30.7.2023 Matkailu 85-vuotias s/s Ukko-Pekka on selvinnyt monista haasteista – sinäkin voit auttaa sitä selviytymään kaikista viimeisimmästä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Höyrylaivaveteraani Ukko-Pekka saattaa olla vasta käyttöikänsä puolessavälissä. Toiminnan kannattamisella voi auttaa laivaa selviytymään kasvavista käyttökustannuksista. Ja toimintaahan voi kannattaa vaikkapa viettämällä leppoisaa kesäpäivää tai illallista merellä. Suomessa museokulkuneuvojen arvostuksessa voisi olla parannettavaa, ainakin mikäli rahoituspuolta katsotaan. Monissa verrokkimaissa on toimintakunnossa paljon enemmän "koko kansan" perinnekulkuneuvoja, kuten höyryjunia, -laivoja, sotalentokoneita ynnä muita. Suomessa yksi valonpilkahduksista on ainoa säännöllisessä liikenteessä oleva matkustajahöyrylaiva s/s Ukko-Pekka.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy85 vuotta liikenteessä - tapahtumia on riittänytVuonna 1938 liikenteensä silloin nimellä T/A Turku aloittanut alus on siis liikennöinyt varsin kunnioitettavat 85 vuotta. Ennen nykyistä uraansa leppoisana saaristoristeilijänä se on nähnyt muun muassa sotavuosien haasteet, ja toiminut niiden aikana melkoisen tärkeissä rooleissa.Ukko-Pekka on rakennettu jäänmurtaja Sisun piirustusten pohjalta, mikä tekee sen jääominaisuuksista erinomaiset.Silloisen Turun tehtävä oli muun muassa sukellusveneiden kuuntelulaitteiden asentaminen Suomenlahdelle ja Suursaaren lähistölle. Mikä erittäin tärkeää sota-ajan olosuhteissa, se turvasi aseistettuna saattoaluksena ruokakuljetuksia Ruotsista Suomeen. Niin ikään aluksen hyviä jääominaisuuksia hyödynnettiin saksalaisten tehtävissä jäisellä avomerellä Utön saaren eteläpuolella.Sille on myös syynsä, miksei nykyinen Ukko-Pekka koskaan joutunut sotakorvauksena Neuvostoliittoon. Oli nimittäin niin, että Neuvostoliitto osana liittoutuneiden valvontakomissiota otti sen hallintaansa valvoen rannikkolinnakkeiden toimintaa. Oikeastaan kaikki muut saariston höyrylaivat päätyivätkin sotakorvaustavaraksi.Ukko-Pekkana vuodesta 1986 - edelleen rautaisessa kunnossaMerenkulkulaitoksen omistama Turku uudelleennimettiin vuonna 1986 s/s Ukko-Pekaksi, sillä sen uusi omistaja, muusikkona ja matkailuyrittäjänä tunnettu Pentti-Oskari Kangas halusi nimetä sen poikansa mukaan, joka on laivan kapteeni.Sekä talvi- että jatkosotaan osallistunut Ukko-Pekka risteilee edelleen säännöllisesti Turun saaristoidyllissä höyrykoneensa voimalla. Tämä tekee siitä Suomen oloissa ainutlaatuisen laivan.Laiva selvisi siis sota-ajan haasteista ja viimeisimpänä covidista, mutta seuraava uhka ovat kasvavat käyttökustannukset. Omaa vapaa-ajanviettokohdettaan miettiessä voikin siis miettiä, haluaisiko olla tukemassa Suomen merenkulkuperinteen säilymistä. Omistajansa mukaan Ukko-Pekka oli jo luovutushetkellä vuonna 1986 erinomaisessa kunnossa, ja pitää teknisesti mahdollisena, että laiva voisi säilyä toimintakuntoisena vielä toiset 85 vuotta, ollen siis nuorekkaana vasta käyttöikänsä puolivälissä.Lähde ja kuvat: Höyrylaiva S/S Ukko-Pekka Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 14.5.2025 Matkailu Matkavinkki: Tukholman edustan saaristo haltuun päiväretkellä 13.5.2025 Matkailu Astrid Lindgrenin maailma: huima seikkailu satujen maailmassa 13.5.2025 Matkailu Maakuntamittelö: Atomi vs. Lörtsy! 11.5.2025 Matkailu Jääkaudesta kertova museo Virossa – tällainen pitäisi olla Suomessakin 10.5.2025 Matkailu Dacia Duster -kierros Itä-Euroopassa: osa 2 – Draculan pihatielle 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa