Käyttötesti käytetyllä: miksi vanha Mersu on suosittu aihio virittämiseen, ja mikä ihmeen superturbo?

Vanhat Mercedes-Benzit dieselmoottoreilla ovat ainakin Suomessa sangen suosittuja viritysaihioita. Mutta minkä ihmeen takia?

Tällä kertaa Moottorin käytettyjen käyttötestissä perehdytään ensimmäistä kertaa hieman virittämisen pauloihin! Syynä on se, että tämän hetkinen käyttötestiauto, vanha diesel-Mersu on ainakin Suomessa varsin yleinen viritysaihio – ja aivan syystäkin.

Paljastettakoon alkuun, että Moottorin toimituksessa käytiin joku aika sitten keskustelua siitä, olisiko näin käyttötestin ehtoopuolella käytettyä dieseltähteämme voinut hieman piristää. Aikamme asiasta vääntöä käytyämme, bensalenkkarit (tai siis, dieseltossut) joutuivat taipumaan enemmistön päätökseen, eli pitämään auton vakiona.

Mutta miksi juuri Mersun kohdalla virittäminen olisi kiinnostanut? Ensimmäinen syy on auton ikä. Ennen 1.1.1998 käyttöönotettujen autojen kohdalla muutosten tekeminen on helpompaa kuin uudempiin, esimerkiksi erilaisten päästöluokitusten vuoksi.

Sitten se suurempi syy: Mersun dieselmoottorit tunnetaan erinomaisina viritysaihioina.

Vanha juttu

Mistään ei löydy tarkkaa tietoa, mistä diesel-Mersujen viritysinnostus oikein lähti. Perimätiedon mukaan meidän suunnalla touhu alkoi kuitenkin yleistymään 2000-luvun alussa, jolloin Suomesta on löytynyt ainakin muutamia yli 300-hevosvoimaisia tekeleitä.

Hiljalleen puheet moottorien hurjasta tehonkestosta alkoi leviämään. Aluksi foorumeilla alettiin kutsumaan ”superturboiksi” autoja, joissa oli vähintään sata hevosvoimaa per litra iskutilavuutta.

Sitten alettiin ymmärtämään, että näistä moottoreista saa huomattavasti enemmänkin tehoa irti. Esimerkiksi 500-hevosvoimaiset superturbot ovat maassamme verrattain yleisiä. Myöhemmin ainakin osan mielestä superturbon määritelmä onkin muuttunut muotoon 100 kilowattia per litra, eli 136 hevosvoimaa per litra. Esimerkiksi 2,5-litraisessa Mersussamme kuuluisi siis olla määritelmästä riippuen 250 tai 340 hevosvoimaa superturbo-tittelin ansaitsemiseksi.

Suosituimmat moottorit virittämiseen ovat neliventtiilitekniikalla toteutetut OM605 ja OM606, joita löytyi enemmän seuraavan sukupolven Mercedeksistä, mutta myös viimeisten vuosimallien 124-korisista. Etenkin näiden moottorien kohdalla perusreseptinä 300–400 hevosvoiman teholukeman ylittämiseen tunnetaan suurin piirtein seuraava: vaihda syöttöpumppuun isommat ruiskutuselementit, varasta ukkisi metsäkoneesta iso turboahdin ja asenna isompi välijäähdytin.

Eihän virittäminen, ainakaan pidemmän päälle kestävä sellainen, oikeasti ihan noin yksinkertaista oikeasti ole, mutta edellä mainituilla toimenpiteillä pääsee jo alkuun. Tarkemmat ohjeet jokainen joutuu etsimään muualta, sillä tämä artikkeli ei ikävä kyllä ole mikään viritysopas.

Mercedekselläkin yllätyttiin

Kyseisten dieselmoottorien etuna on kuitenkin se, että niiden alakertaa ei yleensä tarvitse vahvistaa, vaan ne kestävät niin hurjia teholukemia etteivät Mersun omat moottoripuolen insinööritkään meinanneet niitä erään autouutuuden esittelyn yhteydessä uskoa.

Moottorin käyttötesti-S124 on kuitenkin vanhemmalla OM602-moottorilla varustettu, eli suomeksi se on 2,5-litrainen, kymmenventtiilinen ja vapaastihengittävä. Ainakin Mersuforumin keskusteluiden mukaan tämä moottori ei kestäisi niin hyvin virittämistä. Sen sijaan tehtaalta turbollisena tulleessa 2,5-litraisessa 10-venttiilisessä moottorissa olisi kuitenkin ollut jo esimerkiksi vahvemmat kiertokanget ja öljyruiskut männille, jotka lisäävät huomattavasti virityspotentiaalia.

Tämä ei kuitenkaan olisi ollut varsinaisesti ongelma, mikäli käyttötestiautoa oltaisiin haluttu virittää. Moottori olisi saanut ostettua OM605-moottorin varsin kohtuulliseen hintaan, joten viritys oltaisiin voitu tehdä eri moottoriin, ja tulevan auton omistajan niin halutessa vaikka vaihtaa alkuperäinen OM602-moottori takaisin paikalleen.

Superturbo-tasoinen viritys ei kuitenkaan onnistuisi lain puitteissa ihan tuosta vaan. Kun tehoa lisätään yli 20 prosentia, täytyy auto muutoskatsastaa vastaamaan samasta mallisarjasta valittua, tehokkaampaa vertailumallia vastaavaksi. Olisimme voineet käyttää vertailuautona varsin pienin muutoksin kolmilitraista bensiinimallia, jonka teho on vakiona ollut 180 hevosvoimaa. Kun tähän lisätään 20 %, saataisiin lopputehoksi 216 hevosvoimaa, joka olisi riittänyt meidän käyttöömme paremmin kuin hyvin – vaikka sillä ei superturbo-titteliä autolle olisikaan ansaittu. Ero nykyiseen 94 hevosvoimaan olisi kuitenkin ollut huomattava.

Superturbo populaarikulttuurissa

Erinomaisen virityspotentiaalin ansiosta superturbo-projektit ovatkin Suomessa varsin yleisiä. Allekirjoittanutkin muistaa tuoreena ajokortin omistajana tietäneensä omalta peräkylältä ainakin kolme tällaista autoa. Muut viritysprojektit kylällä olivat lähinnä pakoputkiviritteisiä, ja oikeasti tehokkaaksi rakennetut autot olivat harvassa.

Mutta puskaradion lisäksi superturboista kuuli muutakin kautta. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Black Smoke Racing, joka kilpaili driftingissä 2010-vuoden molemmin puolin S123-korin Mercedeksellä, jonka pellin alla hönki arviolta 600-hevosvoimainen OM606-moottori. Dieselautot eivät ole moottoriurheilussa kovin yleisiä, ei edes driftingissä, joten auto herätti aikanaan valtavasti huomiota ja on noussut eräänlaiseen kulttimaineeseen.

Eikä driftingauto ole ainoa outo kohde OM606-moottoreille, vaan Youtubesta löytyy video jos toinenkin, joissa kyseisiä viritettyjä dieselmoottoreita on asennettu esimerkiksi veneisiin.