25.10.2023 Pääkirjoitus: Hallitsetko matkustajataidot? Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tutkijalautakunta ehdottaa matkustajataitojen kehittämistä kuljettajien piittaamattomuuden vähentämiseksi. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat Suomessa kaikki kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet. Tutkinnan tavoitteena on ymmärtää tapahtuma ja löytää keinoja vastaavan onnettomuuden ehkäisemiseksi jatkossa. Moottorissa julkaistuja tutkijalautakuntien selostusten tiivistelmiä pidempään seuranneet ovat havainneet, että selostukset usein toistavat itseään. Tapahtumien kulku muistuttaa liian usein jo aikaisemmin moneen kertaan luettua tapahtumaa ja lautakunnan antamat suositukset ovat kuin kopioita aikaisemmasta.Toistuvasti suosituksissa peräänkuulutetaan ajoneuvojen teknistä kehitystä, ajoneuvokannan uudistamista ja erilaisia teknisiä järjestelmiä, jotka estäisivät kuljettajaa toimimasta väärin. Tekniikka on kuljettajalle hyvä apuväline, mutta se ei voi olla viitta, jonka taakse piilotetaan onnettomuuksien suurin aiheuttaja: ihminen, joka tietoisesti toimii väärin.Onnettomuustietoinstituutin juuri julkaistu turvavyöraportti puhuu asiasta hyvin konkreettisesti. Raportti perustuu samaisiin tutkijalautakuntien tutkimiin onnettomuuksiin. Viiden viime vuoden aikana onnettomuuksissa kuoli 198 henkilö- tai pakettiauton kuljettajaa tai matkustajaa, jotka olivat jättäneet turvavyön kiinnittämättä. Heistä 114 olisi voinut selvitä hengissä, jos turvavyö olisi ollut käytössä. Turvavyön kiinnittäminen on pieni vaiva, mutta sillä on todella iso merkitys nimenomaan jokaisen oman turvallisuuden näkökulmasta. Ja sen käyttö on säädetty laissa pakolliseksi. Silti se jää näin monelta kiinnittämättä.Turvavyön kiinnittämättömyys on yksi esimerkki tutkintaselostuksissa turhauttavan usein toistuvista laiminlyönneistä. Kuukaudesta toiseen luemme myös päihtyneistä, ajokortittomista ja piittaamattomista kuljettajista. Jokainen heistä toimii vastoin sääntöjä ja useimmiten täysin tietoisesti.Tällä kertaa tutkijalautakuntien suosituksissa osuu silmiin erityisesti yksi suositus. Tutkijalautakunta ehdottaa matkustajataitojen kehittämistä kuljettajien piittaamattomuuden vähentämiseksi.Matkustajataidot. Mitä se voisi tarkoittaa?Yhteinen matka, yhteinen vastuu. Vaikka yksi on kuljettaja, on vastuu turvallisesta matkustamisesta kaikilla ajoneuvossa mukana olevilla. Jokainen kiinnittää oman turvavyönsä ja huolehtii, että kaverikin muistaa sen kiinnittää. Emme lähde humalaisen kyytiin, emmekä anna hänen lähteä yksinkään tien päälle. Tunnekuohuissa oleva tai väsynyt kuljettaja on vähintään yhtä vaarallinen kuin humalainen. Matkan aikana jokainen autossa matkustava vaikuttaa kaikkien mukana olijoiden käyttäytymiseen ja tunnelmaan. Ei häiritä kaveria, kannustetaan turvalliseen matkaan ja tuetaan, kun tukea tarvitaan. Se on yhteinen etu.Tässä on hyvä alku matkustajataidoille, jotka kuuluvat meidän jokaisen osaamiseen ikään, taustaan ja ajokorttiin katsomatta. Otetaanko taidot käyttöön – yhteiseksi hyväksi? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.3.2025 Laivat Päivän kuva: seuraavat jätit uunista ulos 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 24.3.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – jotain tuttua tässä on 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”