28.3.2018

Lentoturvallisuuden synkkä alkuvuosi – kolme pahaa lentoturmaa

Lentoturvallisuus

Viime vuosi oli ennätysturvallinen, mutta alkuvuoden aikana tapahtuneiden lentoturmien myötä herää kysymys, oliko kyseessä onnenkantamoinen.

Kaupallisilla lennoilla menehtyi vuonna 2017 vain 44 ihmistä – suihkulentokoneessa ei kuollut yhtään matkustajaa.

Vuosi 2017 saattoi silti olla onnenkantamoinen, sillä läheltä piti-tilanteita sattui kymmeniä. Brittiläinen Flight International -lehti listasi viime vuodelta kaikkiaan 48 vakavaa vaaratilannetta kaupallisessa lentoliikenteessä.

Lentomatkustuksessa vuosi 2017 oli ennätysvilkas. Alustavien tilastotietojen mukaan kaupallisessa lentoliikenteessä matkusti vuonna 2017 neljä miljardia matkustajaa 36,8 miljoonalla lennolla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Surkea alkuvuosi

Menneisyys ei kuitenkaan ole tae tulevaisuudesta. Kuluva vuosi alkoi lentoturvallisuuden kannalta kehnosti. Maaliskuun 12. päivään mennessä on sattunut jo kolme isoa lentoturmaa: Venäjällä, Iranissa ja Nepalissa.

Venäjällä Moskovan Domodedovon kansainväliseltä lentokentältä 11.2.2018 Orskiin lähtenyt venäläisen Saratov Airlinesin Antonov An-148 putosi pian nousun jälkeen. Koneessa olleet 65 matkustajaa ja kuusi henkilökunnan jäsentä menehtyivät.

Antonov An-148 on Ukrainassa valmistettu, kahdella suihkumoottorilla varustettu matkustajakone, jossa on versiosta riippuen 68–99 paikkaa.

Saratov Airlinesin lentotoimintaa rajoitettiin turvallisuuspuutteiden vuoksi vuonna 2015. Alustavien tietojen mukaan onnettomuuskoneen nopeusanturien lämmitys ei ollut toiminnassa. Mahdollinen pitot-putkien jäätyminen antoi ohjaamomiehistölle virheellisiä nopeustietoja.

Kone törmäsi vuoreen Iranissa

Kaikkiaan 66 ihmistä menehtyi kun iranilaisen Iran Aseman Airlines -yhtiön kaksimoottorinen ATR 72-200 -potkuriturbiinikone törmäsi Dena-vuoreen lähes neljän kilometrin korkeudessa paikallislennolla Iranissa 18.2.2018. Kone oli matkalla Teheranista Yasujiin.

Koneessa oli 60 matkustajaa, neljä miehistön jäsentä ja kaksi turvamiestä. Iran Aseman Airlines on EU:n kieltolistalla eli ”mustalla listalla”.

ATR 72 on ranskalais-italialaisena yhteistyönä valmistettava 68–74-paikkainen kaksimoottorinen potkuriturbiinikone. Onnettomuuskone on valmistettu vuonna 1993 ja se oli pitkään varastoituna varaosien puutteiden vuoksi.

Kone tuhoutui laskeutumisessa Nepalissa

US-Bangla-lentoyhtiön Bombardier Dash DHC-8 Q400 -potkuriturbiinikone epäonnistui laskeutumisessa Kathmandun Tribhuvanin lentoasemalla Nepalissa. Se oli tulossa Dhakasta Bangladeshistä. Koneessa oli 71 matkustajaa.

Kone liukui oikealle 300 metriä kiitotien sivuun rinnettä alas jalkapallokentälle. Koneen runko hajosi ja kone ja syttyi tuleen. Ainakin 49 ihmistä kuoli onnettomuudessa. Koneessa oli kaikkiaan 71 henkilöä, 67 matkustajaa ja neljän hengen miehistö. 22 on kuljetettu sairaalaan.

Julkisuuteen tulleen epävirallisen radiotallenteen mukaan lennonjohdon ja koneen miehistön välisessä viestinnässä oli epäselvyyttä, mitä kiitotietä koneen piti lähestyä.

Bombardier Dash DHC-8 (De Havilland Canada 8) Q400 on kaksimoottorinen Kanadassa valmistettu potkuriturbiinikone, jossa on enintään 80 matkustajapaikkaa. Onnettomuuskone oli valmistunut vuonna 2001.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta

Ilmailuturvallisuus ei ole pysyvä tila: turvallisuuslupaus täytyy lunastaa joka päivä ja joka lennolla uudestaan! Tarkastuslistat on käytävä huolellisesti läpi ennen jokaista lentoa.

Jos miehistö on kiireinen ja väsynyt, voi jotain oleellista jäädä tarkastamatta, mikä lisää vaaratilanteen ja onnettomuuden riskiä. Myös taloudellinen paine tai aikataulupaine voivat aiheuttaa turvallisuusriskin, mikäli yhtiön turvallisuuskulttuuri ei ole kunnossa.

Lentoyhtiön turvallisuuskulttuuri, henkilöstön koulutus sekä lentokaluston laatu ja huolto ovat keskeisiä asioita turvallisuudessa.

Turvallisuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät: esimerkiksi lentoyhtiön raportointikulttuurin avoimuus, ulkoistettujen toimintojen laatu (esimerkiksi huollot ja korjaukset), viranomaisvalvonnan ja lennonvarmistuksen taso, lentoasemien toiminnan taso ja infrastruktuuri, maapalvelut ja ympäristö, turvatarkastusten perusteellisuus, sää, maasto, ja monet muut tekijät, esimerkiksi rikollisuus.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto

Luetuimmat