1.6.2022 Pääkirjoitus: Poliisin palvelu on rikki Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ihmisten pakottaminen tolkuttomaan jonottamiseen ei ole palvelua eikä tätä päivää – ei edes viranomaispalvelussa. Lupapalvelu on pahoin ruuhkautunut. Vältäthän käyntiä, jos asiasi on kiireetön. Suosittelemme ensisijaisesti asioimaan poliisin sähköisen asioinnin kautta. Mikäli asiointi vaatii käynnin poliisiasemalla, varaathan ajan ajanvarausjärjestelmästä tai poliisin valtakunnallisesta neuvontanumerosta. Suositellaan ajanvarauksen tekemistä lupapalveluihin. Jonottamalla asioiminen saattaa kestää useita tunteja, eikä poliisi voi taata sujuvaa ja joustavaa asiointia ilman ajanvarausta.Kaikki edellä olevat viestit on poimittu poliisin lupapalveluiden sivuilta eri kaupungeista. Maan tavaksi on kuukaudesta toiseen muodostunut jonottaminen. Jonot alkavat kertyä poliisin lupapalveluiden ovelle jo tunteja ennen palvelun avaamista. Jonottajilta vaaditaan myös kärsivällisyyttä ja varautumista. Lupapalvelun ovella käydään edeltävinä päivinä tarkistamassa tilanne: ”Mihin aikaan tulit?”. Se on tärkeä kysymys jonossa ensimmäisenä olevalle. Siitä voi vetää johtopäätöksen, mihin aikaan itse on seuraavana päivänä saavuttava paikalle, jotta voi odottaa saavansa asiansa hoidettua edes kohtuullisessa ajassa. Kohtuullisuuskin on tässä asiassa sangen venyvä käsite, sillä asiakkaiden tarinat ovat täynnä mahdottomalta kuulostavia esimerkkejä. Jos jonoon jo ennen aamuseitsemää saapuva saa vuoronumeron 71, se tarkoittaa tuntien jonotusta vielä senkin jälkeen, kun palvelupisteen ovet aukeavat. Eväät on siis hyvä olla mukana.Ajanvarauskaan ei kykene poistamaan jonoja, sillä ajanvarukseenkin on jonoa. Aikoja ei saa, kun ei ole mistä antaa. Näin ollen passia kesän matkalle tarvitseva joutuu suurella todennäköisyydellä oven taakse jonon jatkoksi.Ohjaus sähköisten palveluiden käyttöön on sinänsä ihan asiallinen, mutta esimerkiksi passia tarvitsevan kannalta ohje auttaa vain alkuun. Hakemuksen kuvineen pystyy sähköisessä palvelussa helposti toimittamaan eteenpäin, mutta käytännössä moni joutuu kuitenkin viimeistelemään hakemuksen jättämällä sormenjälkensä poliisin lupapalvelun tiskillä.Sormenjälkien jättäminen lupapalvelussa on nopeaa ja vaivatonta, kun hakemus löytyy jo valmiina sähköisestä järjestelmästä. Sähköinen palvelu siis ilman muuta nopeuttaa palvelua myös poliisiasemalla.Mutta eihän se riitä. Ei, jos asiakkaat pakotetaan kuukaudesta toiseen jonottamaan tuntikausia. Viestiä lupapalveluiden ruuhkautumisesta on kerrottu niin pitkään, että ei voi olla ihmettelemättä, miksi asialle ei ole jo tehty jotain? Valmennettu lisää henkilökuntaa palvelupisteisiin? Ei voi olla mahdoton tehtävä kouluttaa jonojen purkuun lisähenkilökuntaa, joka voisi hoitaa vaikka tietyt asiakirjat, esimerkiksi passit. Jonoon tulevien asiakkaiden lajitteluun aiheen mukaan on helposti löydettävissä ratkaisuja samalla periaatteella kuin asiakkaita nytkin jaotellaan erityyppisten asioiden hoidossa eri jonoihin.Ihmisten pakottaminen tolkuttomaan jonottamiseen ei ole palvelua eikä tätä päivää – ei edes viranomaispalvelussa. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa