25.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: ja taas kerran avautumista aktiivisista turvallisuusvarusteista Teksti Eetu Kokkonen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Osa aktiivisista turvallisuusvarusteista koetaan autonvalmistajienkin taholta niin hyödyllisiksi, että ne kytketään pois päältä ennen koeajoa. Anteeksi jo valmiiksi. Ajatuksia Autoista -kolumnisarjassamme on ehditty motkottaa aktiivisten turvallisuusjärjestelmien huonoista puolista pariinkin otteeseen eri näkökulmista. No, nyt valittamisen sijaan ehkä on aika jo hieman naureskella nykyiselle tilanteelle.Erilaiset aktiiviset turvallisuusjärjestelmät eittämättä lisäävät turvallisuutta liikenteessä. Esimerkiksi aktiiviset ohjausavustimet kykenevät aivan oikeasti parhaimmillaan ohjaamaan auton tien sivuun, mikäli kuljettaja esimerkiksi menettää tajuntansa. Olen itse kokenut Mercedes-Benz C-sarjan All Terrainissa, kun auto ehtii reagoimaan pimeässä kelissä ja vesisateessa tielle hyppäävään hirveen nopeammin kuin minä kuljettajana. Olisin ehtinyt jarruttamaan tuossa tilanteessa itsekin, mutta auton terävyys tilanteessa teki vaikutuksen.Totuus on kuitenkin se, että jotkin avustimista tuntuvat enemmän ärsyttävän kuin auttavan. Ainakin joissain tilanteissa. Etenkin nopeusrajoitusavustin ja aktiivinen ohjausavustin kuuluvat monen auton kohdalla heti käynnistyksen jälkeen tapahtuvaan poiskytkentärituaaliin. Samaan hengenvetoon todetaan, että nämä järjestelmät ovat parantuneet aivan muutamassa vuodessa huomattavasti, ja osassa autoista ne toimivat niin huomaamattomasti, ettei poiskytkemiselle ole tarvetta. Ei kuitenkaan vielä läheskään kaikkien automallien kohdalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy”Kytkettiin kaikki pois”Jotain tilanteesta kertonee se, että olimme eräänä päivänä kollegani Aake Kinnusen kanssa ulkomailla eri automallien ensikoeajokeikoilla. Mallit olivat myös eri valmistajien tuotteita. Jotain yhteistä järjestelyissä kuitenkin oli: molempien koeajoautoista oli ennen autoon nousemista kytketty järjestävän tahon toimesta ”ylimääräiset” aktiiviset turvallisuusvarusteet pois käytöstä. Toisen kohdalla kaikessa hiljaisuudessa, toisessa tapauksessa taas vielä mainittiin erikseen, että järjestelmät on kytketty valmiiksi pois, kun ei niitä kukaan kuitenkaan kaipaa.Tämä toki voi olla myös huonosti toimivien järjestelmien peittelyä, ja noiden järjestelmien toiminta testataankin aina Moottorin kattavammissa kotimaan koeajoissa – kun autot saadaan kotimaisiin olosuhteisiin. Kummankin valmistajan aiemmissa tuotteissa nuo järjestelmät ovat kuitenkin kuuluneet parhaiten toimivaan päähän, joten todennäköisemmin on kyse kuitenkin siitä karusta faktasta, että autonvalmistajatkin pitävät noita järjestelmiä ärsyttävinä turhakkeina.On vaikea nähdä, että aktiivisissa turvallisuusvarusteissa kehitys kuitenkaan kulkisi enää toiseen suuntaan. Yhteiskunnissa liikenneturvallisuus on ymmärrettävästi prioriteettinä korkeammalla kuin kuljettajien ärsyyntymisen taso. Nämä ovat siis asioita, joiden kanssa on elettävä, ja potkittava autonvalmistajia kehittämään järjestelmistään yhä huomaamattomampia ja parempia. Lue lisää Kaikki artikkelit 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 11.5.2025 Ajatuksia autoista Mitkä ovat oikeita klassikkoautoja ja mitkä eivät? Ajatuksia autoista 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 20.4.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: autonrassuun lähes terapiamainen vaikutus 19.4.2025 Ajatuksia autoista Kiitos lupauksista Jaguar, nyt teidän pitää enää lunastaa ne 13.4.2025 Ajatuksia autoista Pahentaako nimi autoa tai auto nimeä? – Ajatuksia autoista 6.4.2025 Ajatuksia autoista Kaksi Volvoa ja menneiden aikojen haikailu johtokunnan neuvotteluhuoneessa – Ajatuksia autoista 30.3.2025 Ajatuksia autoista “Se ei ole puhelin, se on auto” – VW-pomon kommentti kertoo paljon mielentilastamme – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”