1.12.2016 Pääkirjoitus: Jalat maahan ja vauhtia kasvuun Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenne tai edes autoilu ei mullistu hetkessä. Marraskuinen Auto 2016 -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa oli nykyaikaistettu versio perinteisestä autonäyttelystä. Poissa olivat pörheät messurakenteet ja varustelukilpa. Pääosassa olivat autot, joita oli paikalla erittäin edustava kattaus. Mukaan oli varta vasten saatu useampi suomalaisille ennennäkemätönkin malli. Etukäteen järjestäjien sykettä nosti eniten uusi tapahtumaosuus: yleisölle nimittäin tarjottiin mahdollisuus koeajaa autoja. Pelko valtaisan koeajoponnistuksen epäonnistumisesta oli turha. Koeajojärjestelyt toimivat ja yhden viikonlopun aikana ajettiin yhteensä 2 521 koeajoa. Suosituimmille merkeille koeajoja kertyi jopa yli 90 yhden päivän aikana. Kauppojakin tehtiin. Aika poikkeuksellinen viikonloppu paitsi autokauppiaille, niin myös messuvieraille, joita tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana lähes 30 000. Tapahtuman käynnisti seminaari, jossa maalailtiin autoilun tulevaisuutta. Tässäkään maalailussa ei sorruttu unelmiin vaan päinvastoin varoiteltiin luomasta liian optimistisia käsityksiä autoilun ja liikenteen tulevasta kehityksestä. Tänään ostetut henkilöautot ovat liikenteessä keskimäärin seuraavat 20 vuotta. Kun autojen keskimääräistä ikää vertaa teknisen kehityksen mukanaan tuomiin uusiin käyttövoimiin, on selvää että liikenne tai edes autoilu ei mullistu hetkessä. Uudistuksia ja mullistuksia liikkumiseen on tulossa, mutta toteutuakseen ne vaativat aikaa ja myös kannustimia. Uudistumisen vauhdittamiseen on kuitenkin kaikki mahdollisuudet. Esimerkiksi alkuvuodesta järjestetty romutuspalkkiokampanja onnistui uudistamaan autokantaa, vähentämään päästöjä ja lisäämään verotuloja. Vastaavilla kannusteilla voidaan jatkossakin rohkaista ja auttaa kuluttajia uudempien ja entistä vähemmän ympäristöä kuormittavien autojen käyttäjiksi. Romutuspalkkion lisäksi tällaiseen suuntaan veisivät kannusteet vähäpäästöisten autojen käyttöön. Näin voitaisiin rohkaista kuluttajia esimerkiksi kotimaisten biopolttoaineiden käyttöön. Kannusteiden käyttö olisi hyvinkin perusteltua, koska samalla tuettaisiin kotimaisen biopolttoainetuotannon kasvua. Se taas kiihdyttää omaa kansantalouttamme ja sitä kautta sataa kaikkien suomalaisten laariin. Autoala on tällä hetkellä muutenkin hyvässä nosteessa yhteisen taloutemme kiihdyttäjänä. Sen varmisti juuri Auto 2016 -tapahtuman alla julkistettu Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla käynnistyvä Mercedes-Benz GLC-katumaasturin tuotanto. Koskaan ennen ei Suomessa ole rekrytoitu yhdellä kertaa yli 1 000 työntekijää autonvalmistukseen. Tämä uutinen antaa ison positiivisen sykäyksen Varsinais-Suomen kautta meille kaikille. Nyt on aika työntää lisää vauhtia pyöriin ja rohkaista yksityisiä kuluttajiakin mukaan kehitykseen. Keinoja on, mutta onko päättäjillä tahtoa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan