24.8.2023 Kotimaanmatkailu Kuningastiikeri on nyt jo murtanut Panssarimuseon kaikkien aikojen kävijäennätyksen – museo on ehdolla Vuoden kotimaiseksi vierailukohteeksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Keväällä Panssarimuseolle erikoisnäyttelyyn saapunut jättiläistankki on ylittänyt kerrassaan kaikki odotukset. Todellista yleisömagneettia voi ihailla museon päänäyttelyhallissa vielä reilun kuukauden ajan. Panssarimuseota voi nyt myös äänestää Finnish Travel Galan Vuoden kotimaiseksi vierailukohteeksi. Panzerkampfwagen Tiger Ausf. B eli tuttavallisemmin Kuningastiikeri saapui lainaan Panssarimuseolle huhtikuussa. Moottori seurasi spektaakkelia tarkasti, ja todisti kuinka tämä 63 tonnia painava toisen maailmansodan muistomerkki siirrettiin vaihe vaiheelta Ruotsista Suomeen, ja edelleen millilleen nykyiselle paikalleen. Oli toki odotettavissa, että erikoisuus keräisi museoon kesäkauden 2023 aikana tavallista enemmän kävijöitä. Totuus oli kuitenkin taruakin ihmeellisempää, kun museolla tajuttiin, että vuoden ensimmäinen puolikas oli käytännössä ylittänyt keskimääräisen hyvän vuoden kävijäsaldon. Nyt tahkotaankin jo reippaasti uutta ennätystä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Rikkoutunut ennätys oli yli 50 vuotta vanha Kuningastiikeri mursi Panssarimuseon kaikkien aikojen kävijäennätyksen lauantaina 12. elokuuta puolenpäivän aikaan. Rikkoutunut ennätys oli vuodelta 1971. Tuon vuoden - siis koko vuoden - aikana museossa vieraili 66 046 kävijää, ja tuolloiseen hyvään tulokseen todennäköisesti vaikutti museon maailmanmittakaavassa harvinaislaatuisen panssarijunan uutuudenviehätys. Viime vuosina Panssarimuseon vuosittaiset kävijämäärät ovat asettuneet keskimäärin noin 30 000 kävijän paikkeille niin, että välillä on jääty vähän sen alle, mutta välillä taas ylitetty. Jos tänä vuonna elokuun alkupuoliskolla oli jo tuplattu viime vuoden kokonaiskävijämäärä, ja sesonkiakin on vielä jäljellä, voidaan odottaa erittäin huimaa tulosta, jota ei ihan heti rikotakaan. Ihan tavallinen heinäkuinen keskiviikko Panssarimuseossa. Heinäkuussa hulabaloo oli suurimmillaan, kun vain kuukauden aikana ylitettiin mainittu 30 000 kävijän raja. Heinäkuun aikana ja vielä elokuussakin ihan tavallisina arkipäivinä oli pulaa parkkitilasta. Vapaaehtoiset pysäköinnin ohjaajat joutuivatkin ottamaan parkkitilaksi savi- ja hiekkapohjaisen näytöskentän, jossa normaalisti möyritään panssarivaunuilla. Muutamana ennätyspäivänä päästiin jopa 1 400 päiväkävijään, jolloin parkkitila museon piha-alueella pääsi loppumaan kokonaan. Positiivisia ongelmia. Äänestä Vuoden kotimaista vierailukohdetta! Panssarimuseo on nyt myös valittu yhdeksi ehdokkaaksi Finnish Travel Galan kategoriassa"Vuoden kotimainen vierailukohde / nähtävyys." Finnish Travel Gala on Suomen matkailualan liitto SMAL:in palveluyhtiön Smalserin toteuttama vuosittainen tapahtuma, jossa matkailualan ammattilaiset kokoontuvat yhdessä vieraidensa kanssa palkitsemaan vuoden matkailutekoja ja -ilmiöitä. Gaalassa palkitaan matkailualan toimijoita laidasta laitaan kaikkiaan yhdeksässä eri kategoriassa. Voittajien äänestys toteutetaan NPS-mittarilla (Net promoter score) eli vastaamalla kysymykseen "kuinka todennäköisesti suosittelisit ehdokasta ystävällesi tai kollegallesi?" Äänestysaikaa on jäljellä 31.8. asti, ja kaikkia ehdokkaita pääsee äänestämään tämän linkin kautta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kuningastiikerin Euroopan-kiertue tulee päätökseensä Parolassa näytteillä oleva Kuningastiikeri-yksilö on eräs harvoista maailmalla säilyneistä lajinsa edustajista, ja peräti ainoa säilynyt prototyyppitornilla varustettu yksilö. Se kuuluu The Tank Museumin kokoelmiin, joka on Bovingtonissa, Ison-Britannian lounaisosissa sijaitseva maailman suurin panssarialan museo. Kuningastiikeri saapui Suomeen Ruotsista laivalla. Myös Englantiin on tarkoitus suunnata suoralla laivayhteydellä. Kuningastiikeri on Panssarimuseolla nykytiedon mukaan 30.9. asti eli nyt kannattaa alkaa suunnitella loppukiriä, mikäli tämän helmen haluaa vielä Suomessa nähdä. Kuningastiikeri on ollut Euroopan-kiertueella vuodesta 2020 lähtien. Tuon vuoden alussa se lähti kotimuseostaan Bovingtonista Alankomaihin Nationaal Militair Museumiin. Kun kaksivuotinen komennus Hollannissa päättyi, lainasi puolestaan ruotsalainen Arsenalen -panssariajoneuvomuseo vaunun vuodeksi kokoelmiinsa, järjestämällä kuljetuksen joukkorahoituskampanjalla. Ja kun Arsenalenin laina-aika päättyi huhtikuussa, laittoi Panssarimuseo jalkansa oven väliin, ja näin jätti saatiin puoleksi vuodeksi Suomeen. Kun Kuningastiikeri lopullisesti Panssarimuseosta lähtee, ottaa se suunnakseen Englannin, palaten kotimuseoonsa reilun 3,5 vuoden jälkeen. Näin The Tank Museumin kokoelmissa on jälleen maailman ainoana museona kaksi kuningastiikeriä. Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? – Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 5.8.2026 Lentokoneet Lufthansan lomalentoyhtiö Discover Airlines lentää kesällä 2027 Frankfurtin jättilentoasemalta Savonlinnaan, mikä on melkoinen täydennys Savonlinnan nykyisiin ostolentoihin Helsingistä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla