4.5.2023 Ajoneuvot Käyttötesti: katso video Peugeot 308:n sadunomaisista jäähyväisistä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot 308 Hybrid -käyttötesti on nyt lopullisesti paketissa. Läksiäisten kunniaksi saimme videoitua ranskattaren poikkeuksellisen kauniissa talvisäässä. Käyttötestin loppuhetket ovat aina erikoiset – ja vähän haikeatkin. Vaikka kyse on puhtaasti testiautosta, jonka tarkoitus on tuottaa mielenkiintoisia juttuja lukijoille ja kartuttaa samalla testiryhmän kokemuksia autotekniikasta, sille ei voi mitään, että autoihin tottuu. Varsinaisesta kiintymyksestä ei puolen vuoden mittaisen testin puitteissa voi sentään puhua, mutta aikakauden lopusta kylläkin – kunnes seuraava testiauto taas valtaa mielen.Kuten aiemmankin käyttötestiauton eli Nissan Qashqain tapauksessa, myös Peugeot 308:n loppukaneetit ikuistettiin Youtube-videolle. Asiaa hieman jännättiin viime talvena, sillä kylmällä kelillä riskit huonolle kuvauskelille ovat kesäistä suuremmat. Lopulta meitä kohtasi todellinen onni, sillä videontipäivänä lumiharson takaa pilkisti aurinko, mikä vuorasi pakkasmaiseman odottamattoman kauniiksi. Arvostelkaa itse.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKallis ostaa, halpa ajaa (sähköllä)Videon myötä on siis aika päättää tämä käyttötesti, mutta lopuksi vielä sananen auton hankintahinnasta. Peugeot 308 Hybridin käyttökulut, joista kerroimme aiemmassa jutussa kulminoituvat viime kädessä siihen, mitä itse auto maksaa. Testiauto edusti niin kutsuttua kampanjamallia, jonka hinta oli testin aloitushetkellä kesällä 2022 huomattavasti nykyistä edullisempi; tänään tästä 308-versiosta pyydetään jo reilut 46 000 euroa. Se on suuri summa, sillä 1,2-litraisella kolmisylinterisellä perusbensaturbolla kulkeva, Allure Pack -varusteltu 308 SW Puretech irtoaa automaattivaihteisena peräti kymppitonnin halvemmalla.Kuten todettua, lataushybridin voimalinja toki toimii olennaisesti miellyttävämmin, ja tietyillä reiteillä taloudellisemminkin. Laiskan lataajan ei silti kannata Hybrid-malliin lähteä, sillä Puretechin kulutus asettui koeajossamme 100 ja 120 km/h -maantienopeuksilla samoihin 5 l/100 km ja 6 l/100 km -tuntumiin, eikä kaupunkiajossakaan ole lupa odottaa Hybridiltä mitään haamulukemia (mitattu kulutus akku tyhjänä 7,0 l/100 km). Lataaminen siis todella kannattaa, jolloin hintaero Puretechiin nähden alkaa oikeasti kuolettua.Sähköversiokin tulossaJa kun lähemmäs 50 000 euron hinnalla saa vielä kaikenlaisia sähköautojakin, ei ostajan asema ole tänä päivänä kovinkaan helppo. Pakkaa sekoittaa myös se, että Peugeot 308:n täyssähköversio, nimeltään e-308, on tulossa ennen pitkää Suomessa myyntiin – farkkuna se on ainakin toistaiseksi käytännössä ainoa luokkansa edustaja.Sähkömalliin pureudummekin syvällisemmin heti kun se vain maahantuontiaikataulujen puitteissa on mahdollista. Sitä ennen on keskityttävä muihin käyttötestiautoihimme: näistä Polestar 2:n loppuraportti häämöttää jo horisontissa ja Kia Niro EV:n testitaival on niin ikään jo kääntymässä loppusuoralleen. Uusikin käyttötestiauto on kohta tulossa – mutta sen merkin ja mallin paljastamme hieman myöhemmin.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat ja video: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: päivittämällä paremmaksi – Volvo EX30 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”