9.3.2024

Maistiainen: Yamaha MT-09 entistä urheilullisempi

Paljonko Yamaha uskaltaa muokata suositun MT-09:n ominaisuuksia, jotta se ei menetä identiteettiään? Siihen haettiin vastausta koeajamalla MT-09:n uunituore neljäs sukupolvi.

Yamaha MT-09 on kymmenen vuoden historiansa aikana muokkaantunut nakupyörän ja supermoton risteytyksestä puhtaaksi nakupyöräksi. Hauskuus ja rähinähenkisyys eivät silti ole kadonneet mihinkään, mutta pystyykö samaa kehityssuuntaa vielä jatkamaan?

Täksi vuodeksi esitelty neljäs sukupolvi on ulkoisesti edelleen helposti tunnistettavissa MT-09:ksi, mikä on ensimmäinen positiivinen asia. Tarkemmin tarkasteltuna olemus on kuitenkin entistä matalampi, kun esimerkiksi tankki on muotoiltu matalammaksi ja leveämmäksi ja ohjaustanko sijoitettu selvästi matalammalle.

Kun samaan aikaan jalkatappeja on viety 30 milliä taakse ja nostettu noin 10 milliä ylös, niin ajoasento poikkeaa huomattavasti edellisestä sukupolvesta. Satulaan istuessa tuntuma on silti hyvin tuttu, hallintalaitteet ovat juuri siellä missä kuuluukin ja jalatkin nousevat automaattisesti oikeaan kohtaan jalkatapeille.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Äänimaailma muuttunut muttei pilattu

Rivikolmosen hieno sointi on edelleen tallessa, mutta pakoäänet ovat Euro5+ -normin vaatimuksesta nyt vaimeammat. Menetys on korvattu suoraan kuljettajaa kohti suunnatuilla voimakkailla imuäänillä. Tunnelma siis säilyy tässäkin mielessä.

Moottori on muokattu täyttämään entistä tiukemmat päästönormit, mutta teho- ja vääntölukemat ovat ennallaan. Myös kaasukahvan tuntuma ja välitön kaasunvaste ovat ilahduttavasti ennallaan. Jo tässä vaiheessa voi siis huokaista helpotuksesta, Yamaha on onnistunut säilyttämään MT-09:n tietoisen rähinähenkisyyden, joka kasvattaa kuljettajalle pirunsarvet kypärään.

Tärkein ominaisuus tallessa

Yamaha on uusinta mallia suunnitellessa näyttänyt valtavat resurssinsa, eikä kiveäkään ole jätetty kääntämättä. Runkoa on muokattu jäykemmäksi vastaamaan urheilullisempia ominaisuuksia ja samalla keulakulmaa jyrkennetty. Jousitusta on jarruja on hienosäädetty. Bridgestonen S22-ensiasennusrengas on vaihtunut uusimpaan S23-malliin. Ergonomia poikkeaa selvästi aiemmasta.

Mittaristo on uusi ja käyttöliittymä sekä ohjaustangon katkaisimet täysin uudelleen suunniteltuja. Uudet led-ajovalot muokkaavat ilmettä aggressiivisemmaksi. Käytännössä koko pyörä on uusittu, osaa ominaisuuksista on muokattu kevyemmin, osaa todella rankalla kädellä.

Kun koeajon päätteeksi riisuu kypärän, niin ensimmäisenä mielen valtaa helpotuksen huokaus: MT-09:n tärkein ominaisuus on ennallaan; kun kaasua kääntää, niin äänen ja kiihtyvyyden lisäksi kuljettaja huomaa myös suun kääntyvään edelleen leveään hymyyn. Hauskuudesta ei ole tingitty tippaakaan, mutta suorituskykyä on tiukentuneista normeista huolimatta pystytty yhä parantamaan.

Kattavampi koeajoraportti luvassa vähän myöhemmin.

Teksti: Janne Huhtala; Kuvat: Yamaha

Yamaha MT-09

Moottori
3
-syl. rivimoottori 890 cm3,
nestejäähdytys
6 vaihdetta, ketjuveto
87.5
kW (119 hv) / 10 000 r/min
93
Nm / 7 000 r/min

Mitat
Istuinkorkeus 825 mm
Akseliväli 1430  mm
Polttonestesäiliö 14 l

Paino tankattuna 193 kg

Rengaskoko
edessä 120/70ZR17
takana 180/55ZR17

Takuu 2 vuotta

Hinta 14 405 €

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat