9.8.2017 Ajoneuvot Parivertailu: radikaali Honda Civic vastaan hillitty Hyundai i30 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottorin tuoreimman numeron parivertailu asettaa nokakkain alemman keskiluokan aasialaisviistoperät, jotka on toteutettu hyvin eri tavoin. Kumpi yltää ylemmäs – Civicin tunne vai i30:n järki? Vaikka vertailun viistoperät edustavatkin luokkansa ääripäitä, lähtökohdista löytyy myös yhteneväisyyksiä – muun muassa uutuusarvo, sillä sekä Honda Civicin että Hyundai i30:n viimeisimmät painokset tulivat myyntiin keväällä.Honda Civic, joka on edennyt jo kymmenenteen sukupolveensa, on miltei aina ollut luokassaan se erilainen nuori. Etenkin viime vuosina Civic on hätkähdyttänyt futuristisilla muodoillaan, ja uusin malli venyttää rajoja entisestään.Mittasuhteiltaan Civic on kuitenkin muuttunut. Auto on entistä pidempi, leveämpi ja matalampi, ja akseliväli on kasvanut reilulla kymmenellä sentillä. Yli 4,5 metrin pituudellaan Civic astuu jo toisella jalalla ulos alemman keskiluokan viistoperämitoista.Hyundaikin pisti aikaisemmin silmään erikoisilla muodoillaan, mutta vuonna 2007 esitelty i30 alleviivasi asiallisuuttaan, ja sopi paremmin vanhan mantereen makuun. Samalla Elantra-edeltäjän irvistävä keulailme jätettiin lopullisesti historiaan.Tuorein i30 edustaa kolmatta polvea. Muodoissa ei ole irroteltu tuon ensimallin jälkeenkään. Vaikka reilut 4,3 metriä pitkän auton linjat ovat sopusuhtaiset ja keulan kita kasvanut, i30 sekoittuu harmaaseen massaan – niin punainen kuin tällä kertaa onkin.Vertailuun valikoituivat mallistojen kalleimman pään versiot, joiden hintaeroksi muodostui vaivaiset 63 euroa. Civic on tällöin tarjolla yksilitraisella, ahdetulla 129 hevosvoiman bensiinimoottorilla, kun taas i30:n saa tähän hintaan 1,4-litraisella 140-heppaisella bensaturbolla.Molempien varustetasot ovat reilun 28 000 euron hintaluokassa varsin runsaat, mistä kielii sekin, että autojen lisävarustelistat jäävät poikkeuksellisen lyhyiksi. Osittain tämä johtuu tosin myös siitä, että aivan kaikkea ei näihin autoihin saa edes ekstrana.Teimme heti alkuun vertailuautoilla pitkän maantiekulutuslenkin, joka yleensä erottaa jyvät akanoista – ja hyvät autot huonoista. Tällä kertaa ajettavuuseroja syntyi yllättävän vähän, mutta pikku yksityiskohdat poikkesivat toisistaan senkin edestä.Mutkatiellä ja kaupunkiajossa eroja löytyi vieläkin enemmän, eivätkä sisätilatkaan ole näissä autoissa yhdestä puusta veistettyjä. Etenkin etutilojen ydinkohdat, kuten hallintalaitteet, säilytystilat ja käyttöliittymät paljastivat lisää suunnittelun kukkasia.Niin ikään mielenkiintoinen sivujuonne ovat uuden ajan aktiiviset turvavarusteet, kuten kaistallapitoavustimet, jotka yleistyvät jatkuvasti myös kohtuullisemmin hinnoitelluissa autoissa. Näiden kokeileminen tuotti myös mielenkiintoisia havaintoja.Vertailun yksityiskohtaiset arviot, lopputuloksen ja koeajajiemme henkilökohtaiset valinnat voit lukea täydellisestä artikkelista huomenna ilmestyvästä Moottorin numerosta 8/2017. Lue se 10.8. alkaen digitaalisesti Lehtiluukun kautta tai käy hakemassa omasi lähimmästä lehtipisteestä.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Aake Kinnunen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta - uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous