26.7.2022 Ajoneuvot Aston Martin lanseerasi uudistetun logon – myös uudella motolla ja lisärahoituksella haetaan nostetta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aston Martinin historian kahdeksas logo on muodikkaan yksinkertainen. Se on kuitenkin vain pienen pieni osa toimista, joilla Aston pyrkii takaisin tuottavuuden tielle. Aston Martinin tuttu siipilogo juontaa juurensa vuoteen 1927, jolloin lanseeratussa logossa sanat Aston Martin lukevat hieman siipiä muistuttavassa muodossa. Nykyisenkaltainen, selkeä ja tunnistettava siipilogo on sekin jo 90 vuotta vanha. Tämä vakiintunut muoto on muuttunut vuoden 1932 jälkeen neljä kertaa, ja muutokset ovat olleet minimaalisia - niin tälläkin kertaa.Suurin muutos edellisiin verrattuna lienee se, että tekstilaatan alapuolinen U-kuvio on poistettu. Niin ikään tekstin fontti on hieman erilainen.Logon graafinen muoto on nyt myös "lättänä", aivan kuten monella muullakin logonsa viime aikoina uudistaneella merkillä. Tämä tarkoittaa muun muassa, että kolmiuloitteisuus ja mahdolliset varjostukset sekä heijastukset ovat tiessään.Näin Astonin logo on kehittynyt 102 vuoden aikajanalla. Vuoden 1932 jälkeen muutokset eivät ole olleet suuria.Edellisen kerran Astonin logoa on uudistettu vuonna 2003. Uutukaiset siivet tekivät ensiesiintymisensä auton keulalla Aston Martinin AMR22:ssa eli brittimerkin Formula 1 -autossa edellisen viikonlopun Ranskan Grand Prix'ssä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyIntensity. Driven. - ja saudirahaaAston Martin uudisti samalla myös sloganinsa, joka kuuluu hyvin ytimekkäästi Intensity. Driven. Uudella teemalla ja brändi-ilmeellä pyritään houkuttelemaan erityisesti nuorempaa väkeä arvostetun brittimerkin asiakkaaksi. Astonin markkinoinnissa ja julkisuuskuvassa on ilmeisesti aiemmin ollut piirteitä, jotka ovat saaneet nuoremmat superautonostajat päätymään muihin merkkeihin, mikä taas on näkynyt varsin negatiivisesti brittimerkin myynnissä.Myyntiä on pyritty ja saatukin kasvatettua erityisesti DBX-mallilla, joka kaupunkimaasturina edustaa erittäin trendikästä korimallia.Aston on kuitenkin edelleen hurjissa veloissa, ja rahaa tarvitaan sekä sen maksamiseen että toisaalta investointimielessä tulevien mallien kehittämiseen. Autocarin mukaan Aston Martin onkin vastaanottanut euroissa noin 90 miljoonan investoinnin Saudi-Arabian julkisten investointien rahastolta, PIF:iltä, joka on aiemmin auttanut myös muun muassa amerikkalaissähköautomerkki Lucid Motorsia eteenpäin. Vastineeksi käytännössä pohjattoman kukkaronsa raottamisesta Astonille saivat saudit hallintaansa siitä 16,7 prosentin omistusosuuden.Lähteet: Aston Martin, Autocar, Car and Driver Kuvat: Aston Martin Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”