. Lippulaivamalli GSi on siis nykyisin aina diesel.

Vaikka moottori esiteltiin Insigniaan vasta PSA-konsernin ostettua Opel pois GM:ltä, perustuu 1,6-litrainen yhä GM-taustaiseen moottoriperheeseen.

Moottoria kuvaa ehkä parhaiten suomalaisen tunteettomasti sanottu "ihan ok". Kaukana ovat ne ajat, kun 200-hevosvoimainen turbomoottori perheauton keulalla oli kova juttu – artikkelin toinen Volvo-viittaus, muistatte kai V40 T4:n?

Insignia liikkuu vaivattomasti, mutta mitään räjähtävää suorituskykyä on turha odottaa, mistä 8 sekunnin kiihtyvyys sataan kilometriin tunnissa kertoo paljon. Moottorin perässä on numeroiden valossa jo vanhahtavalta kuulostava kuusivaihteinen automaatti, mutta käytännössä sen toimintaan ei juuri kiinnitä huomiota.

Kovin pihistä moottorista ei ole kyse. WLTP-mittaus ennustaa autolle 6,9–8,0 litran kulutusta sadalla kilometrillä, ja noin 25 kilometrin työmatka-ajosta maantienopeuksilla koostuvalla koeajolla keskikulutus pyöri haitarin yläpäässä.

Edullisimmillaan 200-hevosvoimaisen ja automaattivaihteisen Insignian rattiin pääsee varsin kattavan Innovation Plus -varustelun 34 398 eurolla. Manuaalivaihteiston valitsemalla hinnasta lähtee vielä vajaat pari tonnia pois.

Kadonnut perusauto

Ford Mondeon tapaan Insignia, eikä vain nyt ajetulla moottorilla, edustaa erinomaista esimerkkiä perinteisestä suuresta autosta. Mielikuvamarkkinoinnin tai tietyllä osa-alueella hurmaamisen sijaan se tarjoaa korkeatasoisen ja tasapuolisen paketin. Viime vuonna Insigniaa ensirekisteröitiin 1049 kappaletta. Se ei ole huono tulos, vaikka esimerkiksi Audi A4:ää myytiinkin 40 prosenttia enemmän ja Nissan Qashqaita yli viitisen tuhatta.

Silti suomalaisten autonoston järkiperäisyyden tietäen tekee mieli palata otsikkoon: miksi näitä ei osteta enempää?