7.9.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Sabra Sport – israelilaisen urheiluauton erikoinen tarina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kun israelilainen Autocars ja brittiläinen Reliant ryhtyivät kehittämään yhteistä urheiluautoa, olivat tavoitteet korkealla ja pitkällä. Todennäköisesti jokaisesta nykyautosta löytyy jotain israelilaisperäistä teknologiaa jossain muodossa. Silti maan oma autotuotanto on ainakin tähän asti ollut melko pienimuotoista. Siitä huolimatta, 50- ja 60-lukujen taitteessa sellaiset kotimaiset mallit, kuin Sussita ja Carmel, pärjäsivät erinomaisesti nuoren Israelin valtion kasvavilla automarkkinoilla. Mainituista automalleista vastasi Autocars Co., joka piti päämajaansa Haifan satamakaupungissa Israelin pohjoisosassa.Omien autojensa kehitykseen ja valmistukseen Autocars sai tukea eräältä brittiläiseltä autonvalmistajalta, Reliant Motor Companylta, joka oli erityisen tunnettu lasikuitukoreistaan sekä kolmipyöräisistään. Tässä kohtaa on ohimennen mainittava BBC:n Top Gear -sarjan eräs vakiovitsi, kaatuileva Reliant Robin, jota oli todellisuudessa tuotannon puolelta peukaloitu komedian nimissä.Kolmipyöräinen, vuosina 1973 - 2002 valmistettu Robin, oli kenties Reliantin tunnetuin ilmentymä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMiehellä oli suunnitelmaKoska Reliant oli erikoistunut tarjoamaan suunnitteluapua ulkomaisille, aloitteleville automerkeille, ja oli jo tehnyt sitä myös Autocarsille, oli israelilaisvalmistajan perustajan ja toimitusjohtajan, Jitzhak Shubinskin, varmasti helppo mennä esittelemään ideansa kevyestä urheiluautosta Reliantin väelle vuonna 1960.Reliant Sabren nimellä autoa valmistettiin vuoteen 1964 asti. Brittiversiota tarjottiin myöhemmin myös kuusisylinterisenä Sabre 6:na.Hankkeen tuloksena oli Autocarsin ja Reliantin yhteistuotanto nimeltä Sabra, myöhemmin myös brittiläisittäin Sabre. Korina autossa oli Shubinskin ihailema Ashleyn lasikuitukori, jonka valmistajat yhdistivät Leslie Bellamyn alustaan. Kun tähän vielä lisättiin Ford Consulista lainattu 1,7-litrainen rivimoottori ja Austinin jarrut, alkoi englantilaiskiintiö olemaan tekniikan puolella aika täysi. Oli Sabrassa kyllä jotain italialaistakin, nimittäin Alfa Romeon takavalot. Lopputulos miellytti kaikkia osapuolia, erityisesti Jitzhak Shubinskiä, joka oli valmis kauppaamaan Sabra Sportia USA:n markkinoilla. Ensiesiintymisensä Amerikassa israelilainen urheiluauto teki New Yorkin autonäyttelyssä vuonna 1961.Sabran nimi tarkoittaa "syntynyt Israelissa", erotuksena niistä juutalaisista, jotka ovat tulleet osaksi yhteiskuntaa maahanmuuton eli siis paluumuuton kautta. Sataa ensimmäistä lukuun ottamatta kaikki Sabrat olivat todella "sabroja". Sabra on toisaalta myös eräs meksikolainen kaktuslaji.Loiva nousu, pehmeä laskuEnsimmäiset 100 kappaletta Sabroja tuotettiin Reliantilla Englannissa, mutta niiden jälkeen kokoonpano siirrettiin Haifaan, jossa Sabrasta tuli virallisesti ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) Israelin maaperällä valmistettu urheiluautomalli. Vähän yli puolet Sabroista valmistettiin Haifassa ilman esikokoonpanoa Britanniassa. Kova- ja avokattoisten Sabrojen tuotanto sai hiljalleen jatkua aina kesäkuun alkuun 1967 asti. Tuolloin Israel joutui ympäröivien valtojen hyökkäyksen kohteeksi. Vaikka sota typistyikin kuuden päivän sodaksi, kesti useampi vuosi ennen kuin viimeiset tehtaalle jääneet Sabrat valmistettiin loppuun, ja luovutettiin asiakkaille.Sabra Sportin valmistusmääräksi jäi lopulta vain noin 400 yksilöä. Se oli varmasti vähemmän kuin mitä Jitzhak Shubinski oli alkujaan ajatellut. Sabrat ovat kuitenkin tänä päivänä keräilyharvinaisuuksia. Olemassa on vanhalla ja uudella mantereella suhteellisen paljon erinomaisessa kunnossa olevia yksilöitä, joiden hintapyynnit lähestyvät parhaimmillaan jopa sataa tonnia.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Petrolicious, Lane Motor Museum Kuvat: Autocars, ReliantLisää aiheestaNimi muutettu: Acadianin ja Beaumontin pienempi- ja isompilohkoiset kesäautot Kanadasta Nimi muutettu: Eagle Premier on auto, jonka takia Dodge Viperissä on Renaultin jarrut Nimi muutettu: Elan uudelleen – Kian ainoan urheiluauton surullinen tarina Nimi muutettu: Fiat 124 Spider ja Mazda MX-5 – kaksi upeaa roadsteria Nimi muutettu: Ferrari SP12 EC – Eric Claptonin ainutlaatuinen 458 Nimi muutettu: Isetta oli enemmän kuin BMW ja paljon muutakin kuin Iso Nimi muutettu: Maailman ensimmäinen kaupunkiauto Fiat Topolino olikin ensin Simca Nimi muutettu: Rolls-Royce Corniche ja Bentley Corniche – kesäautojen aateliset, jotka pelastivat molemmat merkit perikadolta Nimi muutettu: Roveriksi muutettuna Honda Civic kelpasi jopa Bukéen residenssilleMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 14.5.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Mitsubishi saa kloonattavakseen tulevan Nissan Leafin – muiden kloonimallien jatkoksi 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”