Pääkirjoitus: Helpot keinot loppuvat

Yhden ihmisen ajo-oikeutta ei voida säilyttää muiden tienkäyttäjien turvallisuuden kustannuksella.

Tieliikenteessä kuolee tänä päivänä neljännes ihmisiä verrattuna synkimpiin vuosiin 1960- ja 1970-luvun taitteessa. Silloin liikennekuolemia oli vuosittain noin tuhat, viime vuonna tiellä kuoli 250 ihmistä. Samaan aikaan pelkästään henkilöautojen määrä on kasvanut kahdella miljoonalla.

Luvut kertovat merkittävästä kehityksestä, mikä on saavutettu ennen muuta nopeusrajoitusten, liikenneympäristön ja turvavarusteiden kehityksen ansiosta.

Ajokorttien määrään verrattuna liikennevahinkoja tapahtuu eniten nuorille ja iäkkäille. Nuorten onnettomuuksissa perussyinä ovat päihteet, turvalaitteiden käyttämättömyys ja iäkkäät ajoneuvot. Yli puolet nuorten liikenneonnettomuuksissa kuolleista oli päihtyneitä. Nuorten kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa kuoli ilman turvavyötä 68 prosenttia kuljettajista, 57 prosenttia etumatkustajista ja 67 prosenttia takamatkustajista. Turvavyö olisi voinut pelastaa heistä noin puolet.

Iäkkäiden osuutta tilastoissa nostaa jo pelkästään kehon haurastuminen, mikä lisää alttiutta kuolla tai loukkaantua onnettomuudessa. Toisaalta ikä lisää erilaisten sairauksien riskiä.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat Suomessa kaikki kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet. Vuosina 2011–2015 tutkittiin 1001 onnettomuutta. Niistä 499 oli sellaisia, joissa sairaus oli joko välittömänä onnettomuuden aiheuttajana tai taustariskinä.

Turvalaitteiden käyttämättömyys ja kuljettajan ajokunto ovat sellaisia riskejä, joihin puuttuminen vaatii uudenlaisia liikenneturvallisuuden keinoja. Lääkärit ja poliisi ovat avainasemassa.

Kun lapsuudesta asti henkisistä vaikeuksista kärsinyt, juuri eronnut, psykoosista kärsinyt ja vahvasti lääkitty henkilö sytyttää kotinsa tuleen ja ajaa suurella nopeudella ilman turvavöitä päin rekkaa, tapahtumaa ei olisi voitu estää nopeusrajoituksilla. Tilastoissa tämäkin onnettomuus silti näkyy ylinopeusonnettomuutena.

Onnettomuuksien syiden taakse on katsottava entistä huolellisemmin. Ensimmäistä ja ilmeisintä syytä ei pidä hyväksyä, jos liikenteessä kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrää oikeasti halutaan vähentää.

Liikennelääketiede ja ajoterveys ovat vielä uusia asioita lääkäreiden koulutuksessa. Koulutuksen karttuessa ja laajentuessa yhä isompaan osaan lääkärikunnastamme, voidaan odottaa, että vaikutus näkyy myös liikenteessä. Se toki vaatii tuekseen vielä paljon lainsäädännöllistä työtä ja myös toimivan yhteistyön poliisin ja lääkäreiden välille.

Jo tässä vaiheessa olisi kuitenkin kyettävä näkemään yksittäisen potilaan tilanne suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Yhden ihmisen ajo-oikeutta ei voida säilyttää muiden tienkäyttäjien turvallisuuden kustannuksella.

Kun ajokortista ja omasta ajoneuvostaan riippuvainen henkilö joutuu luopumaan ajo-oikeudestaan, hänelle pitää olla osoitettavissa uudet liikkumisen ja asioinnin keinot. Ajokortti ei ole itseisarvo, mutta jokaisen oikeus turvalliseen liikkumiseen on sitä – ikään katsomatta.