26.7.2022 Ajoneuvot Aston Martin lanseerasi uudistetun logon – myös uudella motolla ja lisärahoituksella haetaan nostetta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aston Martinin historian kahdeksas logo on muodikkaan yksinkertainen. Se on kuitenkin vain pienen pieni osa toimista, joilla Aston pyrkii takaisin tuottavuuden tielle. Aston Martinin tuttu siipilogo juontaa juurensa vuoteen 1927, jolloin lanseeratussa logossa sanat Aston Martin lukevat hieman siipiä muistuttavassa muodossa. Nykyisenkaltainen, selkeä ja tunnistettava siipilogo on sekin jo 90 vuotta vanha. Tämä vakiintunut muoto on muuttunut vuoden 1932 jälkeen neljä kertaa, ja muutokset ovat olleet minimaalisia - niin tälläkin kertaa.Suurin muutos edellisiin verrattuna lienee se, että tekstilaatan alapuolinen U-kuvio on poistettu. Niin ikään tekstin fontti on hieman erilainen.Logon graafinen muoto on nyt myös "lättänä", aivan kuten monella muullakin logonsa viime aikoina uudistaneella merkillä. Tämä tarkoittaa muun muassa, että kolmiuloitteisuus ja mahdolliset varjostukset sekä heijastukset ovat tiessään.Näin Astonin logo on kehittynyt 102 vuoden aikajanalla. Vuoden 1932 jälkeen muutokset eivät ole olleet suuria.Edellisen kerran Astonin logoa on uudistettu vuonna 2003. Uutukaiset siivet tekivät ensiesiintymisensä auton keulalla Aston Martinin AMR22:ssa eli brittimerkin Formula 1 -autossa edellisen viikonlopun Ranskan Grand Prix'ssä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyIntensity. Driven. - ja saudirahaaAston Martin uudisti samalla myös sloganinsa, joka kuuluu hyvin ytimekkäästi Intensity. Driven. Uudella teemalla ja brändi-ilmeellä pyritään houkuttelemaan erityisesti nuorempaa väkeä arvostetun brittimerkin asiakkaaksi. Astonin markkinoinnissa ja julkisuuskuvassa on ilmeisesti aiemmin ollut piirteitä, jotka ovat saaneet nuoremmat superautonostajat päätymään muihin merkkeihin, mikä taas on näkynyt varsin negatiivisesti brittimerkin myynnissä.Myyntiä on pyritty ja saatukin kasvatettua erityisesti DBX-mallilla, joka kaupunkimaasturina edustaa erittäin trendikästä korimallia.Aston on kuitenkin edelleen hurjissa veloissa, ja rahaa tarvitaan sekä sen maksamiseen että toisaalta investointimielessä tulevien mallien kehittämiseen. Autocarin mukaan Aston Martin onkin vastaanottanut euroissa noin 90 miljoonan investoinnin Saudi-Arabian julkisten investointien rahastolta, PIF:iltä, joka on aiemmin auttanut myös muun muassa amerikkalaissähköautomerkki Lucid Motorsia eteenpäin. Vastineeksi käytännössä pohjattoman kukkaronsa raottamisesta Astonille saivat saudit hallintaansa siitä 16,7 prosentin omistusosuuden.Lähteet: Aston Martin, Autocar, Car and Driver Kuvat: Aston Martin Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: jokunen oivallus villistä lännestä eli siis tuning-osastolta 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Autoilu Valitako pysäköintiruutu ihan toisen auton vierestä vai jättääkö väliin yksi ruutu? 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin