Pääkirjoitus: Jalat maassa ilmastotavoitteisiin

Ulostuloja seuratessa näyttää siltä, että valmistelun perusteellisuuden sijasta laadun mittareiksi ovat nousseet nopeus ja julkisuushakuisuus.

Olipa kerran pieni pohjoinen maa nimeltä Suomi. Suomessa pidettiin kunnia-asiana, että lainvalmistelu ja poliittisten työryhmien raportit valmisteltiin ja taustoitettiin huolella. Ehdotusten piti olla valmiiksi mietittyjä seurauksineen, ennen kuin niitä annettiin eduskunnan käsittelyyn tai ylipäätään julkistettiin. Työskentelytapa vei aikaa ja päätöksentekoa ja lainvalmistelua moitittiin hitaaksi ja jäykäksi. Tähän vaadittiin muutosta.

Pieni pohjoinen maa Suomi on edelleen olemassa, mutta erityisesti tällä vaalikaudella on saatu tottua ministereitä myöten ronskeihin ulostuloihin. Rapaa on roiskunut, kun julkiseen keskusteluun on heitetty toinen toistaan lennokkaampia ehdotuksia milloin mistäkin aiheesta, mutta varsinkin liikennettä koskien. Työskentelykulttuuri on selvästi muuttunut. Ulostuloja seuratessa näyttää siltä, että valmistelun perusteellisuuden sijasta laadun mittareiksi ovat nousseet nopeus ja julkisuushakuisuus.

Näillä mittareilla mitaten tuore liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti on erinomaisen onnistunut. Kun tavoitteena on löytää keinot, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan poistaa kokonaan vuoteen 2045 mennessä ja työryhmä saa raporttinsa toimenpide-ehdotuksineen valmiiksi kahdeksan kuukauden kuluessa, ei työryhmää voi moittia ainakaan hitaudesta – onhan kyseessä kuitenkin koko liikennejärjestelmän remontti. Ja se julkisuusmittari, se nousi tappiin heti, kun ensimmäiset mediat saivat raportin käsiinsä. Toimittajien työ tehtiin helpoksi, kun repäiseviä otsikoita ei tarvinnut edes keksiä itse vaan ne sai kätevästi kopioimalla suoraan raportin lauseita.

Mitä tällä saavutettiin? Ainakin jonkinasteinen tietoisuus ilmastoasioiden merkittävyydestä on nyt saatu levitettyä autoilevan kansan keskuuteen. Uhkailu toinen toistaan julmemmilla lähivuosien vaihtoehdoilla on tehokasta, mutta johtaako se kohti ilmastotavoitteita vai onko tulos aivan päinvastainen?

Ainoa tie ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on uudistuminen. Liikkumisen tapojen, liikkumisvälineiden ja niiden käyttöön tarvittavan energian on täytettävä yhä tiukempia vaatimuksia. Jos näkymä liikenteen ja nimenomaan yksityisautoilun tulevaisuudesta muuttuu liian synkäksi, se voi jarruttaa uusien autojen kauppaa ja lyö samalla korville yhtä keskeisimmistä tavoitteista: autokantamme nuorentamista. Uhkana on myös käytettyjen autojen hintojen voimakas lasku, mikä tekisi tien uuteen vähäpäästöiseen – ja kalliiseen – autoon entistä vaikeammaksi.

Vaikka kiireellisiä toimenpiteitä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan, ei toimeen kannata ryhtyä pienessä pohjoisessa Suomessa hätiköiden. Viimeistään nyt on aika paikata loppuraportin puutteet. Ilmastonmuutosta ei pysäytetä populismilla. Toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuus, kustannukset ja vaikutukset on pikaisesti analysoitava koko laajuudessaan – sen jälkeen voidaan tehdä perustellut valinnat, ja hakea niille myös liikenteen käyttäjien ymmärrys. Ilman yhteisymmärrystä tuloksena on vain kaaos, jossa syytökset sinkoilevat ja ilmasto unohtuu.