Koeajo: pikafarkun päivitys – Subaru Levorg GT-N 1.6i

Subaru Levorq tarjoaa uudistettunakin aikamatkan aitouteen. Hyvää: parantunut jousitusmukavuus ja tavaratilan muunneltavuus, toimiva ergonomia, valtavirrasta poikkeava tunnelma. Huonoa: matala tavaratila, suppea mallivalikoima.

Vuonna 2015 myyntiin tullut Subaru Levorg kävi hiljattain kasvojenkohennuksessa, mistä silmiinpistävimpänä merkkinä ovat etupuskurista ajovalojen yhteyteen siirretyt suuntavilkut. Lisäksi ajovalot ovat nyt kahdessa kalliimmassa varustetasossa kääntyvää mallia.

Koeajossamme oli noista kolmesta tasosta keskimmäinen eli GT-N. Muuta valinnan varaa ei Levorgia havittelevalla edelleenkään ole, sillä korimallina on aina farmari, ja myös voiman välittämisessä tiehen noudatetaan yhtä menetelmää, portaatonta automaattivaihteistoa yhdistettynä nelivetoon.

Tuo voima syntyy entiseen tapaan 1,6-litraisesta ahdetusta bensiinimoottorista – toisin kuin vastikään uudistuneissa Imprezassa ja sen maastomallissa XV:ssä, jotka liikkuvat vapaasti hengittävien 1,6- tai 2,0-litraisten bensakoneiden voimin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Persoonaa puikulassa

Jatkuvasti yhä modernimpia autoja koeajavalle autotoimittajalle Levorg on kuin tuulahdus menneestä – ja nimenomaan positiivisessa hengessä.

Aika iso osa tästä fiiliksestä muodostuu auton koosta sekä mittasuhteista. Leveissä ja korkeissa katumaastureissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta silti puikulanmuotoinen sporttifarkku niiden lomassa virkistää mieltä.

Takautumia ei voi välttää myöskään silloin, kun laskeutuu Levorgin matalaan koriin. Kookkaita koipia autoon sovitellessa ohjauspyöräkin tuntuu olevan vähän tiellä – ihan kuin joskus 1990-luvun vuosina.

Mutta vaikka katto ja kyljet lähestyvät kuljettajaa intiimimmällä tavalla kuin nykyautoissa yleensä, pitkällekään kuljettajalle ei aiheudu ahtautta. Se rattikin asettuu lopulta oikealle paikalleen, ja jalat uppoavat syvälle kohti keulaa.

Ajoasennon mittasuhteissa mikään ei siis ole pielessä, mutta istuin saisi sijaita vielä lähempänä maanpintaa, jotta reisituki muodostuisi muhkeammaksi. Sinänsä penkki on miellyttävän pehmeäpintainen ja sivutukineen hyvin muotoiltu.

Yksinkertaista ysäriä

Mutkatonta menneisyyttä edustaa myös näkyvyys ulos. A-pilarit apuikkunoineen ja taaemmas siirrettyine sivupeileineen ovat keskimääräistä pystymmässä ja lisäksi ohuehkot, joten katveet etuviistoon jäävät pieniksi.

Ohjaamon tyyli on niin ikään perinteisen japanilainen, mutta silti – tai ehkä juuri siksi – hyvin toteutettu. Tärkeimmät toiminnot on kiitettävästi jaoteltu mittariston keskinäytön sekä kahden erillisen kojelaudan näytön kesken. Näistä ylemmäs sijoitettu on aiempaa leveämpi.

Lämmityslaitteen säätimet jatkavat tätä selkeää ja suurikokoista linjaa. Bonuksena puhallinvoimakkuutta sekä lämmönjakoa voi halutessaan manuaalisesti muuttaa ilman, että automaatti-ilmastointi putoaa kokonaan käsisäädölle.

Tämän lisäksi on mainittava vielä yhtenä retrodetaljina istuinlämmittimien keinukytkimet – vanhanaikaista, ehkä, mutta mieluummin näitä hanskat kädessä napsuttelee kuin alati yleistyviä kosketusnäyttöjä.

Lähempänä lunta

Valmistajan mukaan jousitusta on faceliftin yhteydessä pehmennetty, ja mukavuus onkin nyt kohtuullisen hyvällä tolalla. Alusta tuntee edelleen pienet epätasaisuudet eli täristää hieman, mutta suuremmissa liikkeissä mukana on sopivaa elastisuutta.

Levorgin alemman keskiluokan lähtökohdat paljastuvat moottoritien karkeiden urien aiheuttamassa melussa. Vastaavasti kuoppaisella pikkutiellä auto on laadukkaan äänetön, mitä nyt kevään viimeiset hiekoitussorat rapisevat kuuluvasti lokasuojissa.

Bokserikone kuulostaa siltä itseltään, eli mehukkaan kurnuttavalta. Turbon mukanaan tuoma alavääntö sekä vaihteistoon ohjelmoidut ”pykälät” saavat aikaan sen, ettei kiihdytyksissä tarvitse jäädä kuuntelemaan koneen huutoa.

Moottori myös vastaa kivasti kaasuun, mutta lievää viivyttelyä ei tässäkään automaattivaihteisessa pysty täysin välttämään, kun koneesta otetaan kaikki irti. Parkkipaikalla puolestaan häiritsevät subarumaisen hyökkäävät liikkeellelähdöt.

Ohjauksen keskialue vaikutti ainakin alla olleilla nastattomilla talvirenkailla hieman heilurimaiselta, mutta yleisesti Levorgin ajettavuudessa on miellyttävää tunnokkuutta, jota edellä mainitut kompaktit ulkomitat eivät ainakaan haittaa.

Liukkaalla kelillä kääntyvyyttä voi kivasti kohentaa kaasulla. Nelivedon lähtökohtaisesta 60:40-voimanjaosta huolimatta aliohjautuminen on vähäistä eikä mitään yllättävää tapahdu, kunnes ajonvakautus nappaa laajemmat luisut melko kulmikkaasti haltuunsa. Järjestelmän ”yli” ajaminen edellyttääkin korostetun pehmeää ajotyyliä, jotta nelivedosta saa kaiken irti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Taittuu tavaroillekin

Tilapuolella merkittävä parannus on aiemman kaksiosaisen takaistuimen selkänojan korvannut kolmeen osaan taittuva noja, joka mahdollistaa pitkien esineiden, kuten suksien kuljettamisen ilman katolle nostettavaa boksia.

Kontti itsessään on farmariksi todella matala, eivätkä välipohjan alla olevat syvähköt lokerot täysin tätä paikkaa. Luukkukaan ei aukea kovin ylös – jälleen yksi tyypillinen muisto sieltä parin vuosikymmenen takaa.

Takatilat edustavat parasta alemman keskiluokan tasoa, eli hujopinkin polvet saa ahdettua mukaan, kunhan neuvottelee asiasta edessä istuvien kanssa. Pääntilaakin riittää. Sen sijaan reisitukea ei juuri ole, mutta vastaavasti selkänoja on sijoitettu mukavaan kulmaan.

Vuosikymmenen valinta

Kaiken kaikkiaan Levorg sijoittuu niiden autojen joukkoon, joiden ei edes tarvitse miellyttää jokaista.

Ottaminen tai jättäminen riippuu suuresti siitä, pitääkö ysärivuosikymmentä viimeisenä oikeana autojen aikakautena, vai hautaako sen mieluummin mielestään pois. Viimeksi mainitulle autoilijajoukolle vaihtoehtoja riittää sadoittain, ensin mainitulle uutena hyvin vähän.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman Razinkov

Lisätietoja: www.subaru.fi/levorg