6.7.2025 Ajatuksia autoista Vain joka kuudes kiinalaismerkki selviää 2030 asti, ja kuluttajat ovat tienneet sen alitajuisesti – Ajatuksia autoista Teksti Aake Kinnunen Kuva Li Auto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Konsulttiyhtiön raportin mukaan kato tulee olemaan lähivuosina kovaa Kiinan automerkkimeressä. Lehdistökoeajojen iltaohjelman päätteeksi pikkubussi suuntaa kohti hotellia. Liettualainen toimittajakollega virittelee keskustelua siitä, miten monia kiinalaismerkkejä heillä on, ja miten "teillä Pohjoismaissa" on vielä enemmän. "Ei niitä kaikkia voi muistaa – ja tulevatko ne kaikki selviämään?" Kiinalaisia automerkkejä odotettiin Eurooppaan vuosikausia ja sitten kun ne saapuivat sähköistymisen myötä, on tahti ollut vaihtelevaa. Isot pelaajat, MG ja BYD, ovat saaneet jalansijan eri markkinoilla, ja niillä on jo uskottavat jälleenmyynti- ja huoltoverkostot. Xpeng on saapunut Suomeenkin vahvasti, joten merkki pystynee säilyttämään jalansijansa. Kaikille näille merkeille on yhteistä sekin, että ne luovat jollain tavalla uutisoinnin arvoisia tuotteita. Mutta lisäksi on joukko muita tekijöitä, joiden kohdalla kysymykset ovat perustavampia. On joitain tuotteita, kyllä, ja joku median edustaja on niitä ajanutkin, mutta miten ostaminen oikein tapahtuu? Kuka niitä myy, kuka huoltaa, vai hoitaako kumpaakaan kukaan? Entäs kotisivut, ovatko ne vain konekäännetyt sivut, joissa esitellään vanhoja tietoja tai kaikki on "tulossa pian"? Onko sivujen design sama kuin Kiinassa, aurinkoisilla aroilla hymyileviä mallihenkilöitä myöten, ilman mainintaakaan auton suoriutumisesta talvessa? Tällaisista seikoista herää usein kysymyksiä siitä, miten vakaita maahantuontiorganisaatiot ovat ja miten vakavissaan kyseiset merkit ovat Euroopassa. Myyntitilastoja katsottaessa nousee aavistus, että kuluttajat ovat tienneet alitajuisesti sen, mitä konsulttiyhtiö AlixPartners kertoo tällä viikolla. Konsulttiyhtiön mukaan vain 15 Kiinan nykyisestä 129 sähköautomerkistä tulee selviämään vuoteen 2030 saakka. Luvassa on pian fuusioitumisten tai leikistä luopumisten aalto. Pohjoismaihin kiinalaismerkit tähyävät mielellään Norjan vetämänä, mutta läheskään jokaiselle kokelaalle ei enää löydy tarpeeksi asiakkaita organisaatioiden ylläpitämiseksi. Tilanne muistuttaa hiukan esimerkiksi brittiläistä autoteollisuutta 1900-luvun alkupuolella, jossain kymmenistä ja kymmenistä pikkumerkeistä on tultu pudotellen kouralliseen merkittäviä valmistajia. Kiinassa fuusio- ja lopettamiskehitys voi tosin olla hitaampaa, sillä paikalliset hallinnot tukevat mielellään hiukan kitukasvuisiakin yrityksiä ja toimijoita, jotta Pekingille näytettävät tilastot ja käyrät ovat suotuisia. Toisaalta Kiinan sisämarkkinoilla on käynnissä täysimittainen hintasota, jossa autoja myydään ajamattomina käytettyinä jälleen paikallishallintojen miellyttämiseksi. Virkamiehet ovat jo pyytäneet hintasodan päättymistä, sillä kiinalaisella autoteollisuudella on merkittäviä ongelmia kannattavuuden ja ylikapasiteetin sekä ylituotannon kanssa. BYD ja meillä tuntematon Li Auto erottuvat joukosta, sillä vain ne ovat kyenneet koko tilivuotta koskevaan voitollisuuteen. Eurooppalaisten ja korealaisten valmistajien edullisten sähköautojen saapuessa voi esittää kysymyksen, että onko sähköautojen kultarynnistyksen aika jo takana päin? Lähde: Automotive News Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.10.2026 Sähköautot Tällainen on Volkswagenn ensimmäinen täyssähköinen GTI – nappia painamalla urheilullisuus tappiin 9.10.2026 Autokauppa Käytettyä autoa ostamassa – näillä vinkein onnistut! 7.10.2026 Koeajo Ensipuraisu Xpeng L03:sta, kortteja jaetaan nyt tulevaisuutta varten 5.10.2026 Autoilu Mercedes-Benz CLA voitti ladattavien autojen EcoRun Cupin – kuljettaja jakaa vinkkinsä mahdollisimman taloudelliseen ajoon 4.10.2026 Koeajo Maistiainen: Leapmotor B10 – uudella merkillä tuttu takuumies 29.9.2026 Sähköautot Ministeri Sari Multala sähköautojen akkujen korjauksesta: ohjeita on syytä selkeyttää 28.9.2026 Koeajo Koeajo: Volvo EX60 on pienistä kikkailuista huolimatta kuin paluu kotiin pitkäksi venähtäneen loman jälkeen 27.9.2026 Koeajo Koeajo: kookas Škoda Peaq kruunasi itse itsensä – vaaleilla tulos olisi voinut olla toinen 27.9.2026 Ajatuksia autoista Jos muiden autoilijoiden kanssa voisi viestitellä, humanisoisiko se liikennettä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 11.10.2026 Sähköautot Tällainen on Volkswagenn ensimmäinen täyssähköinen GTI – nappia painamalla urheilullisuus tappiin 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 5.10.2026 Laivat Jäävuoreen kertaalleen törmännyt loistoristeilijä Norwegian Sun piti Helsinkiä kotisatamanaan kuluneena kesänä - se ei kuitenkaan välttämättä palaa enää koskaan Suomeen 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys]