30.10.2015 Pääkirjoitus: Lehmä ja auto ne yhteen sopii Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kansalaiset ovat edellä hallitustaan biopolttoaineissa. Liikenteessä on suurimmat mahdollisuudet toteuttaa hallituksen kärkihanketta, joka tähtää kustannustehokkaasti hiilettömään, puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan. Liikenteen energiatehokkuutta voidaan parantaa vielä paljon ja käyttöön voidaan ottaa kotimaisia biopolttoaineita. Energiatehokkuus paranee lähinnä autokantaa uudistamalla, kun uudet autot saadaan kuluttamaan yhä vähemmän polttoainetta. Kotimaisille nestemäisille biopolttoaineille on jo olemassa jakeluverkosto ja niitä voidaan käyttää liikenteessä jo olevissa ajoneuvoissa, joten niiden osalta markkinat ovat valmiit. Biokaasun käytön lisääminen vaatii ajoneuvokannan uudistumista kaasukäyttöisillä ajoneuvoilla. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteiksi muun muassa puolittaa tuontiöljyn käyttö kotimaan tarpeisiin 2020-luvun aikana, kannustaa tuontiöljyn korvaamiseen lämmityksessä päästöttömillä, uusiutuvilla energiavaihtoehdoilla sekä nostaa liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuus 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Suomalaisista löytyy paljon halua ja intoa kehittää uutta liiketoimintaa. Kekseliäisyyttäkään ei puutu. Hyvänä esimerkkinä suomalaisesta yritteliäisyydestä on tässä lehdessä tarinaansa kertova Kalmarin biokaasutilan isäntä. Tilalla lehmien lanta ja viljasta jäävät oljet muuttuvat biokaasuksi, jolla kulkee autoja ja työkoneita ja lämpiää taloja. Hän toteaa omasta kokemuksestaan, että biokaasusta pitäisi Suomessa rakentaa yksi maatalouden tukijaloista. Täysin mahdollinen visio, mutta valitettavasti se törmää ainakin toistaiseksi byrokratian kiemuroihin. ”Kun kyse on maanviljelijästä, niin Työ- ja elinkeinoministeriö ei anna tukea, koska kyse ei ole teollisesta toiminnasta. Maa- ja metsätalousministeriö ei tue, koska kyse on teollisesta toiminnasta.” Suora lainaus Erkki Kalmarilta paljastaa byrokratian kankeuden. Suomi tarvitsee talouskasvua. Nestemäiset tai kaasumaiset biopolttoaineet, joita tuotetaan jätteestä, ovat Suomelle mahdollisuus, josta voisi kasvaa vaikka se pitkään etsitty uusi Nokia. Kotimaisten, jätteestä valmistettujen biopolttoaineiden käytön lisääminen työllistää, lisää investointeja kotimaahan ja kasvattaa bruttokansantuotettamme. Samalla pääsemme pitkin askelin kohti entistä päästöttömämpää liikennettä. On vain ihmeteltävä poliittista hitautta. Milloin valtioneuvosto oppii työskentelemään yhtenä ’konsernina’? Milloin saadaan kaadettua ministeriöiden väliset, kehitystä jarruttavat tai jopa estävät raja-aidat? Uuden keksimiselle ja kehittämiselle on annettava tilaa. Tekijöitä ja kehittäjiä meiltä kyllä löytyy. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Toyota 4Runner V6 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt