11.9.2016 Ajoneuvot Koeajo: näköä, kokoa ja mukavuutta – Ford Edge Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ford Edge -kaupunkimaasturi tavoittelee merkittävää jalansijaa kilpaillussa premium-luokassa. Hyvää: onnistuneet tilaratkaisut edessä ja takana, ajo- ja matkustusmukavuus. Huonoa: kankeus, tavaratila, vanhahtava kosketusnäyttö. Ford Edge on valmistajansa valttikortti myyntilukujen valossa hyvin menestyvään kaupunkimaasturiluokkaan Euroopassa. Tavoitteena on myydä Kugan ja EcoSport-mallien tukemana yhteensä 200 000 kaupunkimaasturia eurooppalaisille asiakkaille jo kuluvan vuoden aikana.Ford Edge on rakennettu samalle alustalle kuin merkin Mondeo, Galaxy ja S-MAX. Valittavissa on kaksi varustelua: Titanium ja Sport. Koeajoauto edustaa niistä ensimmäistä.Ulkoisesti Edge herättää tunteita. Se on iso, urheilullinen ja näyttävä. Muotokieli uponnee kohderyhmään, mutta kätevästä kaupunkikulkupelistä haaveileva saattaa pelästyä.Sisätiloissa tyyli pitää pintansa. Vanhahtavaa monitoimikosketusnäyttöä ja mittaristoa lukuun ottamatta laatuvaikutelma on kohdallaan. Hieman hitaasti reagoiva näyttökin päivitettänee pian tuoreemmalla versiolla merkin muiden mallien tapaan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTilaa luvatustiKuljettajan istuimella viihtyy parkissakin. Sähköisten säätöjen avulla ajoasennon saa viimeisteltyä vaivatta ja istuimen ilmastointi pitää huolta, että hiki ei pääse yllättämään. Tilaa on runsaasti myös kartturilla.Koeajoauton mukavuudesta on osin kiittäminen koeajoautoon lisävarusteena valittua 2750 euron Luxury Pack -varustelua. Samaan kokonaisuuteen kuuluu muun muassa lasinen panorama-katto, joka liukuu osittain auki. Ratkaisu näyttävä ja tuo sisätiloihin valoa, mutta poistaa katolta kaiteet, joten kuljetusominaisuudet kärsivät kauneudesta hieman.Takapenkillä tilaa on mainiosti kolmelle. Leveys riittää lasten korokeistuimillekin ja jalkatilaa piisaa.Lisävarustelistalta valitut täyttyvät turvavyöt lisäävät turvallisuutta, mutta kankeina vaativat käyttöapua aikuiselta.Tavaratilan puolella vastassa on pettymys. Tilaa on, mutta matkatavaroiden näkösuojaksi liukuva peite on rimpula, kuin lainassa toisesta ajoneuvosta. Lisäksi se on asennettu niin matalalle, että sen alle on vaikea mahduttaa esimerkiksi styroksista kylmälaukkua. Nostokynnystä ei sentään ole.Mukavuuspanostus nappiinAjossa Edge lunastaa annetut lupaukset mukavuudesta. Eteneminen on hiljaista ja miellyttävää, osa kunniasta lankeaa aktiiviselle melunvaimennukselle.Automaatti toimii moitteettomasti, vaikka liikkeellelähtö voisi olla hieman pehmeämpi. Manuaalinen vaihtaminenkin onnistuu.Auton koko tuntuu sisältä tarkasteltuna vielä suuremmalta. Ahtaassa parkkihallissa tankki kaipaa teknologian tai kartturin apua kolhujen välttämiseksi. Kankeuden vastapainoksi tarjolla on tutkan ja peruutuskameran lisäksi etukamera, tosin lisävarusteena. A-pilari ja peili muodostavan lyhyelle kuljettajalle yllättävän suuren näkökatveen. Yli 170 senttinen näkee katveen ohi, kunhan muistaa katsoa.Edgellä ei tarvitse kuoppia kierrellä. Alusta nielee tien epätasaisuudet hienosti, eikä melu vaivaa kaupungissa, moottoritiellä tai edes irtosoralla. Nopeissa väistöissä auton koko ja korkeus korostaa liikkeitä, mutta epävakaaksi ajo ei muutu. Mukautuva ohjaus säätelee ohjauksen ja ohjauspyörien välityssuhdetta ajonopeuden mukaan. Siitä kannattaa maksaa 600 euroa lisää.Maastoon maltillaEdge on varustettu älykkäällä nelivedolla, joka pyrkii optimoimaan pidon eri ajo-olosuhteissa. Vääntö jakautuu saumattomasti kaikille neljälle pyörälle.Maavara mahdollistaa myös huonompien urien koluamisen, mutta pahan paikan maasturiksi Edgeä tuskin kannattaa uhrata.Diesel-moottorin ääni kuuluu sisälle, mutta ei häiritse. Kaksilitrainen kaksoisturbodiesel on Edgelle riittävä, mutta piilevää reserviä ripeämpiin liikkeisiin ei löydy. Muita moottorivaihtoehtoja ei Suomeen tuoda. Hevosvoimia on tarjolla 210, kiihtyvyys 0–100 km/h onnistuu 9,4 sekunnissa ja huippunopeudeksi ilmoitetaan 211 km/h.Teksti ja kuvat: Antti Hentinen Ford Edge 2.0 TDCI 210hv PowerShift A6 AWD Titanium Hinta alkaen 58 353 € Koeajetun auton hinta varusteineen 70 055 € Moottori Dieselmoottori 1 997 cm³, 4 sylinteriä, 2 ahdinta, 6-v. automaattivaihteisto, neliveto. Teho 154 kW (210 hv), 3750 r/min Vääntö 450 Nm (2000–2250 r/min) Vääntö 450 Nm (2000–2250 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,6 s Huippunopeus 211 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 5,8 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 149 g/km Mitat pituus 4808 mm, leveys 2184 mm, korkeus 1692 mm, akseliväli 2849 mm Euro NCAP 5 tähteä Takuu 3 vuotta / 100 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Koeajo Maistiainen: Dongfeng Nammi Box – taas uusi kiinalaismerkin pikkuauto 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa