11.2.2016 Pääkirjoitus: Auto kehittyy, entä kuljettaja? Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nykyaikaisen auton katsotaan syntyneen vuonna 1900, jolloin valmistui ensimmäinen Mercedes 35 hp. Kolmipyöräisen kaasumoottorisen ajoneuvon syntymästä tuli tammikuussa kuluneeksi 130 vuotta. Niin kauan on siitä, kun Karl Benz jätti Berliinin Keisarilliseen Patenttitoimistoon patenttihakemuksen ’patenttimoottorivaunulle’, kuten hän sitä itse kutsui. Tämä kolmipyöräinen vaunu ei ulkonäöltään juuri muistuta nykyistä autoa, mutta päänavaus se oli. Nykyaikaisen auton katsotaan syntyneen vuonna 1900, jolloin valmistui ensimmäinen Mercedes 35 hp.Sata vuotta on pitkä aika minkä tahansa teknisen laitteen kehityksessä. Autolle se merkitsee monta sukupolvea, joista jokainen on tuonut mukanaan isoja kehitysaskelia. Vuosikymmenten saatossa auto on myös muuttanut yhteiskuntia ja uusia ilmiöitä on syntynyt. Automäärän kasvu nosti liikenneturvallisuuden huomion keskipisteeksi. Turvavöiden käyttöpakko 1970-luvulla ja turvatyynyjen yleistyminen 1990-luvulla olivat tervetulleita, mutta samalla kiisteltyjä mullistuksia. Niiden pelättiin jopa aiheuttavan lisää liikennekuolemia.Auto vuonna 2016 muistuttaa äärimmillään jo melkoista tietokonetta. Hyvin varusteltu uusi auto kykenee auttamaan kuljettajaa uskomattoman paljon erityisesti erilaisissa vaaratilanteissa.Kykenee. Mutta osaako kuljettaja hyödyntää autonsa osaamista?Jo kauan on oltu huolissaan siitä, että autoilijoiden talviajotaidot rapautuvat, kun ei ole järvien jäitä, missä harjoitella yhteistyötä oman auton kanssa. Moninaiset kuljettajan apujärjestelmät autossa lisäävät tarvetta harjoitteluun ja tutustumiseen. On tärkeää tietää, miten auto erilaisissa tilanteissa reagoi. Tieto lisää luottamusta, mutta karsii myös liian suuret odotukset. Auto ei vielä selviydy ajotehtävästä ilman aktiivista kuljettajaa.Oman auton tunteminen auttaa myös muokkaamaan siitä parhaiten omia tarpeita ja mieltymyksiä vastaavan. Auton tietokone kätkee valikoidensa mutkiin paljon osaamista, mutta kuinka moni meistä oikeasti osaa käyttää hyödykseen kaikki oman auton mahdollisuudet?Esiin on jo noussut päiväajovalojen kääntöpuoli: ajetaan pimeässä ilman takavaloja, kun auto ei niitä itse vaihda, eikä kuljettaja ymmärrä ajatella asiaa. Tätä voisi kutsua kliseisesti vaikkapa jäävuoren huipuksi. Paljon isompi pimeys vallitsee kuljettajan ja auton apujärjestelmien ja tietokoneen välillä.Harva perehtyy näihin asioihin auton käsikirjan avulla. Perehdytys on saatava jollain muulla tavalla. Automyyjällä on tähän ilmeinen mahdollisuus. Todellisuudessa se pitäisi olla velvollisuus ja oleellinen osa autokauppaa. Uusien ja myös tuoreempien käytettyjen autojen osalta, sillä markkinoilla on jo paljon sellaisia toiselle omistajalle lähteviä autoja, joista löytyy erittäin kehittyneitä järjestelmiä niin ajoturvallisuuden kuin ajomukavuudenkin kannalta.Auto on kehittynyt 130 vuodessa ihan uudeksi laitteeksi, ihmisen kehitys sinä aikana on ollut suhteessa paljon hitaampaa. Tekninen kehitys tuskin tulee hidastumaan vaan pikemminkin päinvastoin. Ennen kuin auto itsenäistyy ja oppii ajamaan itse, on meillä kuljettajilla vielä paljon opittavaa. Oppia ja ohjausta meidän pitää myös voida vaatia jo kaupanteosta alkaen. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen "kunnon nimet" 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää