22.9.2016 Pääkirjoitus: Älä anna kelin yllättää Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renkaista johtuvat vakavat liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina, mutta syksyllä puutteellisilla renkailla ajava joutuu helposti kelin yllättämäksi. Viime lokakuussa rengasriski oli osallisena yhteensä neljässä kuolemaan johtaneessa tieliikenneonnettomuudessa. Renkaista johtuvat vakavat liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina, mutta juuri syyskelit voivat muuttua petollisen nopeasti ja puutteellisilla renkailla ajava joutuu helposti kelin yllättämäksi. Renkaiden aiheuttamaa riskiä on kuitenkin helppo vähentää. Kauden loppua kohden kesärenkaiden pinta voi kulua loppuun yllättävän nopeasti, joten säännöllinen kulumisen seuranta kannattaa. Samalla voi tarkistaa ilmanpaineet. Esimerkiksi vuonna 2014 yli puolet renkaisiin liittyvistä onnettomuusriskeistä koski juuri kuluneita tai väärillä ilmanpaineilla varustettuja renkaita. Kulumisen myötä kaikki renkaassa uutena olleet hyvät ominaisuudet heikkenevät vääjäämättä. Muutos hiipii salakavalasti, sillä päivittäin samoilla renkailla ajaessa hidasta muutosta ei helposti huomaa. Syyssateet vaativat hyvää rengasta. Kunnollinen kesärengas tarjoaa parhaan ja turvallisimman ajon vesisateessa ja märällä asvaltilla. Mutta jäällä toimii vain talvirengas. Jos talvirenkaan joutuu laittamaan alle varhain ja kaatosade yllättää, pitää ajamiseen asennoitua niin kuin alla olisi loppuun kuluneet kesärenkaat. Sisäsivuilla kerromme tutkimuksesta, jonka mukaan uusinkin talvirengas häviää vesikelissä jopa sakkorajalle kuluneelle kesärenkaalle. Talvirengas kuuluu talveen, mutta kun syys- ja talvikelin raja on lähellä, ei talvirenkaiden vaihdossa kuitenkaan kannata viivytellä – kesärengas nimittäin ei selviydy jäisellä tiellä. Toisessa tämän lehden jutussa annamme vinkkejä renkaiden ostoon. Kuten jutun kirjoittaja toteaa ”autonrenkaiden ostaminen ei ole salatiedettä, mutta ostajan on syytä olla perillä perusasioista”. Perusasioiden tunteminen auttaa kuljettajaa valitsemaan renkaat, jotka sopivat omaan ajoon. Perusasioiden tunteminen auttaa kuljettajaa myös ymmärtämään renkaiden käyttäytymistä eri olosuhteissa ja niiden elinkaaren eri vaiheissa. Siksi pieni annos rengastuntemusta on hyödyllistä jokaiselle autoilijalle – ajatpa sitten omalla tai työnantajan autolla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 11.7.2026 Huutokauppahelmet Aston Martin DB5 Shooting Brake oli vastaus sir David Brownin tarpeeseen kuljettaa poolokamppeita ja metsästyskoiraa maailmanluokan grand tourerissa - Huutokauppahelmet 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 6.7.2026 Lentokoneet KLM:n ensimmäisiä Airbus A350 -koneita vaivaa muun muassa Finnairin ja Lufthansan tauti, joskaan se ei ole äitymässä yhtä pahaksi kuin jälkimmäisellä 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen "kruunun" otsalleen [päivitys] 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 5.7.2026 Koeajo Maistiainen: Honda Prelude on neronleimaus, joita tarvitaan lisää 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!