30.1.2019 Pääkirjoitus: Mitä ostaisin? Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos seuraavaa tai ensimmäistä autoa valitaan jatkossakin sen aiheuttamien kustannusten perusteella, ei valittavana olevien automallien ympäristövaikutuksia kannata unohtaa. Raha on aina ollut keskeinen auton valintaan vaikuttava tekijä. Niin se tulee olemaan jatkossakin. Ympäristöystävällisyydestä yhtenä auton valintakriteerinä on puhuttu vuosikymmeniä. Tähän asti se on ollut kuitenkin auton valintakriteereissä käytännössä tasoa ’ynnä muut’. Ilmastonmuutoksesta käyty keskustelu ja osoitukset sen vakavuudesta ovat kuitenkin muuttaneet tilannetta merkittävästi. Jos seuraavaa tai ensimmäistä autoa valitaan jatkossakin sen aiheuttamien kustannusten perusteella, ei valittavana olevien automallien ympäristövaikutuksia kannata unohtaa. Autoilun kustannukset muodostuvat auton hankintahinnasta ja käyttökuluista. Päästöjen vähennystavoite vaikuttaa yhä selvemmin siihen, millaisen hinnan autosta ja auton käytöstä joutuu maksamaan. Ostohinta on yksiselitteinen kulu hankintapäätöstä tehtäessä, mutta käyttökustannukset voivat muuttua nopeastikin esimerkiksi valtiovallan tekemien veropäätösten tai käyttömaksujen vuoksi. Näiden muutosten ennustaminen on vähintäänkin vaikeaa, mutta selvää on, että ilmastosyyt tulevat vaikuttamaan voimakkaasti muutosten taustalla. Tämä johtaa siihen, että riskejään minimoivan autonostajan kannattaa valita mahdollisimman vähän energiaa kuluttava ajoneuvo. Mutta sekään ei vielä riitä. Lisäksi on tehtävä valintoja käyttövoiman perusteella. Sähköautovouhotus ja dieselvastaisuus ovat esimerkkejä ajoittain ylikierroksille menevästä julkisesta keskustelusta, jonka ohi niin autonostajan kuin tulevaisuutta linjaavan päättäjänkin pitää pystyä katsomaan. 2/2019 Moottorissa avataan autonostamisen todellisuutta. Millaisia autoja viime vuonna ostettiin ja miksi? Millaista uutuustarjontaa on odotettavissa tänä vuonna? Millaisia asioita oman auton valinnassa olisi syytä pohtia? Kukaan ei voi sanoa minulle tai sinulle, millainen auto minun tai sinun kannattaa nyt ostaa. Tällä hetkellä – ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin – on erityisen paljon merkitystä sillä, millaiseen käyttötarpeeseen auto on tulossa. Onnistuneen autovalinnan edellytys on nyt huolellinen oman autonkäytön arviointi, johon kannattaa yhdistää henkilökohtainen pohdinta siitä, mitä ympäristöasiat omassa autoilussa merkitsevät. Lopputulos saattaa yllättää. Käytettävissä olevan rahan määrästä ja auton käyttötarpeesta riippumatta jokainen meistä voi seuraavan autonvaihdon yhteydessä tehdä ympäristöteon. Vähän uudempi, vähän vähemmän kuluttava, arjen tarpeisiin sopivalla käyttövoimalla – samat kriteerit palvelevat niin omaa kukkaroa kuin ympäristöäkin. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.7.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: tästä syystä senioriautoilija luottaa yhä dieseliin 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 14.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Moottoripyörämatkalle kaksin – 21-vuotias käyttötesti-BMW pääsee reissuun ja jää tien päälle 14.7.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 408 yllättää – enemmän premiumia kuin odottaisi 14.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 42: Suzuki DR-Z4SM on sikakallis supermoto 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!