15.5.2022

Tiedätkö sähköpotkulautasi kyvyt? – yli 25 km/h tuo pakollisen liikennevakuutuksen

Seat sähköpotkulauta

Vakuuttamisvelvollisella sähköllä kulkevalla laitteella ilman liikennevakuutusta ajaminen johtaa kalliisiin seurauksiin. Onnettomuuden sattuessa kuljettaja ei saa korvauksia edes vakavista vammoistaan.

Katukuva vilisee erilaisia kevyitä sähköisiä kulkineita kuten sähköpotkulautoja sekä yksipyöräisiä itsestään tasapainottuvia laitteita.

Monien sähköllä kulkevien laitteiden maksiminopeus on 25 kilometriä tunnissa.

Näitä kevyitä sähköisiä liikkumisvälineitä ei tarvitse liikennevakuuttaa, ja niillä voi liikennesääntöjä noudattaen liikkua kaduilla. Ne rinnastetaan jalankulkijoihin tai pyöräilijöihin.

Tarjolla on kuitenkin myös sellaisia laitteita, joiden nopeus ylittää 25 km/h. Maksiminopeuden lisäksi moottorin teho vaikuttaa siihen, mitä sääntöjä ja velvoitteita laitteeseen liittyy, muistuttaa Liikennevakuutuskeskus.

Moottori on eri otteisiin kertonut kaupunkikäytössä ketterien vuokrattavien ja muiden sähköpotkulautojen käytön yleistymisestä ja myös siitä, että niiden suosio on tuonut mukanaan epätoivottuja lieveilmiöitä, joita ovat holtiton ajotapa ja vaaran aiheuttaminen. Vuokralaudoilla myös ajetaan alkoholin vaikutuksen alaisena.

Sähköpotkulauta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tarvitsenko pakollisen liikennevakuutuksen?

Yli 25 km/h kulkevat laitteet vaativat pakollisen liikennevakuutuksen ja osalla ei ole luvallista ajaa tieliikenteessä lainkaan. Jos laitteen maksiminopeudeksi on ilmoitettu yli 25 km/h, tulee omistajan aina selvittää sen vakuuttamisvelvollisuus.

Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen tuo myös esiin, ettei nopeuden omatoiminen säätäminen korkeintaan 25 kilometriin tunnissa muuta laitteeseen liittyviä vastuita.

– Kuluttajan täytyy olla laitekaupoilla todella tarkkana, jotta tietää, mitä velvollisuuksia ja sääntöjä omien kulkuvälineiden käyttöön kuuluu. Esimerkiksi 45 kilometriä tunnissa kulkeva sähköpotkulauta on lain mukaan moottoriajoneuvo, jolle tulee ottaa liikennevakuutus, mutta jolla ei saa ajaa tieliikenteessä. Maastossa ajettaessa mahdollinen vahinko aiheuttaa usein kuljettajan loukkaantumisen, jolloin liikennevakuutus korvaa vakavatkin vahingot, Jumppanen kertoo.

Kuka korvaa, jos rysähtää?

Kun laitteen maksiminopeus on alle 25 km/h, sitä ei liikennevakuuteta. Vahinkojen varalle voi kuitenkin hankkia vapaaehtoista vakuutusturvaa. Esimerkiksi vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta korvataan itselle aiheutuneita henkilövahinkoja, ja vastuuvakuutus korvaa ulkopuoliselle aiheutettuja henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Jos vapaaehtoinen vakuutusturva puuttuu, vahingon aiheuttaja itse vastaa itselleen ja muille aiheuttamistaan vahingoista.

– Työkyvyttömyyden aiheuttavasta vammasta voi seurata mittavat vahingonkorvaukset. Sattuipa vahinko sitten kuljettajalle itselleen tai jollekin sivulliselle, vahinkoihin on mahdollista varautua ennakkoon erilaisilla vakuutuksilla. Laitteen ostoa harkittaessa onkin hyvä huomioida myös vakuutusmaksut ja pyytää vakuutusyhtiöltä tarjous, kehottaa Jumppanen.

Vakuuttamisvelvollisella sähköllä kulkevalla laitteella ilman liikennevakuutusta ajaminen johtaa kalliisiin seurauksiin. Onnettomuuden sattuessa kuljettaja ei saa korvauksia edes vakavista vammoistaan. Lisäksi Liikennevakuutuskeskus perii omistajalta vakuuttamattomuusmaksun.

Ennen liikkeelle lähtöä tulee selvittää myös kulkupeliä koskevat liikennesäännöt. Alle 25 km/h kulkevat sähköpotkulaudat rinnastetaan liikenteessä polkupyöriin, osa hitaammista laitteista puolestaan jalankulkijoihin. Lisäksi kannattaa huolehtia asianmukaisista turvavarusteista, kuten kypärästä.

Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lähde: Liikennevakuutuskeskus 

a:11:{i:0;s:6:"110961";i:1;s:6:"106837";i:2;s:5:"96699";i:3;s:5:"54351";i:4;s:5:"97429";i:5;s:6:"111424";i:6;s:5:"94630";i:7;s:5:"93151";i:8;s:5:"97459";i:9;s:6:"111004";i:10;s:6:"111011";}

Luetuimmat