Koeajo: DS 4 kilpailee saksalaisia vastaan omilla vahvuuksillaan

DS 4 kilpailee saksalaispremiumia vastaan ranskalaisen tyylin voimin, ja olisi vielä vahvemmilla jos hienostuneisuus olisi kokonaisvaltaisempaa. Hyvää: Tyylikkyys, sisustan materiaalit, takuu. Huonoa: Takajalkatilat, luokassaan karu voimalinja

Citroënin premium-merkiksi erkaantunut DS esitteli vuonna 2021 neljännen oman automallinsa, joka kantaakin sopivasti nimeä DS 4. Kyseessä on keskikokoinen viistoperä, joka rakentuu sisarmallien Peugeot 308:n ja Opel Astran tavoin EMP2-perusrakenteen viimeisimpään versioon.

Siinä missä Peugeotin ja Opelin mallit ovat lanseerattu kilpailemaan keskenään, on DS 4:n tarkoitus ottaa haaviin kyseisen kokoluokan premium-markkinat, jossa se kilpailee Audi A3:a, BMW 1-sarjaa ja Mercedes-Benz A-sarjaa vastaan.

DS 4:n vahvuudet löytyvät heti autoon istuessa. Vaikka tumma sisustus tuokin autoon tiettyä synkkyyttä verrattuna ulkoimalla koeajamaamme vaaleanahkaiseen yksilöön, kaikki materiaalit näyttävät ja tuntuvat yhä laadukkailta. Kojelauta jatkaa auton ulkokuoren positiivisen erilaista muotoilua, mutta mittaristo ja tietoviihdejärjestelmä on pääosin tuttua kauraa sisarmerkkien parista.

Tietoviihdejärjestelmän käyttö ei ole ehkä aivan markkinoiden selkeintä, mutta pienen totuttelun jälkeen toiminnot löytyvät valikoidenkin takaa varsin nopeasti. Uutuutena DS:n ohjaamossa on piirtolevy, jonka kautta voi siirtyä näyttöön katsomatta johonkin kuuteen pikavalinnasta, jotka voi muokata mieleisekseen. Tärkeimmille ilmastoinnin toiminnoille kuten huurteenpoistolle ja takalasinlämmitykselle löytyy myös ilahduttavasti fyysiset painikkeet.

Piirtolevyä voi myös käyttää esimerkiksi navigoinnin osoitteen syöttämiseen ja kartan zoomaamiseen, mutta silti piirtolevyä olisi voitu hyödyntää laajemminkin kun sellainen kerran on olemassa. Esimerkiksi kosketusnäytön valikoissa olisi ajaessa mukavampi liikkua levyn kautta kuin tökkimällä näyttöä.

Tilaa tavaroille, muttei matkustajille

Kuten ulkomaan koeajon yhteydessä totesimme, DS 4:n takajalkatilat ovat luokassaan nihkeät, joten niistä ei tarvinne kertoa sen enempää.

Kuljettajalle tilaa riittää hyvin ja malliston kruunaavalla Rivoli-varustelulla mukaan tulevila AGR-sertifioiduilla istuimilla istuu mielikseen. Pitkää kuljettajaa ilahduttaa erityisesti jatkettava reisipala, joka on vielä muotoiltu miellyttävän leveäksi.

Tavaratila on sen sijaan luokassaan ihan hyvän kokoinen – lataushybridin kontti nielee VDA-normin mukaan mitattuna 390 litraa romua, ja sähkömoottoriton versio vielä 40 litraa enemmän. Hutlerin perä on hieman korkealla, mutta toisaalta lastauskynnystä ei juuri ole, joten tilan käyttö on kelvollisella tasolla.

Kokonaisvaltaisempi premium ei pahitteeksi

DS 4:n ajettavuus herättää hieman ristiriitaa. Toisaalta pelkän sähkön voimin liikkeelle lähdettäessä meno tuntuu arvokkaalta, mutta nelisylinterisen bensiinimoottorin pärähtäessä käyntiin äänimaailma ei ole premium-tasolla. Moottorin ääni ei kuitenkaan vaivaa kuin taajamassa ja kiihdytyksissä, tasaista maantienopeutta ajaessa parkumista ei ohjaamoon juuri kuulu.

Etenkin kitkarenkailla auto on myös miellyttävän hiljainen ajaa kestopäällysteisillä teillä, mutta talven runtelemilla sorateillä kolahtelut pääsevät kuulumaan ohjaamoon asti. Jousituksessa on havaittavissa pintakovuutta pienen nypytyksen muodossa, mutta isommat töyssyt auto ottaa vastaan mallikkaasti. Vanhoista Citroëneista jäädään kuitenkin yhä pehmeyden saralla, mutta näin ”sporttisen ajettavuuden” muotikaudella voidaan todeta DS:n olevan kuitenkin kilpailijoihinsa nähden mukavuusviritteinen.

Ohjaus keskittää hyvin ja DS on varsin vakaakulkuinen. Tosin ainakin kitkarenkailla tuntuma tiehen jää hyvin etäiseksi, jonka huomaa etenkin huonossa talvikelissä todella selvästi – ainakin ajonopeus tulee pidettyä lumituiskussa hyvinkin maltillisena.

Hybridin saralla ei uusia tuulia

Lataushybridipuolella DS 4 ei ole vielä lähtenyt mukaan viimeisimpään muotiin, joka tarkottaisi suuria akkuja sähköisen toimintamatkan maksimoimiseksi. Käytettävissä on maahantuojan mukaan noin 10 kilowattituntia, joka riittää talvikelissä kuitenkin noin 35 kilometrin toimintamatkaan maantieajossa. Vaikka pakkasella polttomoottori pärähtääkin aluksi käymään myös sähköajotilassa, niin se sammuu onneksi jo muutaman kilometrin lämmitysajelun jälkeen – tämä puolestaan maksimoi tietysti sähköllä ajamisen mahdollisuuksia.

Kuten niin monesti muulloinkin hybrideissä, DS 4 kärsii epämääräisestä jarrutuntumasta. Hiljalleen jarruvoimaa lisätessä jossain kohti tulee vastaan terävä nykäisy, joka todennäköisesti johtuu levyjarrujen mukaan tulemisesta – pienemmät hidastukset voidaan hoitaa sähkömoottorien regeneroinnilla.

Jarrutuntuma kaipaisi siis pientä hienosäätöä, kuten myös muutenkin voimalinjan pehmeys ja hienostuneisuus. Kaikkiaan DS 4 on kuitenkin ilahduttavan erilainen vaihtoehto dynaamisemmiksi markkinoitujen saksalaispremiumien rinnalle.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen