9.8.2020 Ajoneuvot Koeajo: uudistettu Honda Civic HB tarjoaa ripsivärin lisäksi reisitukea Teksti Jussi Saarinen Kuva Jussi Saarinen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kevyt facelift ei tehnyt Honda Civic HB:stä vähemmän radikaalia, mutta kuski voi entistä paremmin. Hyvää: ajettavuus, laadukkuus, parantunut ajoasento. Huonoa: voimalinjan viive, rengasmelu. Vuonna 2017 esitelty Civicin kymmenes sukupolvi oli niin hätkähdyttävä ilmestys, ettei vahvaan kasvojenkohennukseen ollut tarvetta. Niinpä Hondalla tyydyttiin lisäämään korinväriset listat etu- ja takapuskurien ”ilmanottoaukkoihin” sekä muokkaamaan takadiffuusorin muotoja.Koeajo olisikin merkityksetön, ellei myös auton sisällä olisi tapahtunut jotain uutta. Tällä kertaa tuntuvin parannus on tehty kalleimpien varusteversioiden kuljettajan istuimeen, johon on lisätty sähkösäädöt. Pieneltä tuntuva muutos vaikuttaa ajoasentoon suuresti: aiemmin tavattu heikohko reisituki on nyt tiessään, kun istuinosan voi säätää maun mukaan vaikka todella takakenoon. Samalla voi myös nauttia hyvin muotoillusta istuimesta entistä antauksellisemmin.Civicin kojelaudan valikot eivät ole keränneet sekavuudellaan kehuja. Käyttöä on nyt pyritty helpottamaan keskinäytön viereen sijoitetuilla volyymisäätimella sekä apunappuloilla, joista ei ole pahaa sanottavaa. Väistämättä käy kuitenkin mielessä, että käyttöliittymä kaipaisi perusteellisempaakin remonttia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPortaatonta pontevuuttaEdullisimmillaan viistoperäisen Civicin voi ostaa kohtuulliseen 20 969 euron hintaan: tällöin varustetasona on Comfort ja moottorina litrainen kolmipyttyinen. Kaikki voimanlähteet ovat perusbensiinisellaisia – dieseleitä tai hybridejä ei repertoaariin kuulu. Malliversiot ovat aasialaistapaan varsin sidottuja moottoreiden ja varustetasojen kesken, ja tämä koskee myös nyt koeajettua kalliimman pään 182-hevosvoimaista mallia – sen saa vain urheilullisimmalla Sport Plus -varustelulla.Koeajoauto oli lisäksi automaattivaihteinen; portaattoman vaihteiston ja 1,5-litraisen moottoriversion yhdistelmää emme olleetkaan aiemmin koeajaneet. Samainen konehan osoittautui manuaalivaihteiston kumppanina karismaattiseksi yhdistelmäksi ahdetun ja vapaasti hengittävän moottorin parhaita luonteita. Automaatin kanssa huippuvääntöä otetaan ulos 20 Nm vähemmän.Heti taajaman voimakkaassa kiihdytyksessä tulee esiin ensimmäinen epäkohtakin: vaikka poljinta painaa syvälle, voima tuntuu olevan piilossa kunnes se sitten purkautuu ulos niin, että vetävät pyörät kiljuvat riemusta – etenkin, jos pyörät ovat samaan aikaan käännettynä.Hieman rentoutuneempi ajo ei tietenkään moisia paljasta, vaan veto on vaihteistotyypille ominaisen katkotonta ja pehmeää. Suorituskykykin riittää takuulla kotimaamme kaikkiin olosuhteisiin – radalle mielivät saattavat kuitenkin panostaa Type R -sporttiversioihin.Luonteva ja laadukasCivic on sekä taajamassa että maantiellä todella luonteva ajettava. Ohjaus on paikallaan pyöriteltäessä juuri sopivan kevyt, mutta suuremmissa nopeuksissa vakaa, eikä alustan toiminta jätä toivomisen varaa niin mutkissa kuin suorillakaan. Jämäkähköön alustaan on jätetty sopiva annos pehmeyttä, eikä mukulakivetys päästä hyvin tehdyn tuntuista autoa resonoimaan. Ainoaksi suuremmaksi haittapuoleksi jääkin kohtuullisen kova rengasmelu, jota persoonallinen, joustava hattuhyllyn kela ei ainakaan vähennä.Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen Honda Civic HB Sport Plus 182 hv CVT Hinta alkaen 33 079 € Koeajetun auton hinta varusteineen 33 079 € Moottori Bensiinimoottori 1 498 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, portaaton vaihteisto, etuveto. Teho 134 kW (182 hv), 6000 r/min Vääntö 220 Nm (1700–5500 r/min) Vääntö 220 Nm (1700–5500 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 8,4 s Huippunopeus 200 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 6,7 (yhd.) CO2-päästöt 151 g/km Mitat pituus 4518 mm, leveys 1799 mm, korkeus 1434 mm, akseliväli 2697 mm Euro NCAP 5 tähteä Takuu 3 vuotta / 100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Koeajo Koeajo: Renault 4 – fiksua tilankäyttöä järkevään hintaan, mutta yksi varuste on Suomessa lähes pakollinen 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 11.6.2025 Moottoripyörät Koeajo: BMW R 12 G/S – kahden maailman retrontäyteinen liitto 10.6.2025 Koeajo Koeajo: Smart #5 – kookas ja kulmikas perhecrossover lataa salamana 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster