22.11.2022 Ajoneuvot Toyota kevyin muutoksin uuteen rallikauteen – maksukykyisellä kuskilla mahdollisuus neljänteen autoon Tämän lähemmäs emme kameran kanssa autoja päässeet. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka hetken näytti siltä, että Toyota julkaisee yllätyksellisen, uuden kuljettajakokoonpanon, piti tiimi lopulta tutut ja turvalliset kasvot. Voittoisaa tiimiä ei sittenkään kannattanut muokata. Hallitsevana maailmanmestarina MM-rallikauteen 2023 lähtevä Kalle Rovanperä on jatkossakin kuumin nimi koko sarjaa ajatellen. Kaudella 2022 Rovanperä kannatteli Toyotaa niin, että kuudella voitollaan ja muilla hyvillä sijoituksilla hän toi liki puolet (48,5%) myös tiimin keräämästä pistepotista.Sebastien Ogierin jatkaessa osa-aikaisena kuljettajana ei häneltä ole tulossa sellaista tulitukea, kuin tiimi saattaisi tarvita. Ranskalainen on erittäin vahva niissä ralleissa, jotka päättää ajaa, mutta mihin se riittää?Kahdeksankertainen maailmanmestari ei haikaile enää täysiaikaista pestiä. Perhe-elämä on jo ottanut voiton miehestä, ja samalla kaavalla mies haluaa ajaa myös tulevaisuudessa.- Minulla ei ollut suunnitelmissa palata täyden sarjan kuljettajaksi. Nautin tästä mahdollisuudesta, ja uskoisin, että tiimi nauttii myös. Tosin, Ranskassa on sellainen sanonta, että on parempi olla sanomatta "ei koskaan", velmuili Ogier.Toinen täyden kuljettajista, Elfyn Evans ei pystynyt kaudella 2022 yhteenkään osakilpailuvoittoon. Evansin paras terä oli kadonnut kahden hyvän vuoden jälkeen. Jäljet johtavat walesilaisen heikentyneeseen psyykeen. Evansin pää ei kestänyt tilannetta, jossa nuori tallitoveri Rovanperä nousi rytinällä parrasvaloihin, eikä antanut ennen loppukesää mitään mahdollisuutta muille.Tähän kärjistyy myös Toyotan suurin haaste alkavalla rallikaudella. Mikäli Evans ei saa suorituskykyään ja varmuuttaan nousemaan heti kauden alusta, voi vuodesta tulla todella pitkä Toyotalle.Päätiimin väreissä pääsee osittain ajamaan myös Next Generation -koulutusohjelman tuote Takamoto Katsuta. Sympaattisen japanilaisen ohjelmassa on noin puolet kaudesta päätiimissä ja puolet ralleista yhä neljännessä autossa.Tiimipäällikkönä jatkava Jari-Matti Latvala avasi Toyotan filosofiaa liittyen yhä jaettuna olevaan kolmanteen autoon.- Seb aloittaa Montesta, ja myöhemmin kauden aikana saamme sitten lisää infoa, miten kisat jakaantuvat kolmannen auton kuljettajilla. Ruotsi on joka tapauksessa Takamoton ensimmäinen ralli päätiimissä. Kolmannen auton tehtävänä on tuoda pisteitä, jos kahdelle muulle tapahtuu jotain.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVuokra-autolle kysyntääKauden merkittävin muutos juontuu Toyotan tarpeesta antaa neljäs auto vuokralle. Merkittävän imagoriskin päätös tarkoittaa hyvin erilaista filosofiaa kuin tähän asti monopoliasemassa markkinoita hallinnut M-Sport on toteuttanut.M-Sportilla ostopaikalle tulevia kuljettajia ei rankata, sillä tiimin ydinbisnes on vuokrata autoja kaikille, jotka sellaiseen taloudellisesti kykenevät. Toyota ei aitona tehdastiiminä voi vastaavaan lähteä, sillä autotehtaan maine ei kestäisi varakasta koheltajaa, joka pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ulosajollaan erikoiskokeen keskeyttämisen ja kansainvälisen tv-lähetyksen katkeamisen.Toyotan neljäs auto tulee olemaan vuokrattavissa seitsemässä rallissa, joissa Ogier ei aja lainkaan, ja Katsuta ajaa päätiimin kolmatta autoa. Toistaiseksi tiedossa on vain auton saatavuus Ruotsin ralliin. Kisa sopisi mainiosti skandinaaville, joten parhaimman tarjouksen tekijä saa erinomaisen näytönpaikan.Yksi tällaisista kuljettajista olisi Jari Huttunen, mutta 200 000 euron kisabudjetin kerääminen on helpommin sanottu kuin tehty. Oletettavaa on, että mikäli Toyota ei löydä riittävän kyvykästä kuljettajaa, ei autoa vuokrata "hinnalla millä hyvänsä". Kuljettajalta pitää löytyä aidot menestysmahdollisuudet, vaikka tiimipisteiden vuoksi häntä ei ajatetakaan.- Neljäs auto on sataprosenttisesti bisnesmielessä toteutettu ratkaisu. Pisteitä ei lasketa, emmekä etsi asiakaskuljettajia. Kyselyitä autosta on jo tullut, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Rally1-autot ovat kalliita autoissa olevasta hybriditekniikasta ja putkirungosta johtuen. Työtä on enemmän, joten ajokustannuksetkin ovat korkeammat, Latvala taustoittaa.Tarkkaa vuokrahintaa Latvala ei kertonut liikesalaisuuteen vedoten.Teksti: Miika Wuorela Kuvat: Miika Wuorela ja Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen 11.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: entistä ehompi Mitsubishi Outlander PHEV 10.12.2024 Ajoneuvot Mercedes-AMG Purespeed tuo tunnelmavalaistuksen formuloiden halo-turvakaareen 250 kappaleen tuotantoerässä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”