18.10.2019 Liikenne LähiTapiola tutki – Osaatko arvata kolaroidaanko kaupungissa vai maaseudulla enemmän? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vakuutusyhtiö Lähitapiolan mukaan liikennevahinkojen määrissä ja vakavuudessa on selviä alueellisia eroja, kaupungeissa kolaroidaan eniten ja vakavimmat liikenneonnettomuudet tapahtuvat harvaan asutuilla alueilla. Alueellisia eroja vahinkotilanteissa selittävät muun muassa ajonopeudet ja liikennemäärät, kertoo Lähitapiola. Esimerkiksi kaupunkien suurempi automäärä tarkoittaa luonnollisesti enemmän peltikolareita parkkipaikoilla. Vakavimmat liikennevahingot tapahtuvat kuitenkin pääsääntöisesti taajamien ulkopuolella, kun tarkastellaan Liikennevakuutuksesta maksettujen korvauksien euromääriä. Maaseutujen pidemmät välimatkat ja autojen käyttäminen pääsääntöisesti maantieajoon tarkoittaa suurempia nopeuksia, jolloin kolarit ovat sattuessaan usein vakavampia ja johtavat useammin henkilövahinkoihin. Liikenneturvan mukaan yhdeksän kymmenestä autoilijan kuolemantapauksesta, sekä seitsemän kymmenestä loukkaantumisesta tapahtui taajamien ulkopuolella. Viime vuosina henkilöautoissa matkustavia on kuollut keskimäärin 140 ja loukkaantunut yli 3 000 ihmistä vuodessa. – Tyypillisiä vakavia liikenneonnettomuuksia maaseudulla ovat autojen yhteentörmäykset ja ulosajot korkeilla nopeuksilla. Autoilijoille kuolemaan johtaneita ja vakaviin loukkaantumisiin johtaneita onnettomuuksia sattuu pääteillä ja muilla maanteillä, joissa nopeudet ovat kovemmat, Lähitapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Korvaussummat jopa satoja tuhansia euroja Liikenteessä sattuneiden loukkaantumisien aiheuttamat vahingot korvataan lakisääteisestä liikennevakuutuksesta. Liikennevakuutuskeskuksen riskitutkimuksen mukaan keskimääräinen liikenteen henkilövahingon korvaus oli 12 000 euroa vuosien 2014 ja 2018 välillä. – Summaa voidaan pitää suurena sen takia, että tässä keskiarvossa on mukana suuri määrä pieniä vahinkoja, jotka johtavat esimerkiksi vain tarkastuskäyntiin lääkärissä. Vähänkään vakavampi loukkaantuminen johtaa aina vähintään useiden kymmenien tuhansien eurojen vakuutuskorvauksiin. Vakavimmat henkilövahingot johtavat helposti satojen tuhansien eurojen suuruisiin korvauksiin, Nieminen toteaa. Suurimmat liikennevakuutuksen korvaussummat johtuvat tyypillisesti vamman aiheuttamasta työkyvyttömyydestä ja siitä aiheutuvista korvauksista, joita maksetaan jopa useiden vuosikymmenien ajan. – Tätä varten lakisääteinen liikennevakuutus on perustettu. Tavallinen tielläliikkuja ei voi ottaa itse satojen tuhansien eurojen suuruista riskiä kannettavakseen mahdollisen liikenteessä tapahtuvan loukkaantumisen vuoksi. Suomalainen liikennevakuutus turvaa myös ajoneuvon kuljettajan ja on siksi kansainvälisestikin vertailtuna hyvä, Nieminen selittää. Omaisuusvahinkojen korvaussummat ovat kuitenkin usein maltillisempia. Riskitutkimuksen mukaan keskimääräinen omaisuusvahingon korvaus liikennevakuutuksessa on 2 500 euroa ja tyypillisin maksettava omaisuusvahinko on parkkipaikkavahinko. Lähde: Lähitapiola Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue myös: Liikennevakuutuksen laiminlyönti käy kalliiksi – uhkana jopa kolminkertainen maksu Juopon tuuri on legendaa – paljastavat kolaritilastot Vaihtoehtona kilometriperusteinen autovakuutus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 24.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 52: Adventuret tappoivat matkapyörät – hävisikö samalla koko matkamotorismi? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu