8.4.2018 Matkailu Matka: Viron merimuseo – mykistävä ja kiinnostava Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jättimäisessä museorakennuksessa on esillä virolaista merenkulkua ja laivoja vuosilta 1918–2018. Viro juhlii tänä vuonna satavuotissynttäreitään. Virallinen juhlapäivä oli helmikuun 24. päivä, jolloin myös avautui Merimuseon tuorein näyttely ”100 vuotta vesillä – virolaisia laivoja 1918–2018.”Viro on merenrantavaltio, jolle avoin vesitie on monelta kantilta merkinnyt paljon. Vesitse on tultu tultu, paettu, käyty kauppaa ja saatu yhteiskunnallisia ja muita vaikutteita. Satamat ja laivat olivat merkittävässä roolissa myös sotatapahtumissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPurjelaivoista nykyaikaanNäyttely tuo esiin virolaisia merimiestaitoja sekä laivojen kehitystä. Näyttelyn edetessä käyvät vierailijalle ilmi purje- ja höyrylaivakausien merkkipaalut, sota-alusten tarinat, rahti- ja kalastuslaivojen toiminta sekä tietysti myös matkustusalusten liikennöinnin saavutukset.Meriväylien tärkeydestä ja vilkkaudesta myös nykypäivinä kertoo se, että esimerkiksi Helsingin ja Tallinnan väliä matkustaa yli 9 miljoonaa ihmistä vuodessa. Syvyyksien jätti vangitsee katseenViron merivoimat muodostettiin jo ennen Viron vapaussodan puhkeamista 21. marraskuuta 1918. Tärkeä meripuolustuksen kehitysaskel otettiin kun Iso-Britanniasta tilattiin kaksi sukellusvenettä eli Kalev ja Lembit, jotka otettiin käyttöön 1937.Näistä jälkimmäinen on museossa katseenvangitsijana. Pituutta Lembitillä on 59,5 metriä ja leveyttä 7,5 metriä. Sukellussyvyyttä Lembit kesti maksimissaan 90 metriä ja sen toiminta-aika oli neljä viikkoa.Lembitin ja tämän sisaraluksen hankinnan taustalla oli Suomen ja Viron salainen sotilasyhteistyö. Sen tavoitteena oli Suomenlahden tykistösulku, johon liittyivät sukellusveneet ja rannikkotykistöjen yhteinen tulenjohto kummaltakin puolelta Suomenlahtea.Viron merivoimat luotin uudelleen vuonna 1994 ja se alkoi erikoistua miinanraivauskyvyn kehittämiseen. Uudet sotalaivat saatiin avustuksina lähinnä Saksasta, Tanskasta ja Suomesta. Ilmava elämysLentosatamassa hieman Tallinnan ulkopuolella sijaitseva Viron merimuseo on kiehtova käyntikohde yksistään rakennuksen arkkitehtuurin vuoksi. Valtava tyhjä tila mykistää ja luo ainutlaatuiset puitteet erilaisille pysyville näyttelyille.Museo sijaitsee entisessä vesitasolentokoneiden hangaarissa. Vuosina 1916–17 rakennettu rakennusjätti oli valmistuessaan ensimmäinen näin kookas ilman keskipylväiden tukea ratkaistu teräsbetonirakennus maailmassa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEstonia pysäyttää yhäEstonian karu kohtalo pysäyttää yhä. Moni näyttelyvieras seisahtuu kuin naulittuna lukemaan siitä, mitä tapahtui Tallinnasta Tukholmaan matkalla olleelle alukselle 28. päivänä syyskuuta 1994.Kova aallokko ja Estonian keulavisiirin irtoaminen upottivat aluksen. Mukana olleista 989 ihmisestä vain 137 saatiin pelastetuksi, 852 ihmistä jäi hyiseen hautaan.Opastus herättää tarinatNäyttelyssä ovat esillä myös virolaisen merenkulun murrosvaiheet kuten päiväntasaajan yli seilaaminen Viron lipun alla, Ruotsista Amerikkaan pakeneminen tai Tallinnasta lähtevien risteilymatkojen käynnistyminen Itämerellä. Laivojen pienoismallit ja niiden taustalla olevat tarinat heräävät eloon hyvän oppaan johdatuksella. Opastusta – saatavilla myös suomeksi – voi suositella lämpimästi. Tunnin kestävä opastus maksaa sisäänpääsymaksun lisäksi 45 euroa.Näyttely on avoinna tammikuuhun 2019. Museo on auki päivittäin toukokuusta syyskuuhun kello 10–19. Lokakuusta huhtikuuhun museo on auki ti–su kello 10–18.Teksti ja kuvat: Marko Jokela Lisätietoja: www.meremuuseum.ee https://meremuuseum.ee/lennusadam/fi/100-vuotta-vesillae-virolaisia-laivoja-1918-2018/ Viron satavuotistapahtumat: www.ev100.ee Lue lisää Kaikki artikkelit 7.10.2024 Matkailu Islanti – huikaisevaa luontoa ja vulkaanista jännää 6.10.2024 Matkailu Jäähyväiset solateille: Col de l’Iseran 5.10.2024 Matkailu Erikoiset ateriat: Pädasten kartanon ravintola Alexander – 9 ruokalajin sinfonia makuaisteille 4.10.2024 Matkailu Kroatian Rijeka kiehtoo avattuna 29.9.2024 Matkailu Erikoiset unet: Pädasten kartano – hemmottelua ja rauhoittumista 29.9.2024 Automatkailu Lahti Caravan 2024: Tilantarpeeseen, mutta niukemmalle budjetille löytyy myös vaihtoehtoja 29.9.2024 Matkailuajoneuvot Lahti Caravan 2024: Kun retkeilyauto ei enää riitä – mutta halutaan silti kompaktia kokoa 28.9.2024 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuautoalan perheyritys kasvaa – ottaa uusia maita haltuun 28.9.2024 Matkailuajoneuvot Lahti Caravan 2024: Yli 200 000 euron integroitujen autojen kysyntä kasvaa – autoihin jopa puolentoista vuoden jonot Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.10.2024 Lentokoneet Lentokoneet: uusi israelilainen startup-lentoyhtiö aikoo aloittaa ensi viikolla lennot alle 30 kilometrin päästä Libanonin rajasta 7.10.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Rolls-Royce Silver Spur, joka yrittää epätoivoisesti matkia Phantomia 5.10.2024 Ajoneuvot Ihan kohta täällä: Toyota Proace Maxilla voi olla uudeksi automalliksi vähän ikää, mutta ostat sen joka tapauksessa 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 6.10.2024 Koeajo Maistiainen: Mini Aceman – ovela välimalli 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 30.9.2024 Ajoneuvot Upouusi Toyota Land Cruiser on vihdoinkin saanut Suomi-hinnat - mitä pidät 124 778 euron alkaen-hintalapusta? 1.10.2024 Uutinen Matkailuautossa oli jos jonkinlaista vikaa – myyjäliike tarjoutui ostamaan sen takaisin, mutta 4 500 euroa halvemmalla 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 2.10.2024 Koeajo Koeajo: Škoda Octavia Combi – menestys ei jää tähän 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä