22.7.2022 Liikenne Moottoripyöräonnettomuuksien henkilövahingot vähentyneet viime vuosina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kun moottoripyöräilijälle sattuu vahinko, se johtaa usein jonkinlaiseen kuljettajan loukkaantumiseen. Uusien moottoripyörien ensirekisteröinti on ollut varsin tuulista läpi 2000-luvun. Tämän vuosituhannen kuumin sesonki nähtiin ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä, jolloin moottoripyöriä ensirekisteröitiin jopa yli 10 000 kappaletta vuodessa. Vuonna 2008 finanssikriisi osui kuitenkin pahasti alalle ja heikoimpana vuonna 2017 prätkiä rekisteröitiin enää alle 3 000 kappaletta. Vaikka uusia moottoripyöriä ei tule liikenteeseen enää takavuosien tahtiin, ovat moottoripyöräilijät kuitenkin varsin yleinen näky suomalaisessa liikenteessä. Kesällä 2021 moottoripyöriä arvioitiin olevan liikennekäytössä 167 000 kappaletta. Moottoripyöriä pidetään yleisen luulon mukaan melko onnettomuusalttiina ajoneuvoina, mutta tämä ei ole täysin selvä totuus. Esimerkiksi vakuutusyhtiö Fennian tilastojen mukaan moottoripyöräilijän vahinkotiheys on huomattavasti pienempi kuin henkilöautolla. – Moni motoristi on vihkiytynyt harrastaja, joka tuntee ajokkinsa ja nauttii ajamisestaan vastuullisesti. Silloin todennäköisyys joutua omasta syystä johtuvaan onnettomuuteen on luonnollisesti pienempi, sanoo Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalveluista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vahingot usein henkilövahinkoja Vaikka onnettomuuksia sattuu odotettua vähemmän, valitettava tosiasia on kuitenkin se, että vahingon sattuessa seuraukset ovat hyvinkin usein henkilövahinkoja. Siinä missä autojen kohdalla valtaosa vahingoista on omaisuusvahinkoja henkilövahinkojen sijasta, moottoripyörien kohdalla tämä menee päinvastoin. Esimerkiksi vuonna 2020 moottoripyöräilijöiden aiheuttamissa onnettomuuksissa sattui yli 1 600 henkilövahinkoa, kun omaisuusvahinkoja oli vain reilut 300. Näissä moottoripyöräonnettomuuksissa loukkaantui yhteensä 1980 henkilöä, joista yli 95 prosenttia oli moottoripyöräilijöitä, eli ajoneuvon kuljettajia. Mainituissa luvuissa on mukana kaikentyyppiset moottoripyöräonnettomuudet, eli ne onnettomuudet, joissa moottoripyörä on ollut vastapuolena, sekä myös moottoripyörien itse aiheuttamat onnettomuudet. – Aina moottoripyöräilijän loukkaantuminen ei suinkaan ole vakavaa, mutta monta sataa kiloa painava pyörä voi herkästi aiheuttaa kyydissä oleville vammoja. Tilastojen mukaan moottoripyöräilijä loukkaantuu usein myös niissä onnettomuuksissa, joissa joku muu kuin motoristi aiheuttaa onnettomuuden, Pöyhönen tarkentaa vahinkojen laatua. Suurin osa vahingoista kumoonajoja Liikenneonnettomuuksista ja liikennevahingoista tietoa tarjoavan Onnettomuustietoinstituutin tilastojen mukaan suurin osa moottoripyöriin liittyvistä vahingoista on kumoonajoja ajoradalla. Yleensä kaatumiset ajoradalla eivät kuitenkaan johda vakaviin vammoihin. Kumoonajo ajoradalla tapahtuu esimerkiksi silloin, kun moottoripyörän tasapaino pettää vaikkapa liikennevaloissa. Vahinkoja sattuu myös hyvin hitaasti ajettaessa, jolloin pyöräilijä on kaatunut pyöränsä kanssa. Huomattavasti vaarallisempaa vahinkotyyppiä edustaa tieltä suistuminen, jota on toiseksi yleisin vahinkotyyppi moottoripyörien kohdalla. Hyvin usein tieltä suistumiseen liittyy kova vauhti, ja lisäksi onnettomuuksissa on vaarana törmätä tien ulkopuolella olevaan vaaralliseen esteeseen, kuten kivi tai puu. Tavallisesti tieltä suistumisen syynä on liian kova tilannenopeus, liukas tie tai kuljettajan tekemä äkillinen liike, vaikkapa tielle sattuneen eläimen vuoksi. Piittaamattomuus aiheuttaa valtaosan kuolemista Pahimmillaan onnettomuus moottoripyörällä voi johtaa myös kuljettajan kuolemaan. Onnettomuustietoinstituutin mukaan 2010-luvun lopulla tapahtuneissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa vain neljänneksen kohdalla vahinko oli niin sanotusti aito, eikä siihen liittynyt minkäänlaista kuljettajan itsensä aiheuttamaa piittaamattomuutta. Kuitenkin kolme neljäsosaa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu jonkinlaisen kuljettajan itsensä aiheuttaman piittaamattomuuden seurauksena. Piittaamattomuus voi tarkoittaa rattijuopumusta, vaarallista ajotapaa tai selkeää ylinopeutta. Nämä kaikki tekijät aiheuttavat yhdessä tai erikseen vaikeuksia hallita moottoripyörää, mistä seurauksena on usein kaatuminen tai tieltä suistuminen, ja sitä kautta vakava onnettomuus. Teksti: Rikhard Wacker Lähde: Fennia Kuvat: Moottorin arkisto a:1:{i:0;s:6:"116820";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.5.2024 Yleinen ”Liikenteessä on aina kyse myös ihmisten käyttäytymisestä” 17.5.2024 Liikenne Tuhannet sähköiset liikkumisvälineet ovat vakuuttamattomina käyttökiellossa 16.5.2024 Liikenne Sähköpotkulaudoilla viiletetään holtittomasti jalkakäytävillä 7.5.2024 Liikenne Kesäkuu tuo vakuutuspakon yli 25 kg painaville tai yli 25 km/h -kulkeville moottorikulkineille 4.5.2024 Liikenne Turun seudun Föli-bussiliikenne voitokas 4.5.2024 Liikenne Liikennevakutuuksen historia – satavuotiasta suojaa 27.4.2024 Liikenne Suomalaisten tyytyväisyys joukkoliikenteeseen on noussut – takseihin päinvastoin 23.4.2024 Uutinen Nuoret hirvieläimet etsivät nyt elinpaikkojaan – ja voivat poukkoilla liikenteessä 17.4.2024 Liikenne Veroaikeet: Autoilulle keppiä ja porkkanaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 18.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miten käy lataushybridin ajoakulle, jos se ajetaan tyhjäksi eikä sitä ole mahdollista ladata ajon jälkeen? 18.5.2024 Moottoripyörät Koeajo: Indian Scout - enemmän on enemmän 17.5.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric on tarjolla entistä edullisempaan hintaan 18.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – BMW M3 CS on ajamisen iloa tiivistemuodossa 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 14.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja kun mikään nimi ei kelpaa lukijoille 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe