Käyttötesti: mitä tapahtuu, kun Opel Astra Electric annetaan Opelistille?

Uusi isäntä ja uudet käyttövoimat. Miltä Opel Astra Electric tuntuu vannoutuneen Astra-kuskin mielestä?

Kun kuulin vuodenvaihteen tienoilla Toyota Corolla Cross -hybridin vaihtuvan Opel Astra Electiciin, olin tästä vaihdoksesta poikkeuksellisen innoissani. Syyt olivat henkilökohtaiset; oman käyttöautoni virkaa on hoitanut yhtämittaisesti vuodesta 2016 asti Opel Astran eri sukupolvet, ja perhepiirissäkin eri Astroja on ollut sinä aikana kahden käden sormin laskettava määrä.

Vaikka Astroja on mahtunut vuosiin useita, on perusresepti autolle ollut aina tuttu sukupolvesta riippumatta. Oli kyseessä sitten H-, J- tai K-sukupolven Astra, se on nautittu aina farmarina, bensiinimoottorilla ja manuaalivaihteistolla. Nyt käyttötestimme Opel Astra Electric toisi mukavaa vaihtelua tähän viistoperänä, automaattina ja sähköisellä voimalinjalla.

Lisäksi yksi mielenkiintoinen ja varsin merkittävä muutos mahtuu edellisen K-sukupolven ja nykyisen L-sukupolven väliin. Edellinen Astra-sukupolvi oli vielä General Motorsin peruja, mutta nyt tarjolla olisi Stellantis-konsernin tekele.

Erityisen kiinnostavaa tässä uuden isännän aikakaudessa on se, miten hyvin saksalaismerkki on pystynyt pitämään omasta identiteetistään kiinni, vai onko suuren autovalmistajan konserniyhteistyö tehnyt autosta vain Opelin logoilla varustetun Peugeotin?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Helteiset ensityypit

Aivan ensimmäiset kosketukset uuteen Opel Astraan tulivat avaimen kautta. Toimiston pöydälle jemmattu avain oli tutun näköinen, sillä samanlaisella avaimella aukesivat taannoisen käyttötestiautomme, Peugeot 308 Hybridin ovet. Muuten identtiseltä vaikuttavaan avaimeen oli toki vaihtunut Opelin logo, mutta kieltämättä Peugeot-painotteiset ennakkoluulot saivat tästä vähän lisää vettä kiukaalle.

Samainen avain oli läsnä myös seuraavassa episodissa, joka tapahtui siirtyessä Astran luo. Oli yksi alkukesän kuumimpia päiviä, joten sain noutaa keskipäivän auringossa muhineen auton. Kuin selkärangasta yritin avata jo kaukaa Astran ikkunoita painamalla kaukosäätimen avausnappulaa pohjassa, mutta mitään ei tapahtunut.

Tässä menikin hetki tajuta, että tästä autosta taitaa kyseinen ominaisuus puuttua ja ikkunoiden avaus jää tekemättä ainakin tätä reittiä pitkin. Sinänsä pieni juttu, mutta kun sitä on tottunut vaistomaisesti käyttämään kesäpäivinä, nyt sen puute tuntui hikiseltä.

Ensimmäinen istuutuminen etupenkille tapahtui tilanteessa, jossa auton sisälämpötila huiteli todennäköisesti yli 40 asteessa. Hikiset tunnelmat ohjaamossa väistyvät kuitenkin nopeasti, kun auton saa liikkeelle ja ikkunoiden avaaminen päästää pahimmat höyryt ulos. Myös Astran kattoluukku tuntuu lähes 30 asteen helteessä oikeasti tarpeelliselta lisältä.

Historian hienoin Astra?

Vaikka ensimmäinen Astra Electric -päivä pitikin sisällään yli 300 kilometrin siirtymän Helsingistä Jyväskylään, alussa suurin mielenkiinto kohdistui kuitenkin ulkoisiin seikkoihin. Kobalt Blue -värinen Opel Astra Electric näyttää aurinkoisena kesäpäivänä livenä jopa vielä paremmalta, miltä se näyttää kuvissa.

Myös pienemmät yksityiskohdat hivelevät silmää. Sinisen värin vastinparina on selvästi musta, jota riittää auton yksityiskohdissa, kuten katossa (ulkona ja sisällä), peileissä, merkeissä ja erilaisissa puskurin ritilöissä. Sininen ja musta väri muodostavat näyttävän parin, joka on keskenään hyvin balanssissa.

Kun näiden yksityiskohtien päälle ottaa huomioon vielä 18-tuumaiset alumiinivanteet, jo kertaalleen mainitun kattoluukun ja hieman sporttisemmat AGR-istuimet, on kokonaisuus oikeasti hyvän näköinen.

Parasta ulkonäössä on vielä se, että auto näyttää Opelilta – jopa pienen retromausteen kera. Ainakin allekirjoittaneelle tulee Opel Astra Electricin keulasta hieman 1970-luvun Opel Manta A:n fiiliksiä.

Ei ole mielestäni mitenkään perusteetonta julistaa, että tässä on käsissä historian hienoin Astra-sukupolvi. Kovan näkemyksen julistamista helpottaa se, että Astrat ja sen edeltäjä-Kadettit ovat olleet jostain D-sukupolvesta saakka varsin maltillisesti muotoiltuja.

Sisällä tuttua ja vierasta

Auton sisätiloissa yksi suurimmista helpotuksista löytyy auton ratista, joka ei ole onneksi konsernilainaa, vaan ehta ”Opelin ratti”. Jos Astra olisi silkkaa Peugeotia Nimi muutettu -juttusarjan hengessä, siinä olisi todennäköisesti silloin ollut Pösön kompakti ohjauspyörä. Nyt ratti on kuitenkin ”täysikokoinen” ja sitä kautta antaa toivottuja Opel-fiiliksiä ajamiseen.

Stellantis-aikakauden pystyy kuitenkin näkemään Astran sisätiloista. Esimerkiksi auton valoja ohjataan vasemmalla olevan rullakytkimen sijasta vilkunviiksestä, joka lienee tulleen Peugeotin sukuhaaran geeneistä. Se vaati hieman totuttelua uuteen, vaikkakin eräs vanhemman polven Opelisti tiesi kertoa samanlaisen ratkaisun olleen Opeleissa jo menneinä vuosikymmeninä.

Parempaan suuntaan on menty ainakin siinä, että kojelaudan nappuloista on tullut edellissukupolvea selkeämmät ja helpommat käyttää. K-sukupolven Astran heikkouksiin kuului se, että mm. ilmastointilaitteen käyttöön liittyvät napit olivat pieniä ja sijoitettu hankalasti vaihdekepin taakse, jolloin yhtä nappia painamalla tuli helposti painaneeksi myös viereistä nappulaa. Uuden sukupolven Astran nappulat ovat onneksi suurempia ja paremmin sijoitettuja.

Käyttötesti-Astramme on onneksi varustettu astetta ergonomisemmilla AGR-istuimilla. AGR muodostuu sanoista Aktion Gesunder Rücken eli vapaasti kääntäen ”Terveen selän kampanjasta”. Näin ollen AGR-istuimet, joita Astroihin on saanut lisävarusteena ihan kohtuullisen hintaisella investoinnilla, ovat olleet totutusti hyvät istua. Uusi Astra ei tehnyt tähän poikkeusta, vaan ryhti pysyy hyvänä pidemmilläkin automatkoilla.

Sen sijaan pieni sniiduilun maku jäi siitä, että apukuskin jakkaran säätömahdollisuudet olivat huomattavasti kuljettajan jakkaraa rajoitetummat. Apukuljettaja ei päässyt kuskin tavoin säätämään itselleen sopivaa reisitukea ja myös ristiseläntuet loistivat poissaolollaan. Tämä pisti pahasti silmään, sillä edellisessä sukupolvessa AGR-istuimet tarjosivat ergonomiaa myös apparille.

Tiloiltaan hatchback-korinen Opel Astra vaikuttaa melko pieneltä, etenkin vähän pidemmälle matkustajalle. Takapenkillä tilat ovat hyvinkin rajalliset etenkin pitkän varren ihmisille, mutta myös etupenkin puolella saa kyytiin nousuissa ja laskuissa hieman varoa pään osumista kattoon. Muuten tiloja ei ole relevanttia lähteä vertaamaan edellisiin sukupolviin, sillä kuten artikkelin alustuksessa kerroin, omat Astra-kokemukset rajoittuvat pelkästään farmarimalleihin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Opelissa uskaltaa pysyä jatkossakin

Yhteinen jakso Opel Astra Electricin kanssa tulee ainakin tältä erää päätökseen, ja annan auton toimituksessa eteenpäin. Minkälaiset fiilikset jäi Stellantis-aikakauden Opel Astrasta?

Uudessa Opel Astrassa on selvästi konserniyhteistyön merkkejä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Se jakaa paljon yhteistä Peugeot 308:n ja DS 4:n kanssa, mutta siitäkin huolimatta Astra on kyennyt säilyttämään oman Opel-identiteettinsä.

Parasta Stellantiksen tuomaa on Opelin Astra-malliston entistäkin monipuolisemmat mahdollisuudet. Perinteisimpien bensiinin ja dieselin kaverina on lataushybridiä ja täyssähköä, ja kun tämä kaikki on mahdollista nauttia hatchbackin ohella myös farmarina, taipuu Astra myös Stellantis-aikakaudella monenlaiseen käyttöön. Etenkin, kun täyssähköiset farmarit pystyy vielä luettelemaan yhdeltä istumalta.