4.5.2023 Ajoneuvot Käyttötesti: katso video Peugeot 308:n sadunomaisista jäähyväisistä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot 308 Hybrid -käyttötesti on nyt lopullisesti paketissa. Läksiäisten kunniaksi saimme videoitua ranskattaren poikkeuksellisen kauniissa talvisäässä. Käyttötestin loppuhetket ovat aina erikoiset – ja vähän haikeatkin. Vaikka kyse on puhtaasti testiautosta, jonka tarkoitus on tuottaa mielenkiintoisia juttuja lukijoille ja kartuttaa samalla testiryhmän kokemuksia autotekniikasta, sille ei voi mitään, että autoihin tottuu. Varsinaisesta kiintymyksestä ei puolen vuoden mittaisen testin puitteissa voi sentään puhua, mutta aikakauden lopusta kylläkin – kunnes seuraava testiauto taas valtaa mielen. Kuten aiemmankin käyttötestiauton eli Nissan Qashqain tapauksessa, myös Peugeot 308:n loppukaneetit ikuistettiin Youtube-videolle. Asiaa hieman jännättiin viime talvena, sillä kylmällä kelillä riskit huonolle kuvauskelille ovat kesäistä suuremmat. Lopulta meitä kohtasi todellinen onni, sillä videontipäivänä lumiharson takaa pilkisti aurinko, mikä vuorasi pakkasmaiseman odottamattoman kauniiksi. Arvostelkaa itse. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kallis ostaa, halpa ajaa (sähköllä) Videon myötä on siis aika päättää tämä käyttötesti, mutta lopuksi vielä sananen auton hankintahinnasta. Peugeot 308 Hybridin käyttökulut, joista kerroimme aiemmassa jutussa kulminoituvat viime kädessä siihen, mitä itse auto maksaa. Testiauto edusti niin kutsuttua kampanjamallia, jonka hinta oli testin aloitushetkellä kesällä 2022 huomattavasti nykyistä edullisempi; tänään tästä 308-versiosta pyydetään jo reilut 46 000 euroa. Se on suuri summa, sillä 1,2-litraisella kolmisylinterisellä perusbensaturbolla kulkeva, Allure Pack -varusteltu 308 SW Puretech irtoaa automaattivaihteisena peräti kymppitonnin halvemmalla. Kuten todettua, lataushybridin voimalinja toki toimii olennaisesti miellyttävämmin, ja tietyillä reiteillä taloudellisemminkin. Laiskan lataajan ei silti kannata Hybrid-malliin lähteä, sillä Puretechin kulutus asettui koeajossamme 100 ja 120 km/h -maantienopeuksilla samoihin 5 l/100 km ja 6 l/100 km -tuntumiin, eikä kaupunkiajossakaan ole lupa odottaa Hybridiltä mitään haamulukemia (mitattu kulutus akku tyhjänä 7,0 l/100 km). Lataaminen siis todella kannattaa, jolloin hintaero Puretechiin nähden alkaa oikeasti kuolettua. Sähköversiokin tulossa Ja kun lähemmäs 50 000 euron hinnalla saa vielä kaikenlaisia sähköautojakin, ei ostajan asema ole tänä päivänä kovinkaan helppo. Pakkaa sekoittaa myös se, että Peugeot 308:n täyssähköversio, nimeltään e-308, on tulossa ennen pitkää Suomessa myyntiin – farkkuna se on ainakin toistaiseksi käytännössä ainoa luokkansa edustaja. Sähkömalliin pureudummekin syvällisemmin heti kun se vain maahantuontiaikataulujen puitteissa on mahdollista. Sitä ennen on keskityttävä muihin käyttötestiautoihimme: näistä Polestar 2:n loppuraportti häämöttää jo horisontissa ja Kia Niro EV:n testitaival on niin ikään jo kääntymässä loppusuoralleen. Uusikin käyttötestiauto on kohta tulossa – mutta sen merkin ja mallin paljastamme hieman myöhemmin. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat ja video: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: sähkörintamalta ei mitään uutta – Volvo EX30 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan